Ehkä asioilla on silti uudenlainen perspektiivi.
Tänään, kun ajoin kotiin Ilomantsista, ärsyynnyin koska vakionopeudensäädin ei pysynyt päällä ja kaasua piti painaa koko ajan. Totesin, kuten viime aikoina monessa tilanteessa aiemmin, että otan tämän mielelläni elämäni suurimmaksi murheeksi.
Olen ärsyyntynyt poikaystävän auki jättämistä vaatekaapinovista ja milloin mistäkin. Mielessäni olen miettinyt, että jos häntä ei enää olisi kuinka paljon kaipaisin vaikka niitä auki jätettyjä kaapinovia. Olen sulkenut ovet ja kiittänyt hänestä.
Jos tämä maailman tilanne ei vielä ole muuten omaa elämää muuttanut, on se ainakin tuonut kiitollisuutta ja tavan nähdä asiat eri tavalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti