Antaudun elämän vietäväksi

Olen taas pakannut elämäni matkalaukkuun. Huomenna aamusta starttaamme kohti Helsinkiä päämääränä Tallinna. Vietämme pari yötä Tallinnassa, jonka jälkeen palataan ottamaan uusi vuosi vastaan ihan suomen puolella.
En ole ikinä käynyt Tallinnassa, toivottavasti ehditään vierailla jossain kivassa kylpylässä ja päästään rentoutumaan.

Vuosi tulee siis juoksemaan kohti loppua sellaisella vauhdilla, että seuraavan kerran muistan olevani olemassa ensi vuoden puolella.
Toisaalta ehkei se ole ollenkaan huono asia, ihanaa että elämä on vihdoin alkanut viedä minua.

Ihanaa vuodenvaihdetta ihan jokaiselle!

Meidän kahden yhteinen maailma

Heräsin sälekaihdinten välistä kurkistaviin auringonsäteisiin,
heräsin hymyssä suin ja suutelin tuttua niskaa.

Hissi ei toiminut, kahdeksan kerrosta rappusia,
toivotimme huomenta vastaantuleville naapureille vaikka kello lähenteli jo kahta.

Nämä päivät sinun kanssasi,
ja hetket jotka muistan nähdä.

Sometimes it's hard to follow your heart

Kun riisumme pois kaiken ylimääräisen, niin mitä jää jäljelle?

Kun emme kysy kenen kanssa seurustelet tai ketä perheeseesi kuuluu.

Emme utele opiskeletko vai käytkö töissä, tai kysele menneistä työpaikoista.

Emme tahdo tietää mistä ostat vaatteesi tai kuka leikkaa hiuksesi.

 

Mitä jää jäljelle,

kun emme ollenkaan anna arvoa kotipaikkakunnalle,

emme ole kiinnostuneita pankkitilin lukemista,

tai luule näkevämme ihan vain katsomalla ulkoista olemusta ja kasvojen muotoa.

Mitä meille jää kun ainoa kysymys on, kuka sinä olet?

Me pääsimme jouluun, se takaako sen, että maailma kerran ois onnellinen?

Viime jouluna puin tonttulakkia pienen ja pehmoisen päähän, tänä jouluna taas kävelin kauppaan ja sanoin etsiväni joululahjaa poikaystävälle.

Kaikella on aikansa. Joidenkin asioiden täytyy päättyä, mutta onneksi se antaa tilaa uusille tulossa oleville jutuille.

Tämä vuosi on ottanut ja antanut paljon. Nyt minun on kuitenkin hyvä, joulun rauha on täällä ja siitä minä aion nauttia.

Hymyilet, jotta minäkin paljastaisin sinulle oman sieluni

Minä yhdistelin ihon pisteitä, piirsin sormella viivoja. 

Kolmen suora, kolmio, erilleen joutuneita yksinäisiä.

Jos yhdistäisin kaikki luomesi kuin pistetehtävän ja niihin näkymättömin viivoin myös omani, olisimmeko yhtä vahvemmin kuin ikinä ennen.

Olen koskettanut niin paljon, että ihoni muistaa sinut. 

Jos minä sokeutuisin ja en jonakin päivänä enää näkisi, ihoni muistaisi silti tarkalleen miltä sinä näytät.

Sormenpääni juoksisivat pitkin tuttua selkää, 

löytäisivät niskan ja uppoaisivat hiuksiisi.

Hellästi silittäisin poskeasi ja tietäsin että hymyilet.

Läsnäoloa ilman somea

Maailma ympärillä on niin kovin hektinen, ja huomaan koittavani kovasti pysyä sen vauhdissa mukana. Aivoni näkevät maailman instaan otettavina kuvina ja suunnittelevat loputtomasti uusia kuvausideoita. Haluaisin mieluummin oikeasti elää hetkessä, kokea asiat muunakin kuin instan tykkäyksinä.

Päätin ainakin joulun ajaksi vähentää somea. Joulu antaa mielestäni hyvän syyn pysäyttää puhelimen ja käden välille kasvavan siteen vahvistuminen.
Lisäsin eilen instaan viimeisen kuvan ennen joulua, en aio miettiä koko kyseistä sovellusta ainakaan kuvanlisäys mielessä. Harkitsen myös vahvasti facen sovelluksen poistamista puhelimesta, jotta sen avaaminen ei kävisi niin nopeasti ja helposti. 

Toivon, että tämän ansiosta osaisin olla enemmän läsnä. Enemmän siinä hetkessä. Kun maailma pyörii liikaa somessa, on aika pysäyttää sen kiihtyvä liike. 

Olkaa tekin enemmän läsnä, oikeasti. Ja nauttikaa joulun ajasta rakkaiden seurassa.

Todellinen rakkaus ei voi ketään hiljaa laittaa luopumaan haaveistaan, sillä täytyy uskaltaa elää vaikka rakastaa

Me ollaan aika erilaisia. Minä voisin olla loputtomasti vain paikallani, tekemättä oikeastaan mitään facen tai instan selailua kummempaa. Sinä taas kaipaat menoa ja meininkiä, mieluummin teet jotakin kuin vain olet.

