Syysunettomuus

Tuntuuhan se ikävälle, kun ei toista näe moneen päivään. 
Uuvuttaahan se, seikkailla kotitehtävien sokkeloissa. 
V***ttaahan se näperrellä editointiohjelmien parissa, olla selvinpäin humalaisten keskellä.

Olen voinut väsyneesti, syysväsymys, syysunettomuus. 
Enkä minä silti osaa nukkua. 
Ja haluaisin vain humaltua, mutta vääristä asioista. 

Syysjuopumus, syysenjaksaisiyhtäänmitään.

Säälittävä syksy

Viime päivät ovat olleet sumuisia, eivätkä vain siksi että tämän viikon saan elellä omissa oloissani.
Vaan siksi ja siten, että ulkona olisi saattanut luulla kadottaneensa kokonaan sen talon johon on matkalla. Niin paljon sumua, ettei oikeasti kyennyt sanomaan onko se talo enää paikallaan ollenkaan.

Hyvät yöt ja aamut ovat taas viestien varassa, kulkevatko ne sumusta huolimatta. Kulkevatko ne, ja siitäkö sitten tietää ettei se toinen ole mihinkään kadonnut. Että silti yhä ja edelleen on, kuin talo sumussa, siellä omalla paikallaan vaikka ei juuri nyt näy.

Siellä sinä, täällä minä ja Karjalaisen yläkulmaan raapustettu pus.

Haluaisin olla se viimeinen

Nyt minä vasta ymmärsin, että mistä tässä kaikessa oikein on kysymys. Reilu kaksi vuotta parisuhdetta takana ja nyt minä vasta tiedän.
En voi olla sinun ensimmäisesi, mutta ethän sinäkään ole minulle ensimmäinen parisuhde tai suudelma. 
Ja ei kai sillä väliä mitä ollaan jätetty taaksemme, ne kuuluvat sinne osana historiaa.

Mutta se mikä on meidän aikaamme, on kaikki tästä eteenpäin. En voi olla ensimmäisesi, mutta voin olla viimeinen. Viimeinen parisuhde, suudelma, rakkaus.

Siihen kiteytyy parisuhteemme ydin.

Joka pelkää eniten, huutaa koviten

Elämä on velvollisuuksien värittämää.
Minkä värinen on velvollisuus?
Onko olemassa hyviä velvollisuuksia, vai ovatko ne kaikki vain pakon värittämiä?
Minkä värinen on pakollinen velvollisuus, positiivinen velvollisuus?

Onko tällä kaikella vain yhtä väriä, vai loputtomiin erilaisia?
Minä ostin tänään valkoista kynsilakkaa.

Eräs syksyinen ilta

Eräs syksyinen ilta, ja sitä mietti että voisihan sitä näitä tällaisia olla elämässä tulevaisuudessa vaikka enemmänkin. 
Kaksi niin rauhoittavaa elementtiä samassa kuvassa, tuli ja vesi.

Jos vain osaisin ja pystyisin, niin lisäisin viikonloppuun yhden päivän lisää. Niin ettei heti lauantain jälkeen tulisi sunnuntai. Ettei rauhoittumishetket jäisi niin lyhyeen. Kyllä minä nyt jo taas muistan mikä merkitys on viikonpäivillä ja mitä ne tuovat mukanaan. Työttömänä ei tarvinnut, mutta nyt minä taas tiedän.

Ja yhtäkkiä, kaikki rakkauslaulut kertovat sinusta

Se on sellaista tiettyä sisäistä rauhaa, että ei enää tarvitse koko ajan etsiä. 

Että tuntee löytäneensä, ikään kuin tulleensa kotiin. 

Siinä toisen kainalossa voi tuntea maailman suurinta onnea, 

mahanpohjassa asti tuntuvaa kyyneliksi muodostuvaa onnea.

Kun huomaa miettivänsä, että kyllä minä lähtisin Ellie Gouldingin keikalle,

jos se toinen pyytäisi mukaansa,

vaikka sitten Suomen rajojen ulkopuolelle saakka.

Sinuun minä jään,

koska siinä minun on hyvä.

Mitään ei tarvitse enää etsiä.

Mä oon kuin rätti, jota maailma puristaa

Miten se voikaan tuntua, niin suurena ja raskaana painona.
Olla väsyttävä, kaikki voimat vievä.
Miten se toisina päivinä on pelkkää väsymystä, ikävää ja itkua.
Olo on kuin rätillä, jota maailma puristaa. 
Maahan heitetty tupakantumppi, katuun liiskaantuneet ruskeat lehdet.

Syksy.

Punaviininmakuinen syksy

Olen todennut ettei kouluelämä tee ihmiselle hyvää, 

tuntui täysin normaalille ja hyväksyttävälle olla punaviinihiprakassa keskiviikkoiltana.

Kävellä tolppakorkokengissä, mehupullo täynnä punaviiniä, illalla kello viisi läpi kaupungin.

Sinä iltana en muistanut maalata huuliani syvänpunaisiksi,

vaikka olenkin käyttänyt tänä vuonna huulipunaa aseena syksyä vastaan.

Iltakymmeneltä ajoin pyörällä läpi kaupungin,
tarakalla mehupullo, jossa punaviinin jämät.

Ja viimeisen junan saapuessa Joensuun asemalle,
suutelin punaviiniltä maistuen rakkaani tervetulleeksi.

Lähellä minua, sinä

Olin yksin pimeydessä ja mietin, että mitä jos se toinen ei enää tulekaan minun luokseni.

Mitä jos se on löytänyt jonkun toisen paikan,

tai joutunut onnettomuuteen,

poissa.

Ja sitten kun se toinen taas on siinä, pitää kainalossa ja sanoo että rakas,

minä koitan vain muistaa olla kiitollinen.

Ehtiihän sitä nukkua myöhemminkin, levätä sitten toisella kertaa.

Pääasia, että se toinen on.