maanantai 12. kesäkuuta 2023

Olen, hengitän, kestän, elän

Voiko sellaisesta enää saada täysin ehjää, joka on kerran kursittu kokoon miljoonista palasista?
Voiko se olla tasaista ja tyyntä ilman aamun tutuksi tullutta kolmen valkoisen rutiinia?

Täysin ehjä ei ole meistä kukaan, mutta millaista eheyttä on ihmisen lupa odottaa elämältään?
Onko aina oltava hetkittäin niin hajalla ja rikki, että pahaolo asettuu omalle tutulle paikalleen?
Onko tietyin väliajoin pelättävä ja kuunneltava kihelmöintiä käsivarsissa, hyväksyttävä että elämä ja olotila heittelee?

Voinko minä toivoa elämää ilman ahdistuksen aiheuttamia tuntemuksia? Olenko minä enää koskaan minä ilman niitä?  Vai ovatko ne aina tässä, aika ajoin, häilyvät heiluvat muuttuvat?

Ja minä vain siellä taustalla, olen hengitän kestän, elän.

perjantai 9. kesäkuuta 2023

Käännekohta

Tämä kesä on käännekohta, ajattelen.
Odotan siltä jonkinlaista korjaavaa kokemusta.

Viime kesät ovat olleet vaikeita. 
Mielessäni pelkään kuumuutta, sen mukanaan tuomaa tukahduttavaa olotilaa.
Pelkään ajattomia päiviä, kun aika juoksee mutta tunnen itseni pysähtyneeksi.


Jos tämän kesän saisin elää ilman huonoa oloa,
voisi tulevat kesät ehkä olla helpompia kohdata.

keskiviikko 31. toukokuuta 2023

Myös onni on perintöä

Minkälaisen onnen minä olen perinyt?
Tuleeko se vasta testamentin yhteydessä,
vai onko se tässä läsnä koko elämän.

Millaisen onnen,
minä mietin,
kun avaan elämäni solmuja,
itken vanhoja lukkoja,
ja sen jälkeen makaan sohvalla kaikkeni antaneena.

Sukupolvien ketjut,
kaikki vaikuttaa kaikkeen,
ja niin sanotun trauman katkaiseminen.

Sellaistako on peritty onni.

tiistai 23. toukokuuta 2023

Miksi luen kirjaa lapsettomuudesta?

Pelottaa kertoa lukevansa sellaista, koska se väistämättä saa ihmiset yhdistämään minut ja sanan lapsettomuus. Kenties vielä vapaaehtoinen, täysin valittu lapsettomuus. Tuntuu häpeälliselle.



Mutta en minä tätä kirjaa siksi lukenut, että se suoraan kuvastaisi omia ajatuksiani ja arvojani. Jonkinlaista vertaistukea se silti antoi. Lähiympäristöni useimmat samanikäiset ihmiset ovat myös lapsettomia. Minun kuplassani se on enemmän sääntö kuin poikkeus. En koe itseäni, enkä siellä kuplassani olevia ihmisiä niin vanhoiksi, että vanhemmuus olisi jotenkin ajankohtaista. Ja samalla vertaan ikääni omiin vanhempiini ja siihen miten ennen aikaan lapsia hankittiin jo nuorena (okei jotkut hankkii edelleen, mutta minun kuplassani ei. Ja äitinikin oli lähempänä kolmeakymmentä ennen kuin sai ensimmäisen lapsen). Se taas oli jotenkin minulle aina itsestään selvää, että siskostani tulee äiti. Hän oli saman ikäinen kuin minä nyt saadessaan esikoisensa.

Tuntuu yhtä aikaa väärältä ja oikealta olla tässä elämäntilanteessa. En olisi missään kohtaa valinnut toisin, mutta samalla takaraivossa tikittää kello, joka kertoo että loputtomiin ei ole aikaa pähkäillä. Pitäisi päättää. 

Tunnistan itseni monista kirjassa haastatelluista vapaaehtoisesti lapsettomista ja syistä, jotka he mainitsevat päätökselleen. On ihanaa viettää aikaa kummilasten kanssa, mutta sen jälkeen voin palata hiljaiseen kotiin. Joku ei ole koko ajan minun vastuullani. Työpäivän jälkeen voin ottaa lepohetken sohvalla, tai mennä vaikka ulos syömään jos en jaksa kokata. Saan olla kotona hiljaisuudessa, keskittyä lukemiseen tai kirjoittamiseen. Siitä syystä moni introvertti on valinnut lapsettomuuden.

Toiset eivät koskaan valitse, mutta elämä vain menee sillä tavalla, että otollista hetkeä lapsille ei tule. Suhteet kestävät nykyään vähemmän aikaa ja jos eroaa juurikin kolmenkympin ikäisenä, voi olla hankalaa löytää uusi kumppani riittävän nopeasti. Elämässä voi tulla myös vastaan sairauksia, jotka estävät aikeet joko fyysisesti tai henkisesti. 

Sain kirjasta vertaistukea siihen, miksi tämä päätös tuntuu niin isolta ja hankalalta. Kirjassa avataan taustoja sille miten yhteiskunta on muuttunut ja mitkä asiat vaikuttavat lasten hankkimiseen nykypäivänä. Voin huomata, että en todellakaan ole ainut, joka painii näiden ajatusten kanssa. 

