keskiviikko 4. tammikuuta 2023

2023

Tulevana vuonna (voiko tästä alkaneesta vuodesta enää käyttää termiä tulevana?) 
aion muistaa pysähtyä, palauttaa itseäni hetkeen, elää enemmän tässä.

Aion palata opiskelemaan. Kyllä, tiedän, silkkaa hulluutta. 
Vastahan minä edellisestä valmistuin ja pääsin eroon kaiken maailman ryhmätöistä ja palautuspäivistä. 

Toivon saavani jatkaa kirjastossa työskentelyä. 
Se on ympäristönä yhdenlainen koti sielulleni ja mielelleni.

Kun tänään aamuvuorossa hyllyttäessä mieleni juoksi jo lounastauolla,
minä palautin itseni hetkeen,
toin mieleni sinne kirjojen keskelle.

Sellaisia hetkiä toivoisin tältä vuodelta enemmänkin.

perjantai 30. joulukuuta 2022

Kiitollinen mieli

Asiat, jotka eivät välillä todellakaan olleet elämässäni itsestäänselvyyksiä, alkavat hiljalleen sulautua taas osaksi normaalia.

Voin ajatella meneväni ravintolaan ilman, että vatsani tuntuu kääntyvän ympäri.
Voin sopia näkeväni ystäviäni, eikä se aiheuta ahdistavia tuntemuksia tai pelkoa. 

Enää en edes muista olla niistä erikseen kiitollinen, koska ne ovat niin luonnollisia ja oikeita. Niin ei kuitenkaan ole aina ollut ja siksi en haluaisi nähdä niitä itsestäänselvyyksinä.

Kiitollinen mielenterveydestä, pääsääntöisestä rauhasta, turvallisuuden tunteesta. Kiitollinen siitä, että olen saanut normaalin elämäni takaisin.

tiistai 20. joulukuuta 2022

Ajatuksia joulusta

Olen oppinut, että en ole kovin hyvä muutoksissa.
Olen oppinut myös, että elämässä ei mikään ole niin varmaa kuin muutos.
Sitä miten tällaisen yhdistelmän kanssa eletään en tiedä.

En enää odota tulevani valmiiksi,
tai tietäväni yhtäkkisen maagisesti että kuka oikein olen.
Se on elämän pituinen prosessi,
ja aina voi oppia itsestään lisää.

Yritän opetella elämään hetkessä,
että tässä ja nyt olisi ainut hetki jolla on väliä.
Tulevasta ei tiedä 
ja menneessä roikkuminen tekee olon niin pohjattoman melankoliseksi.

Haluaisin ajatella, että joulu olisi juuri oikeanlainen,
siinä hetkessä ja niiden ihmisten seurassa.
Että joulun tekisi tunnelma ja ihmiset,
eikä se että asiat ovat juuri niin kuin ne ovat aina olleet.

Ja että voisin hyväksyä myös sen,
vaikka joulu tuntuisikin myös vähän pahalle.
Koska muutokset ja asioiden erilaisuus,
niiden kanssa minä en oikein tule toimeen.

tiistai 22. marraskuuta 2022

Paluu kirjastomaailmaan

Tämän kuun alussa palasin töihin kirjastomaailmaan. Vastavalmistuneesta medianomista suoraan työkokeilijaksi kirjastoon. Urakehitykseni on vahvassa nousussa.

Viimeksi olin kirjastolla työkokeilussa keväällä 2013. Melkein kymmenen vuotta on vierähtänyt. Silti on tuntunut ihanan tutulle palata takaisin. Rakastan edelleen kirjaimia. Ne rauhoittavat. Joka päivä ne ovat samalla paikalla, eivät heilu ja häily. Kirjasto ympäristönä rauhoittaa ja tuo turvallisuuden tunnetta.

On myös ollut ilo palata, koska monet naamat on vielä tuttuja sieltä 10 vuoden takaa. Sulaudun hyvin joukkoon höpötellessäni puoliääneen hyllyjen välissä hyllyttäessäni tai hyllyvarauksia hakiessani. Niin ne kaikki muutkin siellä höpöttävät menemään.

On tuntunut jopa petollisen hyvältä ja oikealta. Oikeastaan mikään ei ärsytä. Ei aamuvuorot, iltavuorot, kuormapäivät ja alati täyttyvät kirjakärrit. En ole tottunut tällaiseen tunnemaailmaan. Olen tottunut siihen, että mikään ei tunnu täysin oikealta. Aina on jotain miksi epäilen, että ei tämäkään ole se minun juttuni. Tuntuu kummalliselle viihtyä niin hyvin ja tykätä niin vilpittömästi siitä mitä tekee. 

Välillä mietin, että miksi en tehnyt tätä jo aiemmin. Miksi haahuilin kaiken maailman media-aloilla näin monta vuotta. Mutta toisaalta, ehkä en silloin vuosia sitten ollut vielä valmis.  Ehkä nyt olen ja enää ei tarvitse pohtia mihin oikein olen matkalla.

tiistai 1. marraskuuta 2022

Hähmäistä ja hankalaa

En haluaisi uskoa ajatusta, jonka mukaan olen epäonnistunut. Koska miten määritellään onnistunut tai epäonnistunut? Miten elämässä voisi onnistua tai epäonnistua, kun on vain erilaisia tarinoita ja kohtaloita?

En ajattele muista ihmisistä niin, joten miksi ajattelisin itsestänikään? Suhtaudun armollisesti ja myötätuntoisesti muihin, mutta miksi en sitten itseeni?

Menneisyyteen ei voi enää vaikuttaa ja tulevaisuudesta ei kukaan tiedä. On vain tämä hetki. Ja siitä täytyisi tehdä itselleen paras mahdollinen. En usko sen olevan paras mahdollinen jos koko ajan jossakin taustalla hiljaisesti hyväksyn ajatuksen omasta niin sanotusta epäonnistumisesta.

Syyt sille miksi koen epäonnistuneeni: täytän ensi vuonna 30, enkä ole vieläkään palkkatyössä tai ylipäätään työsuhteessa. Miten kauan voi haahuilla ja käytännössä olla muiden elätettävänä? Miten voi onnistua valitsemaan niin, että edessä ei aukene selkeää polkua työelämään? Miksi kaiken pitää olla niin hähmäistä ja hankalaa, kun kyseessä on tulevaisuus?


Halusin vain sanoa sen ääneen, tai kirjoittaa, miten vaan. 

tiistai 27. syyskuuta 2022

Itseni puolella, avuttomuudesta huolimatta

Se tekee osittain kipeää,
olla niin tietoinen kaikesta,
ja kuitenkin tuntea itsensä täysin avuttomaksi.

Se on hyväksymistä,
laajempaa ymmärrystä itsestä,
tietoisuutta maailman nurinkurisuudesta.

Koitan seisoa itseni puolella,
avuttomuudesta huolimatta,
ja luottaa.




torstai 22. syyskuuta 2022

Juuri oikea aikataulu

Välillä ajattelen, että paine työllistymisestä ja pikaisesta elämässä eteenpäin menemisestä tulisi vain oman pääni sisältä. Että keksin sen ja oletan ihmisten olettavan.
Sitten selviää, että niin ei valitettavasti ole. Olisikin. Mieluummin olisin väärässä ja loisin mielessäni omia outoja päätelmiä, jotka sitten voisi kivasti todistaa vääriksi. Mutta ei, sen sijaan saan lisää vettä myllyyn ja ahdistus kohoaa potenssiin kaksi. 

Mielenterveyteni ei ehkä tällä hetkellä kestä sellaista viestiä ympäristöstä. Mieleni syöttää muutenkin jo joka päivä tarinoita siitä, miten olen epäonnistunut. Miten pitäisi olla jo sitä ja tätä tässä vaiheessa elämää. Ei varsinaisesti auta kuulla, että oikeasti ihmiset ovat minusta sitä mieltä. Tai niin minä sen ainakin kuulen, koska helposti ajatuksiaan uskoo liikaa todeksi.

Ei pitäisi vertailla, koska jokaisella on oma polkunsa. Jokaisen elämä menee omia, ainutlaatuisia reittejään. Niin minä yritän itselleni sanoa ja uskoa jokaisen sanan. Minun elämäni on mennyt näin ja olen tehnyt parhaani niillä korteilla, jotka minulle on jaettu. Onneksi olen osannut hidastaa ja pysähtyä. Onneksi olen oppinut kuuntelemaan itseäni, enkä tee asioita, jotka eivät tunnu oikeilta.

Tämä on minun tieni ja minun valintani. Ja minun elämäni tapahtuu juuri minulle oikeassa aikataulussa.