Miten jaksaa enemmän syksyn harmaassa?

Ajattelin, että tällä lomaviikolla voisin kokeilla tehdä uusia ruokia, ehkä leipoakin jotain. Että lomalla olisi sellaiseen aikaa, kun koulun jälkeen sitä harvoin jaksaa. Mutta entäs sitten, kun ei jaksa lomallakaan?

Epäonnistunut olo, mihin on mennyt kaikki se aika, joka piti vapautua asioiden tekemiseen kun koulua ei ole. En tosiaan tiedä, mutta ainakaan en ole tehnyt niitä asioita joita ajattelin ja nyt on jo torstai.

Olen yrittänyt lukea tenttiin, ja aivoihin sattuu. Erehdyin katsomaan loman jälkeistä kouluelämää ja voin kertoa, että eipä olisi tosiaan kannattanut. Nyt sattuu niihin aivoihin vieläkin enemmän.

Kävinhän minä tällä viikolla elokuvissa katsomassa Mielensäpahoittajan ja tänään siskon kanssa synttärikahveilla. Ei kai sitä kokkaamista ja leipomistakaan kannata väkisin tehdä, jos se ei tunnu juuri tällä hetkellä sitten kuitenkaan juuri sille oikealle. Ehkä vielä joskus jaksan tehdä niitäkin asioita.

Olen vaipunut jonkinlaiseen syksyn harmauden vaippaan, enkä tiedä miten tämän kuplan voisi puhkaista. Miten jaksaisi saada ajatukset konkreettiseksi toiminnaksi, niin ettei kaikki suunnitelmat jäisi vain ilmaan leijuviksi ajatuksiksi? En tiedä, mutta jos te tiedätte, niin kertokaa.

Hej på dig

Pitäisi lukea ruotsin tenttiin, mutta miksi se ei ikinä silloin innosta kun pitäisi? 
Tänään paistoi aurinko, puissa on keltaiset lehdet, linnut ovat alkaneet tehdä matkaa etelään. On syksy, ja maailma täynnä uusia mahdollisuuksia.

Tänä syksynä minun piti opiskella venäjää, vaihdoin kansalaisopiston kurssit ja kaiken ns kivan siihen, että tekisin jotain hyödyllistä. Ja sitten peruin senkin venäjän kurssin. Ja nyt ei ole niitä kivojakaan kursseja ajanvietteenä. Tosin mainosten jakamisessa tuntuu olevan kurssia kerrakseen. 

Ehkä voisin kirjoittaa postauksen mainosjakajan tähtihetkistä, kun kerta kirjoitin kahvilatyöntekijänkin huippuhetkistä. Ehkäpä, ehkä.

Valoja ikkunan takana

Tuntuu, että olin jo ehtinyt unohtaa millaista se on, kun maailma ikkunan takana muuttuu pimeäksi. Alkoi hämärtää ja minä odotin, että milloin syttyvät katuvalot. Tuntuu, että siitä on niin kauan kun viimeksi meillä on ollut pimeys. Vaikka miksipä siitä olisi yhtään sen kauemmin kuin muinakaan vuosina.

On tullut pimeys, on tullut syksy. Hetken luulin jo hukkuvani syksyyn, niin kuin aina ennenkin. Sitten lensin hetkeksi aurinkoon ja tällä hetkellä on niin paljon helpompi hengittää. Siitäkin huolimatta, että maailma ikkunan takana on pimeä. 
Oikeastaan aika kaunis, kaikissa valoissaan.