Ikävä kasvaa suurimmaksi silloin, kun maailma ympärillä on niin pelottavan suuri ja tulevaisuus epävarmuutta täynnä. Silloin sitä vain toivoisi, että voisi upottaa kasvonsa pienen ja pehmoisen tuoksuvaan turkkiin niin kuin ennen. Voisi tuntea sen pehmeyden, tuoksutella sen turvallista tuoksua. Siinä oli niin hyvä itkeä hiukan, toinen ei kysellyt tai ihmetellyt. Siinä se vain tuhisi ja huokui rauhoittavaa lämpöä hätääntyneenä juoksevaan mieleeni. Sillä oli aina aikaa minulle ja murheilleni, aina kun tarvitsin lohdutusta.
Kun vain sai halata pientä ja pehmoista, hetken päästä maailma oli taas hieman parempi paikka elää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti