Tuli ja meni marraskuu, niin nopeaan

Tänä marraskuuna olen...

... väsynyt pimeyteen ja tahtonut vain nukkua.

... ostanut sille toiselle puolikkaalle neljännen synttärilahjan.

... stressannut tuntien aikaansaamista ja panikoinut niiden riittävyyttä.

... viettänyt aikaani kuunnellen ASMR:ää ja todennut etten oikeasti edes enää tiedä mitä teen nykyään vapaa-ajallani.

... herätellyt varovaisia toiveita toisenlaisesta elämästä,

päässyt lähemmäksi sitä elämää, 

ja tänään juon tämän kuukauden kurkustani alas.

Kylmä tuuli ja pureva viima

Kun kirjoittaa harvoin, sitä alkaa ajatella, että niinä kertoina kun jotain kirjoittaa sen pitäisi olla ylevää ja maailmoja avaavaa. Ja sitten kun kirjoittaa joka päivä jotakin, huitaisee vain sanoja mitä mieleen tulee, ei sillä enää tunnukaan olevan niin väliä.

Siihen kai se tyssäsi, kirjoitusinto. Kun olisi pitänyt omasta mielestä tuottaa niin äärettömän mielenkiintoista sisältöä. Nyt koitan tyytyä keskinkertaisempaan, yksinkertaisempaan. 

Pukeuduin tänään mekkoon, joka on hautautunut pitkäksi aikaa kaapinpohjalle ja se tuntui hyvälle. Ulkona oli pureva viima ja tuuli, joka meinasi työntää alas sillalta. 

Nyt haluaisin keksiä elämääni jotakin, että kun ihmiset kysyvät mitä vapaa-ajallani teen, voisin oikeasti kertoa tekeväni jotakin. Nyt tuntuu, että en todellakaan tee.

Hei mä en oo rikki vaan vähän kulunut

Ihan vasta vaihtui kuukausi, ihan vasta alkoi marraskuu. Oli yksi kokonainen kuukausi eletty ja palkka tulossa tilille. Ja nyt se kuukausi aikoo taas vaihtua toiseen, miten se on mahdollista?

Olen elänyt jonkinlaisessa epävarmuudessa tämän päivän, tietämättä oikeastaan edes miksi. Mistä se tulee ja miksi?

Mainosten jakaminen vei kaikki voimat ja nyt en oikeastaan jaksa muuta kuin olla, en jaksa välittää kertymättömistä tunneista tai epävarmuuksista. Nyt juuri, haluan vain olla.

Epämukavuusalue potenssiin sata

Olin tänään epämukavuusalueellani, potenssiin sata. 
Sanovat, että sen pitäisi olla hyvä asia. 
En tiedä miltä suunnalta katsoessa siitä saa hyvän asian.

Ulkona satoi lunta, tankkasin auton ja melkein unohdin laittaa bensatankin korkin kiinni. Toisaalta pitäisi tankata useammin, ettei unohtaisi että miten se tehdään, toisaalta sitä haluaa tehdä mahdollisimman harvoin, että rahaa säästyisi.

Ristiriitaisuuksien maailma,
ja jätin sähköpostiosoitteeni luokan seinälle kirjoitettuna tauluun.
Saa ottaa yhteyttä, jos sattuu sen osoitteen löytämään.

Haastan itseni

Ajattelin haastaa itseni, kirjoittamaan joka päivä edes jotakin. Ei niinkään siksi, että arvelisin jonkun näitä tekstejä kaipaavan, vaan enemmänkin siksi etten unohtaisi kirjoitustaitoani. Jos sitä ei käytä, niin voihan olla että se ruostuu tai jopa katoaa.

Pian on joulu. Teamworkissa on reilu 80 tuntia aikaa kirjattuna, eihän siitä puutu enää kuin 210. 
Jääkaapissa on eilen paistettuja joulutorttuja ja homejuustoon hukutettua pitsaa.
Eilen avattiin joulu ilotulituksin, katseltiin raketteja pimeän sähköttömän kämpän uumenissa. Siellä sellaisessa, josta pitäisi myöhemmin tulla koti.
Olen viime aikoina istunut niin monen eri ihmisen eteen, kertonut elämän kipeistä kohdista, vähän itkenyt. Niin monen eri ihmisen, että pikkuhiljaa alkaa jo ihan hengästyttää. Mutta kaikella silläkin on kai tarkoitus.

En tiedä onko haasteessani sanamääriä, tai määrättyä aikaa. On vain paljon ajatuksia ja niistä tulleita sanoja. Tajunnanvirtaa. Ehkä tämä auttaa minua näkemään jotenkin erilailla.

Rajallista voimaa

Miten voi auttaa muita jaksamaan, jos itsekin horjuu jossain kaiken rajamailla?
Asiat ovat hallinnassa ja sitten eivät kuitenkaan yhtään.
Ne leviävät, paisuvat, laajenevat, mikä minnekin.
Olen lupautunut mukaan moneen sellaiseen mihin en yleensä, takaraivossa ajatus tuntimäärästä jonka pitäisi täyttyä. 
Osaanko minä ja entä jos en, onko minusta muka tähän. Enkä minä tiedä, että onko.

Jos minäkin vain kaatuisin, luovuttaisin, putoaisin pelistä. Mutta en minä uskalla päästää irti, juuri siksi että en tiedä pääsenkö sitten enää ikinä mitenkään kiinni tähän kaikkeen. Pelottaa olla kyydissä, mutta vielä enemmän pelottaa hellittää otetta yhtään.

Sinkkujen päivän herättämiä kysymyksiä?

Sinkkujen päivä on lähtöisin Kiinasta Nanjingin yliopistosta, jossa asuntolan miesopiskelijat päättivät järjestää sinkuille oman päivän. Sinkkujen päivä on protesti ystävänpäivälle ja siinä on tarkoitus juhlia yksilön voimaa. Tarjousten ideana on, että sinkut voisivat hemmotella itseään ja ostaa itselleen jonkin lahjan. 

Jostain syystä tämä kulutusjuhla on rantautunut myös Suomeen. Mutta ne kysymykset, joita tämä nyt sitten herättää.

Voiko parisuhteessa oleva hemmotella itseään sinkkujen päivänä?
No tietenkin voi, ketäpä se nyt kiinnostaa oletko sinkku vai et. Mutta henkilökohtaisesti koen sen erittäin hämmentävänä ajatuksena. Pitäisi ehkä unohtaa sitten se sinkkuus ja pohtia vain sitä, että miten haluaa hemmotella itseään ja seurata parhaita tarjouksia.

Bongasin eilen mainoskampanjan, joka mainosti seuraavanlaista sinkkujen päivän tarjousta: Kihla- ja vihkisormukset, ota kaksi maksa yksi. 
Sinkkujen päivänä, kihlasormustarjous? 

Käsittääkseni päivän tarkoitus oli nimenomaan olla sinkkujen päivä, sellaisten ihmisten päivä joilla ei ole parisuhdetta. Päivän tarkoitus ei liene se, että tuputetaan parisuhdetta niille sinkuille. Kihlasormusmainosta koristi myös, mikäpä muu kuin amor, joka ampui nuoliaan. 

Ymmärrän, että on haluttu käyttää hyödyksi yksi tarjouspäivä muiden sellaisten joukossa. Mutta kenelle tulee mieleen kehitellä vastaavanlainen mainoskampanja sinkkujen päiväksi. Onhan tämä toki myös kihlapäiväksi erinomainen, jos haluaa valita sen päivämäärän mukaan. Paljon ykkösiä yhteen päivään.

Tietäähän sen, että kaikki tässä maailmassa vinoutuu. Että jos järjestetään sinkkujen päivä, niin lopulta sillä ei ole mitään tekemistä sinkkuuden kanssa, vaan tärkeintä on että saadaan ihmiset ostamaan ja kuluttamaan mahdollisimman paljon huikeiden tarjousten avulla. Sen tietää ja silti sitä jaksaa aina hämmästellä, että miten kieroutuneella tavalla tämä maailma oikein pyörii.

Jos minä saisin päättää, niin sinkkujen päivä olisi ihan oikeasti sellainen voimapäivä sinkuille. Että sinkkuudessa ei ole mitään pahaa tai väärää, sekin voi olla valinta. Tänä päivänä pitäisi levittää tietoutta siitä, että nykyään yhä useampi saattaa ihan oikeasti valita sinkkuuden parisuhteen sijaan. Sinkkuus ei ole mikään kirous tai rangaistus. Sellaisia asioita pitäisi mielestäni tuoda esiin sinkkujen päivänä, eikä keskittyä keksimään parempia tarjouksia kuin muilla.

Erilaisia elämiä

Lähes kuukausi on saatu olla ihan vain kotona, kaksistaan. Ei pitkiä erossa olo aikoja tai toisen reissaamisia. Minä olen nauttinut, että on saatu elää arkea. Ja sitten se toinen on tylsistynyt ja tuskastunut, että on pitänyt olla pelkästään toimistolla. Ei ole päässyt kentälle, näkemään ihmisiä vaan on pitänyt tuijottaa paperikasoja.

Liian erilaisiako?

Eihän se tarkoita, että olisi minuun kyllästynyt, ei ollenkaan. Mutta niinkin minä voisin sen naisten aivoissani kääntää. Kyllästyy minun kanssani kaksin kotona, ei saa tyydytettyä kaikkea seikkailun haluaan. 

Eihän se sitä tarkoita, enhän minä ole yhtä kuin työt. Ja ensi viikolla se taas lähtee, pääsee pois toimistolta. Alkaa minun ikävä ja yksin nukutut yöt. Muistankohan minä edes enää, että miten niitä sellaisia eletään?

Elämä on kuolemista

Olen käyttänyt viimeiset viikot selviytymiseen, unohtanut itseni.

Nytkin pitäisi kirjoittaa sanoja jostakin, josta en saa yhtään kiinni.

Sehän on kuin elämäni lyhyesti tiivistettynä. 

Tämä päivä ei koskaan edes valjennut, ja nyt se jo alkaa hämärtää.

Melkoisen tasapaksua, elämä ja ajatuksenkulku.