Ongelmallinen elämä

Ajattelin eilen, että menisin tänään koululle tekemään tehtäviä. Sitten tuli 30 astetta pakkasta, ja kaikki tilatkin oli koululla varattuna (tosin olisi sieltä oikeasti tila löytynyt jos olisi halunnut). Koska en mennyt, en ole saanut tänään oikein mitään aikaan. Kello on kohta kaksi ja olen juuri ja juuri saanut vaivalloisesti kaivettua muistiinpanot esiin ja aloittanut luentopäiväkirjan täyttämistä. Ja sitten se tehtävä, jota olisin tehnyt jos olisin mennyt koululle, sille en ole uhrannut ajatustakaan. Toivotaan, että tämä ei kostautuisi ainakana kovin pahasti. 

Olen myös kipuillut kesätyöhakujen kanssa. Pitäisi jaksaa lähettää hakemuksia, mutta se tuntuu turhalta kun niihin ei jaksa panostaa yhtään. En tiedä haenko töihin siksi, että oikeasti haluan töitä vai siksi, että voin sanoa ihmisille hakeneeni. 
Kyllä minä oikeasti voisin töissäkin olla, mutta voisiko sitä vain tehdä täsmähaun juuri sinne mihin oikeasti haluaisi ja saada töitä sieltä? Niin ettei tarvitsisi hakea jokaikiseen vähänkin mahdolliseen paikkaan ja viettää hakemusten parissa monta tuntia. Turhauttavaa. Ja vaikka näin ei saisi ajatella, niin myös hyvin todennäköistä ettei se hakemusten lähettely edes tuota tulosta. Silti pitäisi jaksaa yrittää, koska muuten on jotenkin huono ihminen. 

En tiedä, mutta siis nyt se luentopäiväkirja. Oikeasti. Kirjoitan sen puolessa tunnissa, jos nyt vain vaikka aloittaisin. 

-25 ja höyryävä joki

Ulkona on pakkanen, joka saa joen höyryämään. Pitäisi lähteä koululle, mutta kukapa tahtoisi sen tuollaisessa pakkasessa tehdä. 
Tämä viikko on tuntunut pitkälle ja uuvuttavalle. Tänään se onneksi tavallaan loppuu. Tavallaan se ei todellakaan lopu, koska viikonloppuna olisi toiveissa saada maalaushommat tehtyä valmiiksi. Onhan se mahdollista, mutta erityisen rentoa viikonloppua se ei lupaa.

Ihan kohta päästään muuttamaan, ja tavallaan se tuntuu aika hurjalle. Mutta ensin täytyy tehdä suursiivous ja se se vasta kuulostaakin hurjalle.

Polvet mustelmilla

Olen viikonlopun ajan ollut maalauskuplassa, kontannut polveni mustelmille, teipannut lukemattoman monta jalkalistaa oranssilla teipillä. Ja minä mietin, että tässä elän unelma elämää. Sellaista, josta joskus ihan varmasti haaveilin. Remontoin jonkun kanssa asuntoa, saan päättää seinään tummanvioletin värin. Enkä silti tiedä, osaanko edes olla siinä hetkessä onnellinen. 

Sellainen on ihmismieli, aina vain jotain vailla. Voisinko tyyntyä, voisinko tähän?

Kuka viitoittaisi tien?

Mistä minä alan ja mihin lopun?

Onko osa minua se, joka puristaa rinnassa?

Täytyykö hyväksyä osakseni se, jota eniten pelkään?

Mistä minä tulen ja mihin minä päädyn?

Onko kukaan asettanut tienviittoja matkalleni,

onko osoittanut suuntaa, jota voisin kutsua oikeaksi?

Mistä alkaa elämä ja mihin se päättyy?

Sormenpäästä sormenpäähän, 

hiuksista varpaisiin.

Mistä alan minä,

mistä minun elämäni?

Vuoden alku

Taisin vuoden vaihtuessa unohtaa sen, että haastoin itseni kirjoittamaan joka päivä. Olen ilmeisesti palannut entiseen, eli siihen, että kirjoitan kun muistan.

Halusin ostaa eettisemmin ja ekologisemmin, ostinkin suomalaisen pipon. Silti tuntui typerälle hehkuttaa sitä somessa, hehkutin silti. Nykyään sekin tuntuu vain jollekkin muoti-ilmiölle, vastuullisemmin ostaminen. En myöskään ole vielä tehnyt asian eteen kauheasti. Toisaalta haluaisin myös ostaa vähemmän ja aina vain tarpeeseen, joten eipä tässä vielä ole ehtinyt suuria tarpeita syntyä. Paitsi pipo. Jostainhan se sekin on aloitettava.

Samalla taas odotan postia ebaylta, josta tilasin halvan puhelimen suojakuoren. Että siinähän se maailma sitten taas pelastuu. Täytyy muuten lopettaa tuollaisten pienten asioiden tilaaminen jostain toiselta puolelta maailmaa, jos haluaa ihan oikeasti olla vastuullisempi. Ei enää jatkossa, lupaan sen.

Tällä hetkellä mieleni kantaa minua

Tällä hetkellä olo tuntuu voittamattomalle, melko levolliselle. Enkä tiedä miten se on mahdollista, kun vasta perjantaina pelkäsin kadottavani itseni ja persoonani. Olo on häilynyt laidasta laitaan, mieli ääripäästä toiseen.

Tänään täytyi palata kouluun. Olen yrittänyt selvittää excelin toimintaperiaatteita, mutta onnistunut siinä aika tosi huonosti. Ehkä kouluelämä tasoittaa mieleni heilumista, kun on jotakin mihin turvautua. 

Minä vakuutan itselleni, että selviän kyllä, koulujutuista ja elämästä. Tällä hetkellä siihen on helppo uskoa. 

Tänä vuonna haluaisin...

... valita ainakin kerran päivässä rappuset hissin sijaan.

... ostaa entistäkin fiksummin ja vastuullisemmin.

... oppia olemaan rohkeammin oma itseni.

... lukea enemmän ei kouluun liittyviä kirjoja.

... oppia välttämään liiallista suorittamista ja stressiä.

... nähdä ystäviäni, viettää aikaa rakkaan kanssa, nauttia elämästä.

Uusia alkuja, uudenlaisia tilanteita

Tämä vuosi on vasta ihan alussa, mutta silti kaikki on jo ehtinyt muuttua. Kaikki sellainen, joka ei sitten kuitenkaan tee asioista juuri yhtään erilaisia.

Luulin ettei se enää tuntuisi missään, ei aiheuttaisi yhtään huonoja fiiliksiä. Mutta silti tuntuu vähän haikealle. Vähän oudolle, jopa pelottavalle. Vaikka käytännössä juuri mikään ei edes muutu. Näin on eletty jo useampi vuosi ilmaan mitään ongelmia. 

Aloitin tämän vuoden osoitteenmuutoksella. Maanantaista lähtien voin virallisesti kertoa asuvani kahdeksannessa kerroksessa. Enää se ei ole yhtä suurta kysymysmerkkiä. Samalla maailman hienointa ja sitten kuitenkin myös ihan vähän jotenkin haikeaa.