sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Kerro minulle jotain hyvää

Että maailma on pullollaan eri maita ja kaupunkeja, jotka taas ovat tulvillaan erivärisiä ja näköisiä ovia joihin voin rakastua.
Että sadepisarat eivät ole katoava luonnonvara, koska aina tulee uusi sade ja uudet maailman kauneimmat pisarat koristavat luontoa.
Että on ihan okei rakastaa kaikkea keltaista, ostaa kaikkea keltaista, ja hymyillä nähdessään keltaisia asioita.

Että minä olen hyvä juuri tällaisena, ja sinä et ole menossa luotani mihinkään.

perjantai 27. toukokuuta 2016

Sellainen olen minä

Minä hermostun pienistä, kuten Facebook tykkäyksistä ja vääristä hymiöistä tekstiviestissä. Tunnen usein tulevani väärinymmärretyksi, tai että kaikkea minussa olevaa herkkyyttä ei oteta tosissaan.

Voin kertoa, että en mitenkään mielelläni stressaa asioita monta kuukautta tai viikkoa etukäteen. Enkä erityisemmin nauti siitä miten itken iltaisin väsymystäni ihan vain siksi että sattumoisin käyn päivät töissä.

Mietin paljon asioita, kuten miten määritellään normaali tai miten tietää milloin erilainen on liian erilainen.

Jos vain voisin minä ajattelisin vähemmän, tuntisin vähemmän, olisin enemmän sitä jotakin mitä kaikki tuntuvat odottavan. Olisin pelkästään iloinen kesätyöstä, jossa työpäiviä on 6 viikossa, enkä miettisi etukäteen kuinka väsyneeksi ja itkuiseksi se vielä tulee minut tekemään. En välittäisi tekstiviestien vääristä hymiöistä tai siitä kuka painaa facessa tykkää nappia ja kuka ei.

Mutta kun tällainen minä olen, ja tällaisena minun on tämä maailma kohdattava. Herkkänä, hieman ylireagoivana, mutta kuitenkin aina hyvään uskovana ihmisenä.

torstai 26. toukokuuta 2016

Hidasta elämää

Miten heppoisin perustein teemme elämässä valintoja. Etsimme seurustelukumppania suhteen vuoksi, opiskelupaikkaa koulutuksen vuoksi, työpaikkaa ettemme olisi yhteiskunnan silmissä vain syrjäytyneitä.
Meillä on niin kiire löytää, päästä perille, saada ne normien mukaiset asiat, että en tiedä missä välissä meidän kuuluu kysyä itseltämme mitä todella haluamme.
Mitä haluamme parisuhteeltamme, millaisia arvoja pitäisi olla ihmisellä jonka kanssa haluamme elämämme jakaa.
Mitä haluamme tehdä isona, mikä oikeasti olisi se ala joka auttaisi pääsemään kohti omaa unelmaa.
Millaisessa työpaikassa olisimme onnellisia, millaisia arvoja sen pitäisi edustaa, millaisia työaikoja olemme valmiita tekemään.

Meidän on vain saavutettava niin pian kaikki, tultava valmiiksi, ettemme edes ehdi ajatella mihin ihan oikeasti haluaisimme olla matkalla.

keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Jos ihmiset olisivat vain ihmisiä

Näen ihmisen, jonka sukupuolesta en voi olla sata prosenttisen varma pelkän ulkonäön perusteella. Ensimmäinen ajatukseni on: "onkohan tuo nyt sitten jätkä vai muija?". Heti seuraava ajatukseni on: "onko sillä nyt sitten oikeasti jotain väliä?".

Voisiko olla niin, että joskus eläisimme maailmassa jossa ihmiset ovat vain ihmisiä. Että pitkähiuksiset eivät automaattisesti olisi naisia ja lääkäriin mennessään ei olettaisi lääkärin olevan mies. Että pankinjohtajat ja yritysten johtajat eivät aina herättäisi kuvaa miehestä, tai siivoojien ja sihteerien ei olettaisi olevan naisia.

Jotain pitäisi vielä tapahtua ennen kuin ihmiset voisivat olla vain ihmisiä ilman sukupuolien tuomia oletuksia, vaikka onhan meillä suomessa jo asiat aika hyvin tämän asian suhteen.

lauantai 21. toukokuuta 2016

Kohtalo vai valinta?

Miksi me jaksamme tahtoa, vaikka välillä on vaikea keksiä siihen yhtä ainoaa järkevää syytä? Miksi me pidämme kädestä kiinni tai nukahdamme toistemme kainaloon, vaikka hetki sitten jokin sai meidät ärsyyntymään toisiimme?

Mikä saa meidät ajattelemaan, että täytyy löytää se yksi ja ainoa jonka kanssa jakaa koko loppuelämänsä? Mikä ajaa meitä kohti parisuhdetta ja saa taistelemaan sen puolesta?

Mistä me tiedämme milloin pysähtyä ja tarttua kiinni? Mistä me tiedämme milloin on aika, milloin voimme sanoa "rakastan sinua"?

perjantai 20. toukokuuta 2016

Lupaus kesästä

Minä hymyilen pitkille pyöräjonoille, jotka koostuvat pienistä koululaisista.
Hymyilen kun kysytään kesätöistä, tulevaisuuden suunnitelmista, elämästä.
 
Hymyilen auringolle, luonnon vihreydelle ja joen sinisyydelle.
Maailma on niin täynnä värejä, täynnä elämää.
 
Ja ehkä vielä joskus,
kun pysähdyn miettimään kysymystä "mitä haluan elämälläni oikeasti tehdä",
minulla on siihen ihan oikea vastaus.

keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Tulla nähdyksi, olla olemassa

Tänään olen elänyt.
Aamuisella pyöräreissullani näin pupun, siellä se heinikon keskellä mussutti heinää menemään. En raaskinut mennä lähemmäs ja säikyttää.
Joen varrella istuessani sain silittää 20-vuotiasta sokeaa villakoiraa, näin miten ruohonleikkaajapojan oli ihan pakko tarkistaa älypuhelimensa tilanne kesken kaiken, tunsin auringon kuumentavan mustien leggingsien peittämiä jalkojani.

Totesin etten minä mitään seuraa tarvitse, ihan hyvin pystyn juttelemaan itsenikin kanssa koko päivän.
Tänään olen pitkästä aikaa nähnyt, enemmän kuin varjon maailmasta.

maanantai 16. toukokuuta 2016

Maailmaani kevään sä toit

Kun huomaa, että pari viikkoa sitten pelkältä sotkulta tuntunut suhde onkin hyvä ja alkaa miettiä miksi edes koskaan jaksoi valittaa että asiat on huonosti, voi varmaan todeta löytäneensä jotakin korvaamatonta.

Kun huomaa, että sydän on edelleen täynnä sitä samaa tunnetta kuin pari kuukautta ensitapaamisen jälkeen. Että edelleen allekirjoittaa Düsseldorfin taivaan alla ääneen sanomansa "mulla ei vaan ole koskaan ollut yhtä hyvä ja turvallinen olla kenenkään kanssa" ja ajattelee ihan samalla tavoin vielä tänäkin päivänä.

Kun huomaa löytäneensä, vaikka ei varsinaisesti juuri sillä hetkellä etsinytkään.

sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Kyseenalaistan kaiken

Minuun on taas asettunut asumaan tunne, joka aiheuttaa levottomuutta. Se saa epäilemään omaa olemassaoloani, tuntemaan itseni mihinkään kuulumattomaksi. Ei ole hyvä olla kotikotona, eikä sielläkään missä saa käpertyä rakkaansa kainaloon.

On jälleen tultu siihen, että minulla on liikaa aikaa ajatella. Se saa lopulta epäilemään kaikkea, elämäntarkoitusta ja minun merkitystäni ihmiskunnalle.

Onko minua edes, ja jos on niin mitä varten?

lauantai 14. toukokuuta 2016

Rauhoittavien asioiden lista

Pupun pehmoinen turkki, johon painaa päänsä.
Sanat, joissa on parillinen määrä kirjaimia.
Painaa päänsä rintaa vasten ja kuunnella sydämenlyöntejä.
 
Tuttujen ihmisten seura, kupillinen hyvää kahvia.
Kun joku silittää hiuksia, että nukahtaisit helpommin.

torstai 12. toukokuuta 2016

Hunajavettä ja lakritsia

Onnistuin sitten sairastumaan, silleen ihan kunnolla. Olen nukkunut, niistänyt ja juonut kuumaa juomaa lukemattomia kupillisia. Toiveissa olisi lauantaihin mennessä olla taas kunnossa, mutta saa nähdä kuinka käy.

Se on ikävää, kun tulee tauti joka vie kaiken energian. En ole oikein koko viikkoon ollut oma itseni. Toisaalta, jos olisin pysähtynyt jo sunnuntai-iltana kun kuume nousi ensimmäisen kerran, saattaisin olla jo terve. Ihan vaan vinkkinä, ei kannata tehdä töitä buranan voimalla vaikka miten olisi kaksi viimeistä työpäivää jäljellä.

Ei kai se auta kuin jatkaa lääkitsemistä ja toivoa pikaista paranemista.

keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Ahdistusta aiheuttavien lista

Parittomat luvut, esineet, asiat.
Autot, joissa ei ole kuin kolme ovea.
Korkeat paikat, ahtaat paikat, pimeä.
 
 
Kun joku kysyy mitä aion tehdä ensi kesänä, lomalla, viikonloppuna jne.,
enkä minä tiedä vielä edes mitä aion tehdä tänä päivänä.

tiistai 10. toukokuuta 2016

Minulla on vapaus

Olen nukkunut useamman tunnin, kuronut kiinni töissä valvottuja tunteja. Herätessä huomaan ulkona sataneen. Ja minä haluaisin vain tuntea sadepisarat kasvoillani ja raikkaan sateen jälkeisen ilman täyttävän keuhkoni.
En ole surullinen siitä, että aurinko ei enää paista. En millään lailla onneton. Kiitän sateesta ja sen tuomasta raikkaudesta.

Lyhyt urani kahvilantätinä on tullut onnellisesti loppuunsa. Nyt minä olen taas vapaa, enkä tiedä huomisesta juuri mitään. Jos huomennakin sataisi, ehkä voisin kurottaa parvekkeelta kohti virkistävää sadetta.

sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Kirja erityisherkkyydestä

Ajatus kirjoista, joissa kerrotaan erityisherkistä eivät tuntuneet hyviltä ajatuksilta. Entä jos sitä sitten vain löytää oikeutuksen ihan ihmeelliselle käytökselle ja alkaa selitellä sitä erityisherkkyys diagnoosin varjolla. Mutta sitten satuin näkemään esittelytekstin Anja Snellmanin romaanista Antautuminen. Siinä oli kirja, joka sanoi "lue minut".

"Minä en tahtoisi aavistaa ja arvata niin paljon, minä en haluaisi olla se joka saa vihiä jo paljon ennen muita, se joka yhdistelee asioita automaattisesti, huolestuu ja ilahtuu ja pakahtuu ennen kuin muut."

Snellmanin uusi romaani Antautuminen kertoo elämästä erityisherkkyyden ehdoilla. Se kertoo maailmasta, johon herkän ja erilaisen on vaikea sopeutua, sosiaalisista kuvioista, työ­ ja perhe­-elämän paineista ja odotuksista. Kirjassa Snellman kertoo oman elämänsä tarinaa lapsuudesta tähän hetkeen. Siitä miten hän tunsi itsensä virheelliseksi, erilaiseksi, jotenkin vääränlaiseksi. Kunnes kaikelle löytyi selitys, erityisherkkyys.

Kirjassa oli niin kovin paljon kohtia, joihin pystyin ihan täysin samaistumaan. Miten toisille normaalit lauseet, tai ylipäätään huoleton jutustelu, voikin olla itselle niin täysin vierasta ja mahdotonta. Miten pienistä asioista sitä voikaan saada itselleen pahan mielen, tai miten mielialat vaihtelevat aamusta iltaan niin hurjasti etten itsekään aina oikein pysy perässä.

"En ymmärrä itseäni:
Nopeat tunnereaktiot, intohimon läikähdykset ja ylivirittyminen kääntyivät entistä nopeammin murehtimiseksi, itseruoskinnaksi ja katumukseksi. Se on kuin tanssi. Kaksi läheisyyttä, kolme etäisyyttä. Jollain tapaa välillä nautinkin ajoittaisesta impulsiivisuudestani, tunteiden ailahtelusta, jumalten keinusta.
Eipähän ole tylsää: iltapäivällä olen itseni kanssa ankarasti eri mieltä kuin aamiaisella."

Kirjassa kirjoitettiin niin kauniisti sanoiksi tunteita ja ajatuksia, joita itsekin olen kokenut, että tästä tuli kyllä ehdottomasti heti yksi omista suosikeistani. Ja ehkä myös päädyn lukemaan sen Elaine N. Aronin erityisherkkyydestä kertovan kirjan, jotta osaisin paremmin hallita hullunlailla keinuvaa mieltäni.

"Elämä, se on nyt tällaista: mennään ja tullaan enkä voi oikein millekään mitään. On uskallettava olla mukana vaikka pelottaa, ja on aina jollakin tapaa pelottavaa vaikka uskaltaa."

lauantai 7. toukokuuta 2016

Anna tottua painoosi, ja jos näet haavoja, sido ne tiukasti

Jos tahtoisin elämältä enemmän,
huutaisin sen ääneen.
 
 
Sinusta en voi saada tarpeekseni,
sinun läheisyyttäsi minä kaipaan.
 
Siihen minä tyynnyn, hengitykseesi.

perjantai 6. toukokuuta 2016

Levottomuutta aiheuttavien lista

Ihmiset, jotka ei noudata sääntöjä, vaikka ne ovat kaikille selviä, vaan heille joudutaan huomauttamaan asiasta.
Kun joku on siirtänyt tavaroita ja jättänyt ne ihan väärille paikoille.
Päivässä ei ole rytmiä, tai se etenee eri tavalla kuin normaalisti.
 
Kun maailmassa on niin paljon pieniä pupuja ja oravia, jotka voivat jäädä auton alle tai joutua vaaraan.
Enkä minä pysty mitenkään niitä kaikkia pelastamaan.

torstai 5. toukokuuta 2016

Kaikessa erityisyydessään ihan vain minä

Suussani majailee edelleen maitohampaita, en tiedä aikovatko ne koskaan irrota. Kuulemma ne voivat olla siellä hyvinkin neljäkymppiseksi asti.

Viimeisin yläoikealla oleva hampaani on kasvanut aivan vinoon. Sillä on oma elämä, se sojottaa kohti poskeani. Lukioaikana sitä yritettiin laittaa ruotuun kuminauhoilla, ja hetken se ehkä ehtikin olla suora. Vääntyi kuitenkin takaisin omille teilleen, ja sillä tiellä on edelleen.

En erota toisistaan blondeja miehiä, näyttävät kaikki aivan samalle. Aivan kuten en huomaa eroja kiinalaisten ulkonäössä tai hevosten ulkomuodossa. Kaikki samanlaisia, koska ovat niin vieraita minun maailmassani. Mutta pupuja, oi pupuja ei enää ole kahta samanlaista minun maailmassani!

Tuntuu, että ympärilläni on hurjasti introvertteja herkkiä ihmisiä. Joka puolella, plop plop. Niitä vain pulpahtelee sieltä ja täältä. Vai voisiko se johtua siitä, että samanlaiset ihmiset vetävät toisiaan puoleensa ja siksi tuntuu että niitä on kaikkialla. Vai onko se kiinni diagnoosista ja sen helppoudesta. En tiedä, mutta joskus se melkein ahdistaa. Herkät ihmiset kun ei aina ole niitä kaikkein helpoimpia, että jos vaikka olisi joku sellainenkin joka sanoisi aina "totta kai, mennään" vaikka olisin juuri ehdottanut päiväkännejä tai yöllistä kahvihetkeä.

En halua korostaa erityissitäasiaa, joka saa minut itkemään kun mietin maailman suuruutta ja tunnen itseni niin pieneksi. Sitä asiaa, joka saa minut tuijottamaan vaikka tunteja omia luomiani tai toisen ihoa. Miten voisin vain kuljettaa kättäni pehmeää ihoa pitkin, ja aina se on yhtä ihmeellinen. Miten minua rauhoittaa sellainen tietty jatkuvuus, että tietää mitä maailma tuo tullessaan.

Olen oivaltanut, että tämä elämä ei tule olemaan minulle turhan helppo.

keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Elämän hyvyys on hetkissä

Riittämättömyyden tunne, epäonnistujan luonne, "ei minusta ole mihinkään".
Kun tarpeeksi usein ei muisteta sanoa "Hienoa, että olet nyt juuri tässä tilanteessa elämässäsi. Hienoa, että olet saanut tämän kaiken aikaiseksi". Liian usein painotus on siellä jossain tulevassa "Mitäs sinä tämän jälkeen meinasit, joko sinä tiedät mitä sitten teet".

Ja minä tahtoisin vain keskittyä tähän, että olen jaksanut kolme kuukautta kahvilaelämää. Joka päivä minä kysyn lukemattomia kertoja "syötkö täällä vai tuleeko mukaan?", "otatko kuittia?". Joka päivä minä sanon lukemattomia kertoja kiitos, ole hyvä ja kiitos hei. Väsymättä, joka päivä, ystävällinen hymy huulilla. Niinäkin päivinä kun ei voisi vähempää hymyilyttää ja kaikki on tyhmää.

Nyt minä haluaisin vain onnitella itseäni, että minä pystyin siihen. Vaikka alussa kaikki oli hankalaa ja pelottavaa, minä opin. Eikä minua enää pelota kohdata asiakkaita, tai kysyä apua jos en itse osaa. Hyvä minä, ehkä olen ansainnut edes pienen hetken ihan vain olla.

maanantai 2. toukokuuta 2016

Tunneoksennus

Joskus tuntuu, että minussa on enemmän vikoja kuin niitä kauniita asioita.
Enkä nyt puhu ulkonäöstä. Niin pinnalliseen ajatteluun minulla on harvoin aikaa.
Vaan mieltäni ja sen lukemattomia oikkuja en aina oikein jaksaisi käsittää tai kauniiksi kirjoittaa.

Miksi ei voi avata suutaan silloin kun haluaa sanoa jotakin?
Miksi ei voi sanoa jos joku asia tuntuu pahalle, tai toinen ei ymmärrä millaista huomiota kaipaisit?
Miksi täytyy vain säilöä kaikenmoiset tunteet, ainakin ne negatiiviset, sinne jonnekkin sisuksiinsa niin että lopulta tekisi mieli vain oksentaa kaikki ulos?

Minun täytyy tunneoksentaa, pian. Muuten säilön kaikkea turhaa ja typerää loputtomiin.