maanantai 30. marraskuuta 2015

Säröt tekevät meistä kauniita

Maailma vaatii meiltä usein liikaa, enemmän kuin pystymme antamaan. Se vaatii huomiotamme loputtomasti, vaatii olemaan tavoitettavissa.
Mitä jos vain sulkisi puhelimesta netin, mitä jos ei olisikaan tavoitettavissa muuta kuin itselleen?
 
Täytyy osata katsoa nähdäkseen, maailma on täynnä kauniita yksityiskohtia.
Puun kuviot sillan kaiteessa, ihon juonteisiin painunut muste, pölyhiukkaset tietokoneen näppäimistöllä.
 
Avaan silmäni,
ja näen.

sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Se saapuu lohtu, jonka aavistin

Kun Anna Puun Kaunis Päivä sai minut itkemään, "ja minä nousen vaikka putoan" lauloin ja uskoin sillä hetkellä jokaiseen sanaan. Uskoin täysin siihen, että huonot ajat ovat vain ohimeneviä ja niiden jälkeen kaikki on paremmin.

Kun Anna Puun Linnuton Puu sai muut ihmiset katoamaan ympäriltä, oli vain me kaksi toistemme syleilyssä. Ja kuinka minä imin itseeni jokaisen sanan, "sanojasi vailla, olen vain suunnaton tie, ilman viittaa, suunnaton tie".

Kun olen saanut viettää koko viikonlopun yhdessä ja rakastaa jokaista hetkeä, tehdä jokaisesta hetkestä jollain tapaa erityisen. Itkeä onnen kyyneleitä, toisen kosketus iholla. En tiedä voisinko enää paljon onnellisempi olla.

perjantai 27. marraskuuta 2015

Onko baarilaukku edes oikea sana?

Havahduin tänään, melko kirjaimellisesti kesken aamu-unieni, tietoisuuteen jossa minulta puuttuu kunnollinen baarilaukku. Ollaan tänään siis menossa illalla Kerubiin Anna Puun keikalle, eikä ajatus siitä että puhelin varaa koko ajan yhden käden itselleen tunnu mielekkäältä. 
Kyllä, olen nykyään sellainen bilehile että tarvitsen baarilaukun.

Minä, joka omistan äärettömän vähän laukkuja, suuntasin siis laukkukaupoille. Onneksi vaihtoehtoja löytyi kivasti eri hintaluokista, joten tehtävä ei missään nimessä ollut mahdoton. Eniten silmää miellytti tämä Vilasta löytynyt Piecesin nahkainen laukku.

Vila, 39,95e
Alennettu hinta: 31,96
Black Fridayn ansiosta sain siis vielä 20% alennusta! Sijoituksena hyvä, koska toivottavasti kestää monta vuotta ja useammat iltamenot. Ja mustahan kun ei koskaan mene pois muodista!


keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Hymyilen keskellä loskaa

Voiko pelosta sairastua?
Voiko pelkoon turtua?
Uutiset tästä maailmasta menevät koko ajan hullummiksi ja hullummiksi.
 
Tahtoisin vain elää turvallisessa maailmassa,
ainoana huolenaiheenani liian kuuma teevesi,
kadonnut sukka,
loskassa kastuneet kengät.
 
Hymyilemällä voi huijata aivojaan,
voi saada itsensä tuntemaan olonsa onnelliseksi.
 

Ja niin minä hymyilen harmaassa maailmassa keskellä loskaa,
hymyilen koska onnellisuutta ei koskaan voi olla liikaa,
hymyilen etten muistaisi pelätä.

Kaikki saapuu aikanaan

En muista milloin viimeksi olisin odottanut joulua, niin kuin tänä vuonna pitkästä aikaa tunnun tekevän. Kaksi, tai ehkä jopa kolme, viimeistä vuotta ovat menneet joulun osalta aika surkeissa tunnelmissa. Ei sillä etteikö ne olisi olleet ihania jouluja, joissa ne kaikkein läheisimmät ja tärkeimmät ovat olleet läsnä. Mutta toissa jouluna pelkäsin kuolevani ja viime jouluna ihan vain olin hukkunut jonnekin kyynelten maailmaan.

Tänä jouluna toivoisin kuitenkin olevani aidosti onnellinen ja olon olevan kevyt. Että olisi helppo hengittää ja helppo ihan vain nauttia olemassa olostaan.

Ei enää vain minun joulu, vaan meidän ensimmäinen yhteinen joulu.

tiistai 24. marraskuuta 2015

Onnellisuus hymy

Kuinka pienistä ja hassuista asioista sitä voikaan tulla äärettömän onnelliseksi.
Olin onnellinen tänään, koska en enää etsi. En enää syynää läpi jokaista nuorta miestä ajatuksenani "voisitko sinä olla se". Olen ihan oikeasti löytänyt ja olen siitä niin kiitollinen.

Niin minä hymyilin yksikseni hiljaisuuden keskellä ja olin onnellinen. Niin minä tajusin kuinka hyvä tuuri minulla on käynyt, kuinka paljon minä voin oppia häneltä elämästä.

Ja minä haluan oppia, ihan kaiken.

maanantai 23. marraskuuta 2015

Älä nuku pelossa, olet elossa

Kaikkien odotuksieni vastaisesti edellinen viikko ei vienytkään minulta henkeä, vähän vain nosti stressitasoani turhan korkealle. Viikko sitten maanantaina sanoin kyllä, kun minulle tarjottiin mahdollisuutta toimittajan elämään. Sain lauantaille siis työkeikan ja siinähän se viikko sitten menikin sitä stressatessa.

Toimittajan työ on ehkä ristiriitaisin asia johon olen koskaan elämässäni törmännyt. Rakastan kirjoittamista ja se tosiaankin on vahvuuteni. Mutta onko se sen arvoista, että yhden juttukeikan takia haluan stressata niin paljon etten tiedä miten päin olla. Pelkään hurjasti ajatusta juttukeikalle menosta, enkä tiedä auttaako siihen edes kokemus. Varmaan auttaa, mutta haluanko tosiaan stressata monen monta kertaa hurjan paljon jotta jonain päivänä en enää pelkäisi ajatusta ihmisten kohtaamisesta haastattelutilanteessa.

Sain siis lauantaina leikkiä toimittajaa ja sunnuntaina juhlittiin valmistujaisia kahvittelun merkeissä. Paljon tapahtumia ja ajatuksia yhteen viikonloppuun. Täytyy ehkä ottaa pari päivää ja ihan vain palautua.

lauantai 21. marraskuuta 2015

Anna Eriksson - Maailma palelee

Ei näillä seuduin kasva toivoo,
 maata peittää kuiva katkeruus.
Joka liikettä varjon veljet valvoo,
 joka yö on uusi ikuisuus.

 
Suljen silmäni tunnen, että olet läsnä,
 ja ajan ratas pysähtyy.
Kuulenko jo äänesi käytävässä,
 kun sairaat unet lähestyy.
 
 
Auta mut aamuun, auta mut aamuun.
Luoja, anna tämän olla parempi päivä.
Anna valo, joka valaisee,
 kai vielä aurinko nousee.
Maailma palelee.

 
Pääsenkö täältä koskaan pois,
 pääsenkö täältä koskaan, koskaan pois?

keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Paremmat päivät, kai ne taas tulevat

Tuntuu kuin olisin kadonnut maailman kartalta. Jos ei ole somessa, ei ole olemassa.
Viime päivät eivät ole kohdelleet minua niin kovin hyvin. Tai toisaalta ovat kyllä, mutta mieleni ei vain jaksa. Minä en vain jaksa sitä kaikkea mikä on tällä hetkellä elämääni.

Tämä on kuitenkin vain hetki, yksi hetki elämässäni. 
Ei mitään pysyvää ja kohta kaikki on taas paremmin.

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Lumisateinen sunnuntai

Kaivoin tänään Tuiskun joululevyt esille, vaikka mietinkin onko liian aikaista aloittaa niiden kuunteleminen. Ulkona on koko päivän satanut hiljalleen lunta, ja se jos mikä saa mielen virittymään joulufiilistely taajuudelle.
Lumi tekee kaikesta niin kaunista ja rauhoittavaa. Pimeys hälvenee edes hieman täälläkin missä ei valoa tuo edes katuvalot.

Parina viime vuonna olen askarrellut joulun alla jotakin pientä ystäville, mutta nyt en ole saanut vielä minkäänlaista ideaa. Mietinkin käykö niin että tämä vuosi jää kokonaan välistä sen suhteen. Tai voinhan toki panostaa joulukortteihin ja askarrella ne itse, jos muuta kivaa ideaa ei synny. Kuten sanoin lumisade aiheuttaa helposti joulufiilistelyä, vaikka eihän siihen jouluun nyt enää oikeastikaan niin kovin pitkä aika ole.

Tänään, tai oikeastaan huomisen puolella, päättyy keskiviikkona alkanut yksinäinen elämäni. Kun vielä muutaman tunnin jaksaa odottaa, saa taas nähdä hymyn joka sulattaa sydämen.

lauantai 14. marraskuuta 2015

Rauhaa ja rakkautta

Olen aina tiedostanut ettei ketään voi vannottaa pysymään vierellä ikuisesti. Eihän kukaan voi luvata elävänsä ikuisesti, kun päivämme ovat määrätyt.
Silti, silti minä olisin halunnut tänään lähettää viestin kauas sinne jonnekin "lupaakin sitten tulla elävänä takaisin".

Tänään jälleen ymmärsin, että kun ei se aina ole ihmisestä itsestään kiinni.
Minäkin olen muutamat kerrat kadulla kävellessäni katsonut vastaantulijoiden tylyjä kasvoja ja miettinyt että kuka tahansa heistä voisi milloin vain vetää aseen taskustaan ja ampua minua suoraan rintaan. Ihan vain siksi, että heillä on huono päivä ja minä satun olemaan siinä sopivasti, onnettomasti väärässä paikassa väärään aikaan. Niin helposti ihminen voi päättää milloin jonkun toisen elämä päättyy.

Mitä kertoo maailman tilanteesta se, että tuollaisia ajatuksia edes tulee mieleeni?
Miksi maailmassa täytyy olla niin paljon pahuutta ja turvattomuutta?
Juuri nyt en pysty pelastamaan koko maailmaa, sen sijaan rakastan lähimmäisiäni entistäkin enemmän ja pyydän siunausta tämän maailman ihmisten elämiin.

perjantai 13. marraskuuta 2015

Mitä elämä tuo, se tulkoon minun luo

Tänään oli minä ja kesärenkaat vastaan luminen maa. Onneksi ei kuitenkaan kovin liukas maa, joten olen edelleen yhtenä kappaleena ja niin on myös auto.

Sain tänään jännittävän tarjouksen koskien blogiani. Se sai minut ajattelemaan blogini suuntaa ja olomuotoa. Millaiseen suuntaan haluaisin blogiani kehittää ja millaista sisältöä julkaista. Nykyään kirjoitan lähinnä itselleni, ja tietysti ihmisille jotka blogiani lukevat, mutta tulevaisuudessa voisi lukijakunta olla laajempaa jolloin kovin henkilökohtaiset tekstit eivät ehkä enää olisi niin hyvä vaihtoehto. Toisaalta muutos ei ehkä tekisi pahaa, joskus tuntuu että blogini junnaa paikallaan.

Jostain syystä mieleni vetää minua tällä hetkellä huomaamattani toimittajan elämää kohti. En tiedä onko se oikea tie, mutta kai se on ainakin yksi reittivaihtoehto päästä eteenpäin.

keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Ilma, jota hengitämme samaa ilmaa on ja jalkojemme alla sama maa

Minussa asuu pelko, se kuiskii korvaani entä jos entä jos. Onneksi on olemassa jotain suurempaa, jonka käsiin voin tämänkin pelkoni jättää. Asiat menevät niin kuin on tarkoitettu, tapahtuu tahto johon ei meillä ihmisillä ole minkäänlaista valtaa.

Ja minä pyydän rauhaa mieleeni, että en turhaan kuluttaisi energiaani huolehtimiseen. Että voisin olla luottavaisin mielin eikä pelko saisi minua valtaansa.



Minä uskon, minä luotan. Kaikki on hyvin.

Ja niin kuin aina muuttuu vedeksi ensilumi

Toinen lähti maailmalle, minä jäin.
Mulla on ikävä jo nyt, sanoi se toinen eilen illalla kun kävimme nukkumaan ja olin kietonut käteni ympärilleen.
Niin mullakin, vastasin ja halasin lujaa.

Loppuviikon sinä siellä, minä täällä.
Ulkona sataa maahan ensilumi.

maanantai 9. marraskuuta 2015

Elämisen vaikeus

Tänään vähän itketti olla minä. En tiedä tuomitseeko oikeasti kukaan muu kuin minä itse. Enkä todellakaan ole ainut tässä tilanteessa oleva nuori. Silti, tuntuu kuin koko maailma sanoisi että olen tyhmä kun opiskelin alaa jolla en halua työllistyä, enkä vieläkään tiedä mitä sitten haluaisin tehdä.
Tiedän, ettei ole olemassa sellaista unelmatyötä joka ei joskus vituttaisi. Mutta en todellakaan tiedä oppisinko käsittelemään kaikkea sitä stressiä jota media-alan hommat kokemuksen mukaan saavat minut tuntemaan. Ei työtä voi tehdä oman jaksamisen kustannuksella. Ehkä kymmenen vuoden päästä työskenneltyäni ensin jollain muulla alalla olen valmis käyttämään luovuuttani. Nyt en usko tarpeeksi itseeni enkä kykyihini.

Nyt juuri minä voisin oppia hieman armeliaisuutta itseäni kohtaan. Olen aivan liian ankara itselleni. Kyllä kaikki selviää, koska minulla on tahtoa löytää se itselleni oikea tapa tehdä töitä. Minulla on vielä aikaa saada se selville, kaikelle on aikansa.

sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Piirrä iholleni kartta taivaaseen

Elämä on niin paljon, että en löydä sanoja.
Olen kiitollinen, olen onnellinen, olen rakastunut.
Olen onnekas, koska minulle isänpäivä on kaikessa luonnollisuudessaan iloinen.

Olen hulluna mekkoihin ja collegepaitoihin,
löysin soittolistalleni Anssi Kelan kauniin Piirrä minuun tie herkistelyn.



Puhelimeni näyttö on säröillä, ja ehkä minäkin olen jollain lailla.
Jostain säröillä, mutta silti ehjempi kuin koskaan.

lauantai 7. marraskuuta 2015

Elämä lupaa mulle etten jää sun hyökyaallon alle

Oli sumua ja minä mietin tähänkö loppuu maailma. Sillä lailla täysin salakavalasti hiipi ympärille sumu, nielaisi kokonaisen maailman suihinsa.

 
Vaan ei tullut loppua, ehkä ei myöskään uuden alkua. Syntyi vain lukematon määrä kysymyksiä "miksi minusta tuntuu tältä, onko näillä tunteilla mitään perää".


Jos minusta voisi tulla ihan mitä vain, miksi minä haluaisin tulla?
Jos minä voisin olla ihan mitä vain, mitä minä olisin?

perjantai 6. marraskuuta 2015

Me juoksemme kauemmas kuin luulimme, emmekä löydä takaisin

Olen varma, että maailma on mennyt sijoiltaan.
Vinksahtanut täysin raiteiltaan ja kaikkien suunta on muuttunut.
Jos oikea onkin väärä ja lähteminen yhtä kuin jäädä,
taivaansinisestä on tullut harmaa ja me katsomme yhä mustaa maailmaa.
 
Vai olenko se vain minä ja minun vinksalleen mennyt maailmani.

torstai 5. marraskuuta 2015

Suurin niistä on rakkaus

Kun toisinaan pelottaa olla onnellinen,
mieleen hiipii menettämisen pelko,
sitä ajattelee että jos on vähän vähemmän onnellinen ei putoa niin korkealta.

Ei sillä, että minulla olisi oikeasti syytä pelätä yhtään mitään.
Juuri nyt tuntuu siltä, että jos se on minusta kiinni, me emme koskaan menetä emmekä joudu luopumaan. 

Me ollaan me,
ja kasvamme yhdessä vahvemmiksi,
maailmaa vastaan.

tiistai 3. marraskuuta 2015

T O D E L L I S U U S

Saanko jäädä näiden seinien sisäpuolelle,
kadota maailmalta,
niin ettei kukaan vaadi minulta yhtään mitään,
ettei kukaan odota minun olevan yhtään mitään.

Mistä erotamme todellisuuden ja harhakuvitelmat toisistaan?
Mistä tiedämme milloin näemme unta ja milloin maailma pitää meitä hereillä?

Kuinka monta päivää voi kestää henkinen krapula?

maanantai 2. marraskuuta 2015

Kuuntele kuinka rintalastan alla muuttuu rytmi

En haluaisi olla elämään eksynyt, en päiviin kadonnut.
En yhä etsiä omaa tietäni, kun muilla on jo omansa tiedossa.
 
En pelkää yksinäisyyttä vaan omia ajatuksiani,
kuinka ne juoksevat hullunlailla ja syyttävät ajattomuudesta.
 
En haluaisi sanoa etten tiedä,
mutta kuinka valehdella sujuvasti jotain sellaista jota ei tiedä.

sunnuntai 1. marraskuuta 2015

S U T O P L E H

Valmistuin. Sain paperit. Päällimmäinen tunne on lähinnä helpotus. Tämän koulun käyminen ei todellakaan ollut minulle mikään maailman helpoin tehtävä.
Ylitin itseni lukemattomia kertoja. Uskaltauduin tilanteisiin, jotka tuntuivat ylitsepääsemättömän vaikeilta. Aikani ahdistuttuani ja itkettyäni jouduin myös hyväksymään sen ettei monta päivää kestävät työpajat vain ole minua varten.
Opin paljon itsestäni ja luonteestani. Opin kuuntelemaan itseäni ja joskus ihan vain sanomaan "hei ei tätä ole pakko tehdä".
 
Paljon oli myös hienoja hetkiä. Valokuvaamisesta tuli osa elämääni, pääsin kokeilemaan toimittajan hommia ja sain ison kasan uusia kivoja ystäviä.

 
Nyt on aika jatkaa matkaa kohti uusia haasteita.