Tasapaino sisälläni

Sisälläni asiat alkavat asettua tasapainoon.

Vaakakupissa painaa lähes yhtä paljon negatiivinen kuin positiivinenkin.

Ne alkavat olla tasapainossa.

Pian positiiviset ajatukset ja tuntemukset painavat enemmän,

ne tulevatkin ensin.

Negatiivinen ja pelottava jää jonnekin taustalle.

Siltä minusta ainakin alkaa tuntua. 

Ja se tuntuu ihan äärettömän hyvälle.

Hiljalleen se tasaantuu,

ja hyvä ottaa itselleen yhä suuremman tilan,

palautuu entiselle paikalleen.

Ehkä uskallan sittenkin tuntea

Huomaan ettei tuntemukset enää rönsyile yli ääriviivojen.

Tunnen kuinka sydän hakkaa rinnassa, tuhatta ja sataa, mutta ei poukkoile yli äyräidensä.

Vatsassa kipristää, mutta antaa vain kipristää, se pysyy rajojensa sisällä.

Hartioissa kihelmöi, mutta se ei muutu holtittomaksi tärinäksi tai vapinaksi. 

Se vain kihelmöi, väreilee.

Ehkä en sittenkään tarvitse enää pelätä niin paljon tuntemista.

Tuntemukset pysyivät oman kokoisinaan, eivät kasvaneet järjettömiin mittoihin.

Minä olin suurempi kuin ne,

ja hengitin.

Toivon etten tuntisi

Elän näitä tuntemuksia läpi, 

yhä uudelleen.

Vatsanpohjasta kipristää, kurkusta kuristaa,

ja levottomuus kihelmöi hartioissa.

Tiedän, että selviän tuntemusten kanssa.

Mutta se tietoisuus ei auta poistamaan niitä tuntemuksia.

Tiedostan, että tuntemuksia ei pitäisi paeta tai yrittää työntää pois.

Silti se on ensimmäinen ajatus ja reaktio.

Yhä uudestaan,

toivon etten tuntisi.

Yhä uudelleen sanon itselleni,

että ei auta kuin tuntea.

En voi muuta kuin mennä tämän läpi,

yhä uudelleen ja uudelleen.

Hyväksyä tuntemukset, nimetä ne,

ja elää hetken kerrallaan.