torstai 21. joulukuuta 2017

Kolme yötä jouluun

On ollut vaikeaa löytää joulumieltä, vaikka maailma ulkona onkin kietoutunut valkeaan vaippaan. Olen kiertänyt kauppakeskuksia kuulematta silti juuri ollenkaan joululauluja. Enkö ole vain kuunnellut vai onko niitä edes soitettu? 

Toivoisin joululta mieltä puhdistavaa vaikutusta. Olen viime päivinä tuntenut olon kovin itkuiseksi ja hankalaksi. Jos vain voisin hellittää ja uskoa siihen, että kaikki järjestyy. Myös silloin, kun en koko ajan pyörittele asioita mielessäni. 

Tänään menen kotikotiin, punaisten jouluvalojeni loisteeseen. Ehkä joulumieli asuukin siellä ja odottaa jo minua saapuvaksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti