Ihana herkkyys

Sitä helposti unohtaa tämän maailman vilskeessä sen millainen ihminen sitä ihan oikeasti on. Yhteiskunta ympärillä ei varsinaisesti nosta introverttejä, herkkiä ihmisiä mitenkään esille. Työpaikkailmoituksissa haetaan sosiaalisia, reippaita ja paljon aikaansaavia ihmisiä. Siinä sitä sitten yrittää tunkea itseään sellaiseen muottiin, koska miten niitä paikkoja voisi muuten edes kuvitella saavansa. 

Välillä on kuitenkin hyvä laittaa sille kaikelle yrittämiselle stoppi. Huomasin itkeväni väsymystä ja helpotusta, kun äitini sanoi ettei minun pidä mitään työpaikkaa hakea vain siksi, että oletan ihmisten odottavan niin. Itkin väsymystä siksi, että olin taas liian kauan yrittänyt tunkea itseäni muottiin, johon en sellaisenaan mene. Olin unohtanut kuunnella itseäni, ja antaa itselleni luvan olla sellainen kuin olen. Itkin helpotusta siksi, että ympärilläni on myös sellaisia ihmisiä, jotka käskevät tekemään niin kuin itsestä parhaalta tuntuu. Että ei nyt ainakaan omien vanhempien takia tarvitse yrittää olla sellainen yhteiskunnan hyvän työntekijän muottiin sopiva.

Siksi lainasin kirjastosta Suvi Bowellanin Ihana herkkyys kirjan. Ajattelin, että sen avulla voin muistuttaa itselleni, että oikeastaan olen aika herkkä ihminen. Että tarvitsen omaa aikaa, että minun on vaikea tehdä asioita vain siksi että niitä nyt on pakko tehdä. Ja se kaikki sellainen, joka on osa minua, on oikeasti ihan okei. 

Voi kunpa minä vain uskaltaisin, vieläkin paremmin ja suuremmin rohkeasti olla sitä mitä olen. En arkailisi sanoa, jos jokin asia ei tunnu omalta vaikka kaikki olettavat että sen pitäisi olla juuri sitä mitä minä haluan. Jos vain muistaisin ja uskaltaisin olla rohkeasti herkkä oma itseni.