maanantai 29. toukokuuta 2017

Vakaa ja vapaa

Millaista se on olla vakaa, valita päämääränsä ja pysyä siinä?
Millaista elämä silloin, jos ei koko ajan vaihda mieltään kuin tuuliviiri?
Jos valitsee jotakin, ja haluaa valita sen saman yhä aina uudelleen?

Minun elämässäni vakaita;
maa jalkojen alla, asuinpaikka, parisuhde.
Ihmiset, joiden silmistä peilaan itseäni.

Vakaa ja vapaa,
voi kai olla molempia?

perjantai 26. toukokuuta 2017

Vain elämää

Uskon, että asiat tapahtuvat tarkoituksella. On syy sille, että sain reissaavan miehen. Jokin tarkoitus sillä, että kuitenkin aikoinani päädyin amikseen aaveelle. Jotakin ajatusta siinä, että en oikein vieläkään tunnu tietävän mihin suuntaan minun pitäisi kulkea. 

Joku tarkoitus on sillä, että en saanut kutsua pääsykokeiden toiseen vaiheeseen. Ei ollut minun aikani lähteä Joensuusta, päätyä toiseen kaupunkiin. On jotakin muuta, jota kohti en vielä tiedä kulkevani.

Ajattelen, että tielleni tulee ei niin mieluisia asioita, jotta voisin kasvaa ihmisenä. Seuraavana ajatuksiin sitten pääsykokeet Joensuussa ja vähän kaikkea siinä välillä. 

torstai 25. toukokuuta 2017

Hetki

Saunan jälkeen paljuilua,
iholla suloisen lämpöinen vesi,
viileän kesäsateen pisarat kasvoilla,
raikkaalta tuoksuva luonto,
koivuissa hennon vihreät silmut,
maailma täynnä lintujen laulua.

Olihan se aika hyvä hetki.

tiistai 23. toukokuuta 2017

Jos asuisin Oulussa...

...pyöräilisin vauhdikkaasti pitkin sen katuja, enkä harhailisi epävarmana googlemapsia tuijottaen.
...tietäisin paikkojen nimet, parhaat jätskinsyöntipaikat ja nopeimmat oikotiet.
...minulla olisi lähikauppa ja avain asuntoon.
...olisi oululainen osoite ja postinumero ysillä alkava. 

Sitä en tiedä asunko koskaan, tai tulenko kutsumaan Oulua kodikseni edes väliaikaisesti. Sen suhteen en tämänkään reissun jälkeen ole vielä yhtään sen viisaampi.

perjantai 19. toukokuuta 2017

Kuormittuva herkkä mieli

Väsyttää, koska menin eilen linkalla kaupunkiin ja tulin tänään takaisin.
Väsyttää, koska huomenna pitäisi taas löytää tiensä takaisin kaupunkiin.
Sunnuntaina pitäisi siivota asunto ja leipoa jotakin.
Jossain välissä pitäisi ehtiä kauppaan, lähikauppa ei välttämättä riitä jos haluan leipoa jotakin mihin ei löydy aineksia kuin cittarista. 
Pitäisi muistaa ostaa myös eväät linja-autoon, joka lähtee maanantai aamuna kello yhdeksän.
Pitäisi istua seitsemän tuntia linkassa ja päätyä Ouluun. 
Stressaa, koska pitäisi löytää tiensä oikeaan osoitteeseen, eli koululle jossa pitäisi suorittaa pääsykoe niin hyvin että saisi kutsun vielä toiseenkin vaiheeseen.

Niin pieniä asioita, mutta silti niin hirmuisen kuormittavia.

keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Kuinka sanoa "kaipaan sinua" sanomatta oikeasti mitään?

Joskus elämä jättää niin monia avonaisia kysymyksiä, että mieli hämmentyy. 

Kuinka lähelle toista voi oikein päästä?
Voiko toisesta koskaan nähdä kaikkea, ja toisaalta tarvitseeko edes.


Meillä on kaksi eri elämää ja niille yhteinen uoma. Niihin turvallisiin uomiin on kaiken tämän keskellä niin helppoa ja vaivatonta palata.

tiistai 16. toukokuuta 2017

Elämäni seuraava luku

Se oli hyvä ajatus, silloin joskus. 
Silloin kun se oli vain sanoja tietokoneen näytöllä, kaukainen ajatus joskus monen kuukauden päässä olevista pääsykokeista.

Nyt se on muuttunut todeksi.
Nyt se on hotellin varaamista yhdeksi yöksi, bussimatka suuntaan ja toiseen.
Enää en tiedä, onko se ollenkaan hyvä ajatus. 

Mutta ensi viikolla minä matkaan Ouluun yhdeksi yöksi, kolmen tunnin pääsykokeen takia. 
Ja siinä aletaan kirjoittaa elämäni seuraavaa lukua. 
Siinä hetkessä, siellä.

sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Niin paljon hyvää

Eilen oli se päivä, jota niin kovin viimeiset viikot on suunniteltu ja odotettu. Nimittäin polttarit. Nyt olo on melkoisen kiitollinen ja onnellinen. Päivä oli upean aurinkoinen, kaukana oli se lumisade ja harmaa maailma johon on saanut tottua. Selvitettiin tiemme ulos huonepakopelin vaikeimmasta huoneesta ja kiipeiltiin puissa turvavaljaisiin puettuina. Saunotettiin morsiamesta pois eksät ja synnit. 

 Ja sitten kun kaksi polttariporukkaa yhdistyi karaokelavalla ja lauloi niille rakastuneille heidän hääkappaleensa, ei pikkusiskon ja kaason silmät pysyneet kuivina. Siinä hetkessä oli sellaista voimaa ja energiaa, että sillä voisi elää useammankin päivän.

Polttarit oli onnistuneet, uskoakseni juuri sellaiset polttarisankarin näköiset. 
Niin paljon hyvää ja niin kiitollinen mieli. 

keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Kaiken tämän keskellä

Näissä päivissä, tässä ajassa, on ollut niin paljon kaikkea. Ajatukset ovat yhtä sekamelskaa, enkä oikein osaa tarttua niihin.

Voisin kirjoittaa siitä, miten onnelliseksi minut tekee hääkutsu, jonka kirjekuoressa lukee yhdistettynä minun ja hänen nimet. Miten vielä onnellisemmaksi tekee se, että kutsu on oman siskoni häihin. Niin paljon onnea yhdessä kirjekuoressa, että se ihan hämmentää.

Voisin kirjoittaa myös siitä, miten käy kun ihminen, joka ei tykkää järjestää mitään, päätyy järjestämään polttareita. On ollut monenlaisia ajatuksia ja hetkiä. Mutta varmasti kuitenkin ihan ok polttarit lopulta tiedossa.

Ja kun tämä kaikki polttarihässäkkä on ohi, onkin seuraavana ajatuksissa pääsykokeet ja Oulu. Sinne käy tieni, enkä vielä tiedä kuinka kohtalokas reissu siitä oikein tuleekaan.

perjantai 5. toukokuuta 2017

Perusonnellinen

Nyt vasta huomaan miten sokean onnellinen olen viime kuukaudet, tai oikeastaan vuodet, ollutkaan.
Sellainen perusonnellinen, sopivan onnellinen. 
Elämässä on ollut tukevat peruspilarit, turvalliset kehykset.
Niiden sisässä on ollut helppoa olla ja hengittää. 
Hyväksyä kaikki ja jatkaa eteenpäin. 

Meinasi sortua pilarit, pahemman kerran. 
Onneksi se perusonnellisuus on jo matkalla takaisin olemassaolevaksi olotilakseni. 
Kyllä se sieltä tulee ja aion pitää siitä tiukasti kiinni.

keskiviikko 3. toukokuuta 2017

Miten hauras onni onkaan

Viimeiset kaksi päivää olen seilannut syvissä vesissä, ymmärtänyt miten hauras on onni. Miten ei pitäisi rakentaa elämäänsä sellaisen varaan, jota ei itse pysty ohjailemaan. Ymmärtänyt, että oikeastaan en haluaisi tarvita näin paljoa. Pitäisi tarvita vähemmän, niin paljon vähemmän.

Ahdistus on sellainen, että se tulee aaltoina. Tällä kertaa se tuli pahempana kuin aikoihin, meinasi oikeasti hukuttaa pienen ihmisen alleen. Mutta niin se vain tämäkin aalto on selätetty, löydetty sisältä tasapainoa ja toivoa huomisesta. 

Se on suorastaan pelottava ajatus miten vähän minulle jäisi, tuskin mitään olisi onnesta jäljellä. Mielestäni sitä pitäisi jäädä enemmän, huomattavasti enemmän. Ettei tarvitsisi pelätä hukkuvansa.

tiistai 2. toukokuuta 2017

Minä valitsin sinut

Minkä verran toista voi omistaa? 
Kenellä on oikeus kertoa mitä saa tehdä ja mitä ei? 

Kukaan kun ei ole kenenkään oma. Täytyy valita joka päivä uudelleen, että otan sinut. Että haluan jaksaa, että haluan pysyä tässä.

Haluan minä, vaikka juuri nyt se pelottaakin.