torstai 16. syyskuuta 2021

Sielua rauhoittava tyyni

Niin tyyni veden pinta, kuulaana aamuna.
Heijastuksissa ylösalaisin olevat puut, kaunis kaupunkimme.
Ihmiset matkalla kuka minnekin.
Sillalla pyöräiljä, joka piirtää rintaansa ristinmerkin ennen sillan ylitystä.

Ehkä avautuva silta, liikenteen pysähdys.
Joen uomassa, tyyntä pintaa rikkova, lipuu vene. 
Onko mitään sielua rauhoittavampaa,
levotonta mieltä tyynnyttävämpää,
kuin peilityyni vesi,
josta heijastuu ylösalaisin oleva maailma.


Muista katsoa,
pysähtyä,
ihmetellä.
Kaikki näyttää niin erilaiselta,
ylösalaisin.

keskiviikko 15. syyskuuta 2021

Paremmat päivät

Olen jo melkein unohtanut miltä tuntuu se kaiken lamauttava ahdistus.
Joudun enää harvoin kovinkaan syvälle sen syövereihin.
Nykyään minulla on keinoni pysyä pinnalla.

Kukapa sitä olisi silloin uskonut, kun jokainen kerta tuntui vetävän jonnekin syvyyksiin.
Vuoden vaihteessa toivoin tältä vuodelta, että uskaltaisin vielä joskus lähteä reissuun ja ehkä käydä ravintolassa. Nyt ollaan vasta syyskuussa, ja olen jo saavuttanut noista toiveista molemmat.

Ihan oikeasti,
minä pysyn pinnalla,
minä voin hengittää.

Varsinaisesti ahdistukseni ei ole poistunut tai kadonnut mihinkään. Olen vain oppinut tulemaan sen kanssa toimeen. Suhtautumaan siihen eri tavalla ja ottamaan tarvittaessa aikalisän.

Hyvä niin, ja kiitollisena huomiseen.

sunnuntai 5. syyskuuta 2021

Syksyn huminaa

Syksy on saapunut, ja kesä mennyt. 
Ulkona humisee, syksyn ääni.
Aamuissa on koleutta ja tuulessa syksyn tuoksu.

Ennen ahdistuin syksystä. 
Se tuntui niin pimeälle ja ankealle.
Kaikki valo ja voima tuntui katoavan.

Nyt tervehdin syksyä ilolla.
Pimeyttä ja viileitä iltoja.
Kynttilöitä, kausivaloja, villasukkia. 
Syksy ei pakota sinkoilemaan sinne tänne pää kolmantena jalkana.
Syksy antaa mahdollisuuden pysähtyä ja ihan vain jäädä sohvan nurkkaan.


Ehkä ensimmäistä kertaa koskaan,
syksy tuntuu oikeasti hyvälle.

torstai 26. elokuuta 2021

Matkalla itseeni

Löysin Hidasta Elämää-sivustolta artikkelin, jossa kolmen eri harjoituksen kautta parannetaan omia rajoja. Ensimmäinen harjoitus oli määritellä omat prioriteetit elämässä. Millainen yksilö haluan olla ja mikä minulle on tärkeää. Listalle olisi hyvä saada vähintään viisi tärkeintä asiaa.

Hetken pohdiskelun jälkeen listani näytti tältä:
- oma jaksaminen ja hyvinvointi
- koti ja perhe
- oma kasvu
- säännöllinen arki ja rutiinit
- myötätunto ja ymmärrys

Oma jaksaminen ja hyvinvointi pitää sisällään riittävän levon ja palautumisen. Haluan voida hyvin niin fyysisesti kuin henkisesti ja henkistä hyvinvointia pidän yllä joogaamalla ja meditoimalla. Myös herkkyys täytyy huomioida siinä määrin, että en halua uuvuttaa itseäni työelämässä esimerkiksi vain siksi, että yleisen normin mukaan työpäiviä on viikossa viisi ja työtunteja kahdeksan päivässä. 

Olen aina ollut hyvin perhe keskeinen ihminen. Ja koti on minulle tärkein turvan ja levon paikka. Tarvitsen ympärilleni turvallisen ympäristön, johon tiedän voivani aina palata. Tässä tärkeää myös pysyvyys. Haluan rakentaa kotini tiettyyn paikkaan niin ettei se ole koko ajan liikkuva. 

Oma kasvu, etenkin siis henkinen kasvu. Haluan jatkossakin kehittyä ihmisenä ja oppia lisää omista toimintatavoista. 

Herkkänä ihmisenä säännöllinen arki ja rutiinit on todella tärkeitä. Ne luovat turvaa. Ja erityisesti säännöllinen ruokarytmi näyttää olevan asia, josta en voi juurikaan luistaa. Oli sitten arki tai loma.

Viimeisenä listalle päätyi myötätunto ja ymmärrys. Haluaisin aina osata katsoa ihmisten käytöksen taakse ja ymmärtää syitä sen taustalla. Myötätuntoa haluan osata kokea niin itseäni kuin muitakin kohtaan. Miten paljon parempi paikka maailma voisi olla, jos emme koskaan olettaisi vaan kysyisimme ja pyrkisimme ymmärtämään. 

Tässä on minun matkani kohti omia rajoja. Tällä hetkellä tuntuu ainakin aika hyvälle ja sille, että ehkä tämä voi ihan oikeasti onnistua. Seuraavana kohti harjoitusta numero kaksi. 

torstai 19. elokuuta 2021

Tunnetilan kuvittaminen

Olen kuunnellut Juha Tapiota, antanut sanoitusten mennä ihon alle, liikauttaa jotakin syvyyksissä. 
Musiikki herättää usein paljon tunteita ja tuntemuksia, en vain vielä ole keksinyt miten ne voisi pukea sanoiksi tai ehkä tallettaa valokuviin.
Ja toisaalta, sehän herättää varmasti jokaisessa ihan omanlaisensa tunteen. Voiko sitä edes kuvailla muille mitä juuri itsessä liikahtaa?
Lauluja olisi jotenkin ihana oppia kuvittamaan niin, että saisi välitettyä kappaleen herättämää fiilistä. 

Eilen kuulokkeistani alkoi soida Juha Tapion versio Kuljeta ja Johda kappaleesta. Yksi suurimpia tämän hetken voimabiisejäni. Samaan aikaan aurinko siivilöi valoaan paksun pilvipeitteen läpi. Hain kameran ja ikuistin hetken. 


"Kätemme vahvista työhön,
tueksi toivottoman,
viitaksi laumastaan eksyneen harhailijan.
Mieliimme rohkeutta anna,
katsoa myrskyä päin,
eteenpäin astua edessä myös käskijäin.

Kuljeta ja johda,
tähtenä nyt hohda,
ilta kun saapuu
ja matkamies hämärään jää."

tiistai 10. elokuuta 2021

Asfaltoidut valtaväylät ja risukkoiset polut

Sisäinen rauhani ja tyyneyteni on syystä tai toisesta heittänyt kuperkeikkaa viime päivät. Siksi olen etsinyt uusia tapoja löytää takaisin rauhaan, miettinyt mikä sen vei pois ja miksi elo tuntuu niin hähmäiselle. 

Tänään minut pysäytti seuraava lause:

"Vaikka kuinka yrittäisimme järkeillä ahdistusta pois, se ei tule tapahtumaan, ellei kehomme opi tuntemaan turvaa stressaavissa tilanteissa."

Minun mieleni asfaltoidut väylät vievät kohti ajatusta, jossa en ole turvassa silloin kun tunnen epämukavia tunteita. Mieleni lähtee vyörymään kohti tuhoa, jossa pienikin epämukava tunne johtaa täydelliseen raiteilta suistumiseen. Sen sijaan ajatus siitä, että minulla ei olotiloista huolimatta ole hätää ja että ne ovat oikeasti vain ohimeneviä, se ajatus on niin pusikkoisen polun päässä että perille ei ole helppo päästä. 

Siitä polusta minä alan hiljalleen rakentaa yhä enemmän sitä ajatusten valtatietä, jota pitkin liikenne kulkee. Olenhan minä jo päässyt eteenpäin. Nyt minulla on edes tiedossa se polku, ja hiukan olen sitä jo raivannutkin. Vuosi sitten en edes nähnyt muuta suuntaa kuin sen asfaltoidun väylän kohti paniikkia. 

Prosessi on hemmetin pitkä, välillä aivan uskomattoman turhauttava. Pitäisi osata nähdä kaikki se hyvä. Miten paljon olenkaan jo päässyt eteenpäin. 


Mutta ne suuret valtaväylät, ne vievät niin helposti mukanaan. 

keskiviikko 4. elokuuta 2021

Henkiset ja näkymättömät rajat

Pitäisi siis määritellä itselleen rajat, henkiset ja näkymättömät. Pitäisi määrittää ne itselleen, asettaa ne mieleensä ja sitten vielä puolustaa niitä, jos jonku tuntuu ylittävän ne. Kuulostaa aika isolle ja vaivalloiselle projektille. Toki myos palkitsevalle. 

Lähinnä olen ajatellut rajoja vain ääriviivojen muodossa. Sen minä kai suunnilleen tiedän, että missä menevät ääriviivani. Vaikka oikeastaan välillä en sitäkään. Miten voi siis tietää näkymättömät rajat, jos ei aina tiedä niitäkään jotka myös muille näkyvät. 

Käytännössä olen oikeasti aivan täysin rajaton. Minun rajani ovat häilyvät, täysin ylikäveltävissä ja rikottavissa. Niin se vain on. En osaa vaatia itselleni mitään. En, jospa muut vaikka loukkaantuvat. Siis siitä, että puolustan itseäni ja omia rajojani. Onhan se kurjaa, jos muut loukkaantuvat, kun minä sanon että hei älä tee noin, se ei tunnu minusta kivalle. Parempi vain kärsiä ja kestää ikävät tunteet, ettei kukaan muu vain loukkaannu. Tämä on ajatusmaailmani, ihan oikeasti. 

Tässä lienee ihan ensimmäinen ongelmakohta, joka täytyy muuttaa. Pitää muuttaa ajatusmaailmaa niin, että minulla on oikeus puolustaa omia rajojani. Minulla on oikeus asettaa rajoja. Jos myöntäminen on ensimmäinen askel muutokseen, niin ainakin se on nyt tehty. 

Ja minun selaimeni tämän kuukauden googletetuimmat: "miten asettaa omat rajat", "miten oppia tunnistamaan omat rajat", "miten rajat määritellään ja miten niistä pidetään kiinni".