Siksi minä luin kirjan lapsettomuudesta. Muuttiko se ajatuksiani suuntaan tai toiseen asian suhteen? Eipä oikeastaan. Mutta löysin paljon samaistuttavia kohtia ja voin ymmärtää ajatusmaailmaani taas hieman paremmin.

tiistai 16. toukokuuta 2023

Lohtua keskelle epätoivoa

Muistan vieläkin miltä tuntui, kun pelkäsin että elämä ei enää koskaan tunnu normaalilta.
Miten ajan kuluminen vääristyi, eikä ollut hyvä hetkeäkään.
Miten pelkäsin kyseistä hetkeä, pelkäsin tulevaa.

Se oli syvää mustaa, kaiken alleen peittävää synkkyyttä.
Pelkäsin, että en enää koskaan naura. En enää koskaan lähde mihinkään ilman huolta. En enää koskaan syö ilman, että tunnen oksentavani. Että en enää koskaan nauti, mistään. 

Onnekseni minä selvisin. Ja haluaisin kertoa sen aina, kun huomaan jonkun olevan siellä keskellä epätoivoa. Että kyllä se vielä helpottaa. Ja samalla en uskalla luvata mitään. Koska jokaisella on oma taistelunsa, oma polkunsa. En minä voi toisen puolesta tietää milloin helpottaa ja miten. 

Mutta silti, itse en enää ole siellä epätoivon keskellä. Enkä toivottavasti joudukaan takaisin.

sunnuntai 26. maaliskuuta 2023

Soittolista rauhoittumishetkiin

Kevään tulo ja valon määrän lisääntyminen,
ne aiheuttavat levottomuutta.

En tiedä miten pitäisi suhtautua lisääntyneeseen valon määrään,
valoisiin iltoihin.
Toisaalta totesin ettei sillä ole mitään väliä,
valon määrä lisääntyy silti,
suhtauduinpa siihen miten vain.

On alkanut tuntua,
että "Lohtua ja voimaa" soittolistani Spotifyssa
voisi olla nimeltään ennemminkin "Rauhoittumishetkiin".
Aiemmin pelastauduin ahdistuksen keskellä tuon kyseisen soittolistan pariin.
Nykyään kuuntelen sitä, kun koen että nyt on tarve hidastaa, ihan vain olla ja hengittää. 

En edes muista milloin viimeksi olisin tarvinnut pelastautua lamauttavan ahdistuksen kynsistä.

lauantai 25. maaliskuuta 2023

Pastellinsävyjä

Miltä näyttää mielenrauhani?

Pastellinsävyjä,
oranssia ja liilaa.

Se on valoa, joka täyttää kehoni,
piirtää ääriviivani,
sulkee syleilyynsä.


Se on äärimmäisen rakas ja tärkeä.
En haluaisi luopua,
tai kadottaa sitä,
oikeastaan täysin enää koskaan.

torstai 23. maaliskuuta 2023

Aikaa tärkeille asioille

En aina tiedä onko syksy vai kevät.
Välillä maaliskuu saattaa tuntua aivan marraskuulle.
Joskus keväällä ihmettelin kaupassa miksi pääsiäismunia myydään syksyllä.

Minun elämääni on tullut työ.
Työkokeiluni kirjastolla jatkui puolen vuoden työllistymisjaksolla.
En enää olekaan ihan niin vapaa, kuin vaikka opparia kirjoittaessa.
Eniten työ rokottaa siskonlasten kanssa vietettyä aikaa. 
Kun tein opparia, pystyin käymään viikoittain.
Nykyään tekee pahaa, kun väli voi venähtää pariin viikkoon.
Tiedän olevani onnekas, että pystyn olemaan näinkin paljon läsnä.

Tänään kuitenkin olin useamman tunnin tätittämässä,
ja sydämeni sulaa.
Ehkä tämä on asia, jolle täytyy kaiken keskellä tehdä enemmän aikaa,
koska se tuntuu äärimmäisen tärkeälle.

Haluan muistaa kaiken kiireen keskellä käyttää aikaani sellaisiin asioihin, jotka tuntuvat ihan oikeasti aidosti todella tärkeille.
Niiden pienten ihmisten näkeminen todellakin on sitä.

tiistai 21. maaliskuuta 2023

Melkein kevät

Näin viime yönä unta, että olin tappanut erään miehen.
Nyt mietin, voiko monen kuukauden hiljaisuuden jälkeen palata kirjoittamaan tuollaisilla sanoilla.

Elämä on juossut eteenpäin,
ja minä raahautunut sen mukana,
kompastellen hurjassa vauhdissa.

Olen ikävöinyt kirjoittamista,
miettinyt miksi en tee sitä enemmän.
Juoksisivatpa sanat minusta ulos yhtä hurjaa vauhtia
kuin mitä elämä kiitää eteenpäin.

Silloin olisi helppo kirjoittaa,
vaikkakin ehkä kompastellen.

keskiviikko 4. tammikuuta 2023

2023

Tulevana vuonna (voiko tästä alkaneesta vuodesta enää käyttää termiä tulevana?) 
aion muistaa pysähtyä, palauttaa itseäni hetkeen, elää enemmän tässä.

Aion palata opiskelemaan. Kyllä, tiedän, silkkaa hulluutta. 
Vastahan minä edellisestä valmistuin ja pääsin eroon kaiken maailman ryhmätöistä ja palautuspäivistä. 

Toivon saavani jatkaa kirjastossa työskentelyä. 
Se on ympäristönä yhdenlainen koti sielulleni ja mielelleni.

Kun tänään aamuvuorossa hyllyttäessä mieleni juoksi jo lounastauolla,
minä palautin itseni hetkeen,
toin mieleni sinne kirjojen keskelle.

Sellaisia hetkiä toivoisin tältä vuodelta enemmänkin.