Voiko se olla tasaista ja tyyntä ilman aamun tutuksi tullutta kolmen valkoisen rutiinia?
Täysin ehjä ei ole meistä kukaan, mutta millaista eheyttä on ihmisen lupa odottaa elämältään?
Onko aina oltava hetkittäin niin hajalla ja rikki, että pahaolo asettuu omalle tutulle paikalleen?
Onko tietyin väliajoin pelättävä ja kuunneltava kihelmöintiä käsivarsissa, hyväksyttävä että elämä ja olotila heittelee?
Voinko minä toivoa elämää ilman ahdistuksen aiheuttamia tuntemuksia? Olenko minä enää koskaan minä ilman niitä? Vai ovatko ne aina tässä, aika ajoin, häilyvät heiluvat muuttuvat?
Ja minä vain siellä taustalla, olen hengitän kestän, elän.