En silti pidä erilaisuuttamme huonona asiana.

Sinä saat minutkin liikkeelle useammin, kanssasi olen kokenut sellaisia asioita joita en koskaan olisi yksin uskaltanut edes haaveilla kokevani. Minä taas olen opettanut sinulle ettei aina tarvitse olla niin kovassa liikkeessä, että joskus on ihanaa vain nauttia pitkistä aamuista siinä toisen kainalossa.

Ja kun sinä kerta toisensa jälkeen lähdet työreissuille, minä koitan muistaa sen kuinka tarvitset elämääsi liikettä. Kuinka minä taas nautin elämästäni kun saan ihan vain olla kotona. Kyllä sinä sieltä taas tulet takaisin kotiin ja pidät minua turvallisessa kainalossasi ja liikkeessä olon jälkeen jaksat rauhoittua viereeni ihan vain olemaan.

Kovin onnellinen olen

En pidä siitä kun minulle täysin tuntemattomat ihmiset kyselevät mitä kuuluu tai miten menee, minkälainen vastaus siihen kuuluu antaa.
En pidä siitä että joulumieleni tuntuu olevan tänäkin vuonna täysin kateissa, enkä tiedä aikooko se herätä ollenkaan tulevaan jouluun.
En pidä siitä etten osaa kertoa ihmisille miksi en tunne opiskelemaani alaa omakseni, vastaus on aivan liian henkilökohtainen kaikkien korville kerrottavaksi.
En pidä siitä etten osaa pysähtyä, en konsertissa, en kirkossa, en keskellä kiireisten ihmisten maailmaa.

Pidän siitä, että rakastan ihan äärettömän paljon ja se saa hymyn huulilleni. Siitä minä kovasti pidän, että on joku jolle laittaa viesti "kovin onnellinen olen olemassaolostasi, pus".

We fall in love by chance, we stay in love by choice

En tosiaankaan osannut sinä viileänä kesäkuun iltana aavistaa miten se tulisi muuttamaan koko elämäni. Että silloin vieraista kasvoista tulisi elämäni tärkeimmät, vieraasta asunnosta kuin koti, ensimmäisistä tinder-treffeistäni jotakin oikeasti pysyvää.

En silloin tiennyt kuinka tulisin jakamaan elämäni hänen kanssaan, jota odotin sovitussa tapaamispaikassa. En silloin, kun näin hänet ensimmäisen kerran ja halasimme. Tai edes silloin kun iltamme jatkui odotettua pitempään ja päättyi lopulta suloisiin jäähyväisiin.

Olen niin kovin kiitollinen kaikista jaetuista hetkistä, joita olemme saaneet yhdessä kokea. Niin kovin onnellinen, että maailma toi meidät odottamatta yhteen.

Sinä se olet onnellinen, ollaksesi niin surullinen

Ihmiset ovat huomanneet saman kuin minä; joulu on tosiaan tulossa. Kaupoissa oli tänään kuhinaa kuin muurahaispesässä.

Tänä aamuna itkin vähän kaikkea, sitä ettei pientä ja pehmoista pupuani ole enää, ja sitä miten tyhmä voi ihminen olla. En ole kai vieläkään osannut antaa itselleni anteeksi sitä kaikkea mitä elämässäni tapahtui viime kesänä.

Viime päivät olen ollut loputtomassa liikkeessä ja nyt jokaista raajaani väsyttää niin kovin. 
Loputonta liikettä, joka jatkuu yhä.

Odotustila

Työkkärissä käydessäni silmiini osui roikkumaan ripustettu "odotustila"-kyltti. Se sai minut nauramaan. Muutama vuosi sitten työkkärissä asioidessani mies puhui odotusaikani loppumisesta. Olisin halunnut nauraa ääneen, koska sen paremmin ei elämäntilannetta olisi voinut sillä hetkellä kuvata. Olin odottanut kauan jonkun mahdottoman tapahtumista, silloin päätin että odottaminen tosiaan saa loppua.

Työkkäri sai minut jälleen miettimään elämääni, sitä mitä odotustila tällä hetkellä minulle merkitsee. Eniten kai odotan, että löytäisin oman tieni työelämässä. Että joku ammatti voisi olla ylitse muiden, joku sellainen jota voisi tehdä ilman suurempia ahdistuksia.
Odotan myös, että tulisi lunta ja valkea joulu. Odotan, ett' milloin se toinen puolikas taas eksyy maailmalta kotiin ja minun kainalooni.

En tiedä miksi aina tähän aikaan vuodesta ajatukset ovat jossain tulevassa ja sitä huomaa odottavansa monia asioita. Parempi kysymys lienee mitä hyvää minulla on juuri nyt juuri tässä hetkessä, mitä sellaista on elämässäni joka tuo minut pois odotustilasta.

Ja onhan niitä asioita, paljon.

Aurinkoinen päivä

Ostin tänään joulukorttien askarteluun tarvikkeita, nyt miun on sitten ehkä pakko myös askarrella. Jostain syystä en vaan oo osannu päättää et askartelisinko kortteja vai en, ja et pitäiskö ostaa lahjoja vai ei. Koko joulukuu on ollu tämmöstä ihmeellistä päättämättömyyttä täynnä. Nyt sitten ei ole enää vaihtoehtoja! Mutta nyt mulla on kyllä hyvin aikaa, kun puoliskoni lähti taas loppuviikoksi reissaamaan.

Oon huomenna menossa käymään ammatinvalinta psykologilla. En yhtään tiedä mitä siitä tulee. Toisaalta odotan, että se oikeesti selkeyttäisi ajatuksia. Saisi jotain selvyyttä tähänkin, kun tämänkin asian suhteen on ollut hieman päätöntä tämä meno. Jos saisin edes jonkun suunnan, niin helpottaisihan se sitten suunnitelmien tekoa noin niinkun jatkossa. 

Tänään paisto aurinko, ensimmäistä kertaa moneen päivään. Tai ehkä jopa moneen viikkoon. En oikein ole perillä, kun tuntuu että viime aikoina on ollut pelkkää pimeyttä ympärillä. Jospa tämä aurinkoinen päivä nyt ois antanut energiaa edes hetkeksi, että jaksaa sitten taas pimeydessä vaeltaa.

Sadepisaroita ikkunassa

Maailma ikkunan takana on niin kovin sateinen ja pimeä. Minä koitan kovasti tuoda valoa pimeyteen sytyttämällä kynttilän, hymyilemällä elämälle, rakastamalla kauneutta.
Pimeys tekee jouluun valmistautumisesta hieman hankalampaa. En ole edelleenkään juuri uhrannut ajatuksia joululahjoille ja pian on kuitenkin jo joulukuun puoliväli.

Sadepisaroiden sijasta minä näkisin mieluummin suuria kauniita lumihiutaleita, mutta siihen kun en itse pysty vaikuttamaan. Täytyy vain löytää kauneutta pimeydestä, sadepisaroista ja mustasta maasta.

Niin kauan kauneus on niissä, kunnes ehkä jonakin aamuna saan taas herätä valkoiseen maailmaan.

Sinä nukut siinä

Vain me kaksi hämärässä huoneessa, iho ihoa vasten. Tuolla jossain ulkopuolella kokonainen maailma, maailma täynnä ihmisiä omissa kodeissaan. Eikä kukaan heistä näe, kukaan ei tiedä kuinka me hymyilemme toisillemme aamun hämärässä.

Helppoa upota toisen uniseen katseeseen ja onnelliseen hymyyn. Vaikeampaa pitää niistä hyvistä asioista kiinni, kun maailma kiskoo eri suuntiin. Silti tahdon yrittää.

Suklaa-banaanimuffinsit

Tänään oli pitkästä aikaa kokonainen päivä ilman menoja, joten päätin käyttää sen leipomiseen. Ensin ajattelin tehdä vaan pitsaa, mutta teki mieli myös jotain hyvää. Päädyin sitten tekemään suklaa-banaanimuffinseja. Ohjeen otin täältä ja tuli muuten hyviä! Tuoksu on myös ihana, koska banaani! Pieni odottamaton vastoinkäyminen tuli rasvan sulatus vaiheessa, koska se päätti räjähtää mikroon. Mutta ei hätää, hyviä näistä tuli silti vaikka se rasva nyt ei ihan tasaisesti sulanutta ollutkaan.

Myöhemmin siis vielä pitsan tekoa ja sitten illasta tämän vuoden ekat pikkujoulut. Kiva nähdä pitkästä aikaa entisiä luokkakavereita, jotka vielä puurtavat omia av-viestinnän opintojaan kohti valmistumista. Ja tietysti virittäytyä joulun tunnelmaan lumettomuudesta huolimatta.

Ulkona on pimeys

Tänään satoi räntää, tuulen kanssa vaakasuoraan. Minä palelin viininpunaisissa sukkahousuissani ja hissin peilistä tuijotti sateen kastelemat kasvot.

Minä mietin, jos kirjoittaisin kirjan niin mistä minä kirjoittaisin. Ehkä rakkaudesta, rakkaudesta elämään ja kaikkeen kauniiseen jota se pitää sisällään.

Ei saisi käyttää elämäänsä odottamiseen. Minä en enää edes uskalla laskea, kuinka paljon olen käyttänyt elämässäni aikaa odottamiseen. Milloin mitäkin, milloin ketäkin. 

Jos kirjoittaisin kirjaa, en enää odottaisi. 

Rakkaudella minä

Sinun ei tarvitse olla mitään mitä et itse koe olevasi.
Sinun ei tarvitse sanoa kyllä vain miellyttääksesi muita.
Sinun ei tarvitse hymyillä, jos oikeasti haluat itkeä.

Älä koskaan pyydä anteeksi tunteitasi, sinulla on niihin oikeus.
Älä luovuta liian helpolla, pidä kiinni omista mielipiteistäsi.
Älä unohda elää omaa elämääsi, sillä on tarkoituksensa.

Anna itsellesi anteeksi, ole armollinen.
Sinäkin olet vain ihminen.