sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Eräs syksyinen ilta

Eräs syksyinen ilta, ja sitä mietti että voisihan sitä näitä tällaisia olla elämässä tulevaisuudessa vaikka enemmänkin. 
Kaksi niin rauhoittavaa elementtiä samassa kuvassa, tuli ja vesi.


Jos vain osaisin ja pystyisin, niin lisäisin viikonloppuun yhden päivän lisää. Niin ettei heti lauantain jälkeen tulisi sunnuntai. Ettei rauhoittumishetket jäisi niin lyhyeen. Kyllä minä nyt jo taas muistan mikä merkitys on viikonpäivillä ja mitä ne tuovat mukanaan. Työttömänä ei tarvinnut, mutta nyt minä taas tiedän.



torstai 14. syyskuuta 2017

Ja yhtäkkiä, kaikki rakkauslaulut kertovat sinusta

Se on sellaista tiettyä sisäistä rauhaa, että ei enää tarvitse koko ajan etsiä. 
Että tuntee löytäneensä, ikään kuin tulleensa kotiin. 
Siinä toisen kainalossa voi tuntea maailman suurinta onnea, 
mahanpohjassa asti tuntuvaa kyyneliksi muodostuvaa onnea.

Kun huomaa miettivänsä, että kyllä minä lähtisin Ellie Gouldingin keikalle,
jos se toinen pyytäisi mukaansa,
vaikka sitten Suomen rajojen ulkopuolelle saakka.

Sinuun minä jään,
koska siinä minun on hyvä.
Mitään ei tarvitse enää etsiä.

sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Mä oon kuin rätti, jota maailma puristaa

Miten se voikaan tuntua, niin suurena ja raskaana painona.
Olla väsyttävä, kaikki voimat vievä.
Miten se toisina päivinä on pelkkää väsymystä, ikävää ja itkua.
Olo on kuin rätillä, jota maailma puristaa. 
Maahan heitetty tupakantumppi, katuun liiskaantuneet ruskeat lehdet.

Syksy.

lauantai 9. syyskuuta 2017

Punaviininmakuinen syksy

Olen todennut ettei kouluelämä tee ihmiselle hyvää, 
tuntui täysin normaalille ja hyväksyttävälle olla punaviinihiprakassa keskiviikkoiltana.
Kävellä tolppakorkokengissä, mehupullo täynnä punaviiniä, illalla kello viisi läpi kaupungin.

Sinä iltana en muistanut maalata huuliani syvänpunaisiksi,
vaikka olenkin käyttänyt tänä vuonna huulipunaa aseena syksyä vastaan.

Iltakymmeneltä ajoin pyörällä läpi kaupungin,
tarakalla mehupullo, jossa punaviinin jämät.

Ja viimeisen junan saapuessa Joensuun asemalle,
suutelin punaviiniltä maistuen rakkaani tervetulleeksi.

lauantai 2. syyskuuta 2017

Lähellä minua, sinä

Olin yksin pimeydessä ja mietin, että mitä jos se toinen ei enää tulekaan minun luokseni.
Mitä jos se on löytänyt jonkun toisen paikan,
tai joutunut onnettomuuteen,
poissa.


Ja sitten kun se toinen taas on siinä, pitää kainalossa ja sanoo että rakas,
minä koitan vain muistaa olla kiitollinen.
Ehtiihän sitä nukkua myöhemminkin, levätä sitten toisella kertaa.
Pääasia, että se toinen on.

maanantai 28. elokuuta 2017

Väsymyksen kaava

Väsymys,
jaettuna kahdella,
kerrottuna viidellä.
Millä kaavalla sen voisi saada katoamaan?

Onko oleellista kaiken sen neliöjuuri, 
vai ehkä pii toiseen.
Onko sellaista kaavaa edes olemassa?

Ja minä näen kaiken kahtena.
Palautan koulutehtävät kahtena,
ruokin itseni kahtena,
jakaudun kahtia väsyneeseen ja vielä väsyneempään.

Enkä minä enää tiedä,
että onko minulla oikeasti kiire,
vai luulenko minä vain.

lauantai 26. elokuuta 2017

Paljon elettyä elämää

Ensimmäinen kokonainen viikko koulua on takana. Olo on melko väsynyt, voisin vain nukkua. Sen sijaan olen palautellut tehtäviä ja yrittänyt ymmärtää ohjelmia ja salasanoja. Niin kovin paljon kaikkea uutta kuuluu tähän.

Myös ensimmäiset opiskelijabileet sisältyivät tähän viikkoon. Vettä satoi, siis ihan koko illan. En tiedä kuinka rock on kertakäyttösadetakki, mutta ilman sitä olisi voinut olo olla jokseenkin ikävä ja kostea.

Ensi viikolla kai enemmän oikeaa koulua ja väsymyksen kasvava määrä.