Mua ei saa muuttumaan, en minä eikä muut

Vaikutan ylimieliseltä, 

minusta ei saa mitään irti, 

hymähdys ei ole mikään vastaus, 

täytyyhän minun oppia normaalia small talkia, 

eihän tällä alalla pärjää jos on tällainen mykkä.

Ovatko ne totuuksia,

jonkinlaisia oletuksia, 

yhden ihmisen havaintoja,

epämääräisiä harhoja?

En tiedä mitä ne ovat,

mutta ainakaan ne eivät kannusta minkäänlaiseen kasvuun,

ainoastaan henkiseen kapinaan.

Onko meillä tarkoitusta

Välillämme on side.
Pitkä, näkymätön, venyvä side.
Se pitää meidät kiinni toisissamme, vaikka en edes tiedä miltä äänesi kuulostaa.
Olemme päästäneet toisemme ajatuksiimme, vaikka todellista yhteyttä meillä ei ole.
Voiko tuntea jonkun, jota ei ole koskaan oikeasti tavannut?

Miten me löydämme ihmisiä tässä maailmassa?
Miten me klikkiydymme joidenkin kanssa enemmän kuin muiden?
Mikä on tämän meidän välillä olevan vanuvan ja venyvän sidoksen tarkoitus?

Onko sillä edes tarkoitusta,
tapaammeko edes koskaan tässä elämässä,
onko maailmankaikkeudella meitä varten jokin suunnitelma?

Syksyn huminaa

Ulkona humisee syksy, 
ihan niin kuin aina ennenkin kaikkina niinä elokuisina aamuina, 
joina olen kävellyt pitkin tuttua tietä odottamaan koulukyytiä.

Sellaiset asiat harvoin muuttuvat, 
ne ovat ja pysyvät,
palauttavat takaisin jonnekin niihin olleisiin hetkiin. 

Enkä minä oikeastaan haluaisi kaivata menneeseen tai pelätä tulevaa,
mutta niin olennaisia osia ne ovat,
etten tiedä olenko edes muuta kuin kaipausta ja pelkoa.

Kohti syksyä

Elämän ei kai ole tarkoitus kohdella silkkihansikkain. Ei ole tarkoitus päästä helpolla, lipua läpi elämän vailla minkäänlaisia vastoinkäymisiä. Se ei silti tarkoita ettenkö toivoisi sellaista elämää. 

En tiedä onko tämä elokuu ansaittua lomaa, mutta lomaa se nyt silti on. Olen katsonut Netflixiä taas koko vuoden edestä, kohtahan se jäsenyys täytyy taas laittaa katkolle. Olen yrittänyt ehtiä lukea kirjoja, koska kouluaikana se vain tuntuu jotenkin mahdottomalle yhtälölle. Vielä on lomaa, vaikka kohta loppuukin kesä.

En voi mitään sille, että ulkona on jo ihan syksy. Se hiipii hiljalleen kesän tilalle, tehden illoista pimeitä ja päivisin ilmassa tuoksuu enteilevä syksy. Ehkä vielä saamme aurinkoa ja lämpöä ennen kuin tulee syyskuu ja tuo ihan oikean syksyn mukanaan.

Olen pelännyt elämää

Minä valitsin viettää päiväni niin sanotusti yksin, nyt jo kaduttaa. 
Aamu alkoi harmaassa sateisessa sumussa, nyt ulkona paistaa aurinko.
Voisiko se kertoa siitä, että mieleni harmaus voisi myös väistyä taas hetkeksi?
En oikein tiedä, mikä on viime aikaisten olotilojen ja ajatusten tarkoitus, mitä elämä yrittää minulle kertoa.
Mutta toivoisin, että pikkuhiljaa se kaikki voisi taas tyyntyä.

Miten rikkinäinen voikaan ihminen olla ja miten pelottavaa se on näyttää toiselle.
Ehkä se on osaltaan tämän kaiken tarkoitus, että on osattava olla heikko myös sen toisen edessä. 
Aina ei kaikkia heikkouksiaan voi piilottaa hymyn taakse.

On elokuu

On elokuu. Ja tuntuu kuin koko kesä olisi vain valunut hukkaan. En oikeastaan asettanut sille mitään tavoitteita, ja kai sitä on kaikenlaista tullut puuhailtua, mutta silti. Ensi vuonna täytyy varmaan tehdä kesälle oma to do-lista, että tuntisi tehneensä sillä edes jotakin.

On elokuu. Ja ihan pian ulkoilmassa alkaa tuoksua syksy. Halusi tai ei. Vaikka koulu ei alakaan kuin vasta syyskuussa, en silti usko että kesän tuntua voisi huijata jatkumaan niin pitkälle asti.

On elokuu. Ja väistämättä kesä kääntyy syksyyn.