Syksyn pimeys

Tiedän sanovani usein, että pimeä aika ei ole minua varten. Se väsyttää, se tekee olosta niin loputtoman harmaan ja jotenkin väsähtäneen. 
Ja sitten kuitenkin, en koskaan kesäisin pysty tuntemaan oloani yhtä turvalliseksi kuin tällaisina vähän harmaina syksypäivinä. Kun valonmäärä ei pilvivaipasta johtuen kykene nousemaan läheskään yhtä suureksi kuin kesäisin. Kun taivaalta sataa hiljalleen lunta ja maa peittyy valkoiseen. 

Vaikka pimeät aamut väsyttävätkin tuplasti enemmän ja herääminen on hankalampaa, nautin silti niin paljon pimeyden tuomasta turvallisuuden tunteesta. Jotenkin ristiriitaista, mutta pimeys ja hämärä helpottavat huitelevan mieleni tempoilua.

Maailman järjettömyys

Maailma tuntuu järjettömälle kaikissa muodoissaan. 
Välillä en voi keskittyä mihinkään, kun ahdistaa niin.
Ja sitten toisella kertaa pidän ahdistuksen aisoissa miettimällä vain kaikkia käytännön asioita, jotka täytyy hoitaa. Rakennan mielessäni listoja tehtävistä asioista ja rustaan loputtomiin uusia ranskalaisia viivoja.

Olisi helppoa kadottaa itsensä ja joidenkin ihmisten silmissä sitä toivoisikin olevansa näkymätön. Jos ei koe tulevansa nähdyksi oikeassa olomuodossaan, olisi sitä sitten mieluummin kokonaan näkymättömissä. Minkä verran ihmisellä on velvollisuutta selitellä olemassaolonsa tapaa ja missä vaiheessa voi vain todeta, että jotkut ihmiset eivät näe asioita niin kuin itse.

Jos meille annettaisiin vaihtoehtoja ja valintoja, ei kukaan vapaaehtoisesti ottaisi häilyvää mieltä osakseen. Tai vakavia sairauksia, tai muita taakkoja kantaakseen. Mutta kun sitä ei kysytä. Asiat vain tipahtelevat elämään ja me selviämme, tavalla tai toisella. Ja siihen kiteytyy maailman järjettömyys.

Seesteistä oloa

Olen nimennyt sen tunteen ahdistukseksi. Puhun siitä ahdistuksena, kuvailen sitä sellaisena.
Nyt en ole tosin hetkeen tavannut ahdistustani, olen saanut lähes viikon ajan herätä aamuihin ilman sitä. Täytynee kysyä seuraavan kerran kun tapaamme, että onko sillä muitakin muotoja tai tapoja, kuin vain olla ahdistus.

Tällä viikolla hiukseni saivat punaisen sävyn, jota auringon säteet osuessaan vahvistavat. Mietin opinnäytetyön aihetta ja melkein innostuin. Lopulliseen aiheeseen on tosin vielä matkaa. 

Tänään ulkona paistaa aurinko ja ehkä pian saadaan lunta. Ahdistuksen tunne on opettanut nauttimaan hetkestä. Haluan nauttia erityisesti näistä päivistä, kun olo on seesteinen ja ihan hyvä.

Ruotsiin ja takaisin

Lähdettiin reissuun, enkä oikein tiennyt tulisiko mieleni kestämään sitä kaikkea. On hankalaa nauttia elämästä ja reissusta, kun jonkinlainen pelko elää koko ajan kaiken taustalla. Mutta suinkaan se ei ollut mieleni, joko hajosi kesken matkan, vaan auto.

Eikä sekään oikeastaan hajonnut, koska kyllä se meidät lähes kotiin asti kuljetti, mutta jouduttiin palaamaan kotiin suorempaa reittiä kuin oli kuviteltu. 

Auto hyytyi Uumajassa. Sitä pohjoisemmaksi ei koskaan päästy. Uumajasta tultiin laivalla Vaasaan ja auto jäi sinne. VR kuljetti meidät raiteita pitkin Vaasasta Joensuuhun. Päästiin siis kaikesta huolimatta turvallisesti kotiin.

Näkemättä jäi kuitenkin porot ja pohjoinen. Eikä sitten yhteenkään Ikeaan myöskään ehditty. Uumajassa kuitenkin päästiin kylpylään nauttimaan ja rentoutumaan. 

Kotona ollaan taas, vaikka universumi yrittikin meidät kovasti Uumajassa pitää.

Joskus sitä kaikkein syvintä synkkää

Ahdistuksen eri tasot:

lievä - helppo huijata pois, ei aiheuta sen suurempia ongelmia

ei enää niin lievä - täytyy tietoisesti pysäyttää vyörymään lähdössä oleva lumipallo, tässä sen tosin pystyy vielä tekemään

hieman syvempi - ajatukset pyörivät ympyrää ja levottomuus kasvaa, seurauksena yleensä sumuinen olo päässä tai muu vaikeammin unohdettava oire

kaikkein syvintä synkkää - en tiedä olenko enää kuinka kauan elossa ja pelkään sekoavani

Joka ikisestä tasosta olen silti hengissä selvinnyt, enkä koskaan ole jäänyt jumiin ahdistuksen syövereihin ikuisiksi ajoiksi. 

Pitäisihän minun siis tulevaisuudessakin selvitä, vaikka joskus tuntuu etten tiedä kuinka monta kertaa enää jaksan itseni sieltä ylös nostaa. 

Silti olen selvinnyt, aina.

Istun taas reunalla

Ahdistuksen eri ilmenemismuotoja;

sumuinen olo päässä,

lihasten tärinä,

vatsavaivat,

palan tunne kurkussa,

yökötys olo.

Eri ilmenemismuodot herättävät huoliajatuksia. 

Entä jos ne eivät olekaan vain ahdistuksen erilaisia tapoja ilmaista olemassaoloaan. 

Entä jos ne ovat, entä jos.

Eikä siihen ole vastausta ja jää vain ahdistus eri olomuodoissaan.

Ahdistukseni olotila

Minä avaan sylini ahdistukselle,

toivotan tervetulleeksi tuskanhien.

Ahdistusta ei kuulemma saisi koittaa työntää pois, 

vaan se on otettava osaksi elämää.

Ja kun ihmiset kysyvät mitä minulle kuuluu,

kerron omien kuulumisteni sijasta ahdistukseni voinnin.