perjantai 29. toukokuuta 2015

Kuka nojautuisikaan nuorallatanssijaan?

Väsynyt ja hämmentynyt, mielessä sekaisin mennyttä ja tulevaa.
Liika tavara ahdistaa, miten sitä voikin olla niin äärettömän paljon.
Hyvästelin eilen pienen keltaisen huoneeni, riisuin sen kaikesta turhuudesta, jätin sinne tyhjyyttä kumisevana odottamaan uutta asukastaan.
Kävin pääsykokeissa analysoimassa novellia ja mainoskuvaa, kirjoitin satoja sanoja, kirjoitin vain, aivan lakkaamatta kirjoitin kolme tuntia.
Olin koulussa viimeistä päivää, tajuamatta kai vieläkään kunnolla että se oli viimeinen.

Olen odottanut kesälomaa ja samalla kuitenkaan en. Silti se nyt on täällä, niin kuin joka vuosi. Tällä kertaa entistä elävämpänä, koska ensimmäistä kertaa moneen kesään ei ole töitä. On vain aikaa, pelottavaa aikaa.

Täytyy keittää kahvia, lakata juoksemasta karkuun aikaa, pysähtyä tähän ja elää tässä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti