Kohta, ihan kohta jo marraskuu.
Maa valkoisen kuuran peitossa ja yöt pakkasen kylmentämiä.
Tai ainakin toivoisin että olisi ja että pian valkoinen rauha voisi laskeutua pimeyden ylle.
Vaan tässä hetkessä kynteni ovat syntisen punaiset,
silmäkulmissani välähtävät välillä kyyneleet kun mieleen muistuu pieni ja pehmoinen,
tulevaisuus on suuri ja tuntematon.
Aikoihin en ole nähnyt maailmaa niin kuin ennen,
en ole nähnyt asioita joita ei nää jos ei nosta katsettaan älypuhelimestaan,
jos ei osaa irrottautua instasta ja facebookista.
Haluan taas nähdä enemmän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti