maanantai 24. tammikuuta 2022

Olen maailman huonoin tekemään päätöksiä

Miettiessäni lapsia ja oman elämäni valintoja ja suuntia,
huomaan usein päätyväni ajatukseen,
että olisipa helpottavaa jos universumi vain sanelisi sen kohdallani mahdottomaksi,
niin ei tarvitsisi itse tehdä aktiivista päätöstä.
Se ei aiheuttaisi ihmetystä, paheksuntaa tai ikäviä kysymyksiä, jos vain voisin sanoa että en yksinkertaisesti pysty saamaan lapsia.

Kuulostaa kamalalta edes kirjoittaa toivovansa jotain tuollaista,
monen toive kun on aivan päinvastainen.
Mutta se kertoo vain ja ainoastaan siitä, miten vaikeaa minun on tehdä päätöksiä. 
Miten huonosti kuulen sen, mitä aidosti ja oikeasti itse haluan,
kun päässäni huutavat vain yhteiskunnan normit ja muiden odotukset.

Olen maailman huonoin tekemään päätöksiä, edes pieniä.
Olen huvikseni miettinyt, mikä voisi olla elämäni biisi. En kuitenkaan pysty nimeämään vain yhtä, koska sen pitäisi olla jotenkin aivan ylivertainen.
Tai kun ehdotin itse poikaystävälle, että katsotaan toistemme lempielokuvat. En osannut päättää. Katsoimme kyllä jo, mutta en tiedä valitsinko oikein ja jouduin muokkaamaan ajatustani niin, että se oli yksi parhaista elokuvista joita olen nähnyt. 


Jos en kykene päättämään edes näistä, niin miten sitten täysin uuden elämän luomisesta?

perjantai 21. tammikuuta 2022

Syntynyt, kuollut, ja välissä kokonainen elämä

Luen sanomalehdestä aina kuolinilmoitukset.
En niinkään etsiäkseni tuttuja nimiä, vaan koska numerot kiehtovat.
Musteella painetut päivämäärät, aikamääreet joilla on alku ja loppu.

Syntynyt, kuollut, ja välissä kokonainen elämä.
Toisilla pidempi, toisilla lyhyempi.
Mieleni kehittelee tarinoita.
Hiljaisesti suree nuorena lähteneitä, hiljaisesti hyväksyy pitkän elämän eläneiden lähdön.

Mitä kaikkea on mahtunut syntymän ja kuoleman väliin,
mitä jäänyt kokematta.
Keitä ovat ne joiden nimet on painettu kuolinilmoitukseen omaisten kohdalle.

Lopulta muutumme sanoiksi kuolinilmoituksessa, päivämääriksi hautakivessä, tarinoiksi tulevien sukupolvien mielissä.

keskiviikko 19. tammikuuta 2022

Otan elämän vastaan sellaisenaan

Elämän arvaamattomuus,
miten siihen suhtautua.
Koskaan ei tiedä milloin elämä yllättää,
potkaisee keuhkot tyhjäksi,
vetää maton jalkojen alta.
Miten elää sellaisen epävarmuuden kanssa.

Muokkaan itseäni vahvemmaksi,
sellaiseksi että kestän.
Etten hajoa vastoinkäymisistä,
vaan otan ne vastaan sellaisina kuin ne tulevat.

Otan elämän vastaan sellaisenaan,
ja uskon,
että jokaisella tapahtumalla on tarkoituksensa.
Myös niillä, joiden ei olisi koskaan toivonut tulevan.

lauantai 15. tammikuuta 2022

Läsnä kehossani

Minä istun ja kuuntelen,
kuinka maailma ympärillä juoksee,
kuinka istuinluuni painautuvat kohti lattiaa,
kuinka lihakset selässäni valittavat kipuaan.

En ole ennen ollut yhteydessä kehooni,
oikeasti ja vahvasti,
en ole kuunnellut sitä oikeastaan yhtään.

Nykyään minä kuulen,
pysähdyn kuuntelemaan,
suoristan rankani,
hengitän.

Voisin vain olla,
istua ja kuunnella,
liikuttaa kehoani lempeästi,
aistia tuntemuksia ympärillä.


Ennen en tiennyt,
että sisältäni löytyy näin paljon rauhaa,
voimaa ja valoa.

torstai 13. tammikuuta 2022

Voimavarojen tasapaino

Tuntuu hurjalle se, miten helposti oikeasti väsyn tähän elämään. Tai ainakin viime aikoina olen ollut väsynyt, sitähän ei tiedä onko mielenterveyden hoitamattomat ongelmat aiheuttaneet miten paljon lisäväsymystä. Mutta nyt, kun koulua on enää kovin vähän ja suuret ponnistukset takana, tunnen kummallista intoa kehitellä jotakin uutta.

Aiempina vuosina olen palannut joululomalta suoraan samaan oravanpyörään. Koulua, kursseja, ryhmätöitä, deadlineja. Niin helposti kadotan itseni sen kaiken sekaan. En yksinkertaisesti jaksa mitään muuta kuin pakolliset.

Miten voisin siis määrittää sen, minkä verran on minulle sopivasti. En haluaisi nähdä itseäni tulevaisuudessa elämässä missään putkessa, jossa en ehdi kuulla omaa sisintäni ollenkaan. Voihan olla että jaksaminen lisääntyy nyt kun mieli alkaa olla tasapainossa. Ehkä minulla on oikeasti vähän enemmän voimavaroja käytettävissäni.

Mutta jos ei ole, niin joudun etsimään tasapainoa näiden nykyisten voimavarojen ja arjen välillä. 



tiistai 11. tammikuuta 2022

Mitä sinun elämässäsi on juuri nyt?

Olen aloittanut vuoden tilaamalla turhuuksia netistä (sentään käytettyjä vaatteita kirpputorihengessä), pohtimalla otsatukan lyhennystä (tuntuu turhauttavalle varata parturiaika 15 minuutin takia) ja raha-asioideni tilaa ja olemusta (voisinko tänä vuonna löytää jo itseni työelämästä, vihdoin).

Mieleni pirskahtelee sellaista energiaa, jota en ole tuntenut vuosiin. Hiljennyn sen äärelle. Sen sijaan, että jakelisin pirskahtelevan energiani saman tien ympäriinsä, minä pysähdyn ja kuuntelen. Jos hetkeen en käytä energiaani mihinkään, ehkä vähän tylsistyn, voisiko siitä syntyä jotain harkittua. 

Tuntuu siltä, että pitäisi jo olla jossakin. Pitäisi olla tulevaisuudessa ja kaikessa mitä siellä häämöttää. Harkka, valmistuminen, työt.


Vai sittenkin; tiistai, huurteiset puut, hiusten latvojen kaksihaaraiset.

lauantai 8. tammikuuta 2022

Aina on toivoa, sanokoot mitä vaan

Mitä on toivo ja onko meillä sitä?
Koko tämän maapallon kansalla,
paljonko meillä on vielä toivoa tämän kaiken pelastamisesta?

Maailma tuntuu niin hauraalle,
toisaalta kaiken meidän vaikutusvallan ulkopuolella olevalle.
Ja sitten kuitenkin, 
jos ihmiskunta saastuttaisi vähemmän, 
maapallo voisi paremmin.


Olo on voimaton,
ja silti haluan uskoa,
aina on toivoa.




Ne sanoo, ettei mikään koskaan enää voi tätä maailmaa pelastaa

Antaa niiden sanoa mitä vaan
Sanokoot mitä vaan
Antaa niiden manata manojaan, maalata pirujaan

Meillä on toivoa, sanokoot mitä vaan
Aina on toivoa, sanokoot mitä vaan

keskiviikko 5. tammikuuta 2022

Lupa päästää irti

Koko viime vuosi meni opinnäytetyötä tehdessä. Nyt pitäisi osata päästää irti. 

Hyllystäni löytyy edelleen neljä erilaista verkkokauppoihin liittyvää kirjaa. Ne joutaisi oikeastaan palauttaa kirjastoon, olen niitä jo kokonaisen vuoden pitänyt itselläni. Mutta se tuntuu jotenkin haikealle, tai ehkä enemmän vaikealle. Entä jos niitä vielä tarvitsee, sitten kuitenkin, jotenkin jossakin. 

Tietokoneeni koulu työtilassa on auki lukematon määrä välilehtiä. Oikeastaan niitä voisi sulkea, koska ne ovat tehtävänsä tehneet. En aio enää yhtäkään uutta ajatusta oppariini lisätä ja ne siellä olevatkin saavat nyt ihan vain olla. Silti tuntuu vaikealle sulkea ne välilehdet, jotka ovat olleet siellä auki pienen ikuisuuden.

Tuntuu haikealle päästää irti, vaikka ensin en kyllä olisi edes halunnut koko prosessia kohdata. Nyt se alkaa olla takana ja olisi aika mennä eteenpäin. Tälle vuodelle uudet haasteet.

tiistai 4. tammikuuta 2022

Kaksinollakaksikaksi

Viime vuodelta toivoin mielenrauhaa, hotelli- ja ravintolareissuja ilman huolta pärjäämisestä sekä joogan ja meditaation pysymistä osana elämää.
Sain nämä kaikki.

Ennen vuoden vaihdetta vierailtiin Helsingissä ja Tampereella. En ollut huolestunut tai ahdistunut. Mieleni oli rauhallinen, oloni turvallinen.

Tältä alkaneelta vuodelta en oikeastaan edes halua juuri nyt pyytää mitään. Minulla on kaikki. Ehkä enemmänkin. Otan vastaan kaiken mitä tulee ja toivon tasaista elämää.