Toiveita tulevalle vuodelle

Eilen minulta kysyttiin, että mitä toivoisin tulevalta vuodelta,

en osannut vastata.

En varsinaisesti ole miettinyt sitä mitä toivoisin,

olen vain ajatellut ottaa vastaan ne asiat, jotka sieltä muutenkin tulevat.

Pitäisi kirjoittaa oppari,

tehdä viimeinen harjoittelu,

valmistua. 

Sen jälkeen alkaa hakea töitä,

toivottavasti saada töitä,

ja tienata rahaa.

Mutta että toiveita.

Toivoisin, että mielenrauha ja kiitollisuus jatkuisivat. Pääsisin paremmin sisään meditaation maailmaan ja ehkä kehittyisin myös joogassa enemmän. En kai minä paljoa toivoisi. Reissuun ja ravintolaan haluaisin uskaltaa lähteä ilman, että tarvitsee miettiä mahdanko pärjätä. Jos nyt sellaisiin vielä jossain vaiheessa olisi mahdollista lähteä. 

Mielenrauhaa ja kiitollisuutta toivoisin eniten vuodelta 2021.

Kiitollinen mieli

Huomaan istuvani ajatuksissani,

edessäni avonainen kirja,

jonka viimeiset kappaleet joudun kertaamaan uudelleen.

Sillälailla se on viime päivinä mieltäni vallannut,

yllättäen ja arvaamatta,

kiitollisuus.

Se hiipii hiljaa yllättäen,

valtaa mielen, täyttää sydämen,

ja kuin pakosta on sen äärelle hetkeksi pysähdyttävä.

Kuiskaan hiljaa mielessäni kiitos,

ja hymyilen. 

En oikeastaan tiedä ketä kiitän,

ehkä elämää, Jumalaa, jotain suurempaa voimaa.

Kiitän.

Mistä syntyy joulun tunnelma?

Joulu ei oikeastaan tuntunut joululta.
Ei rakentanut sydämeen sellaista rauhan pesää kuin mitä joskus.
Ei aiheuttanut lämmintä leiskuntaa ja sitä tiettyä olotilaa, joka on ennen ollut joulun merkki.

En oikeastaan muista milloin viimeksi joulussa olisi ollut se sama tunnelma, kuin joskus ennen.
Olen kadottanut sen viime vuosiin ja maailman painon alle.
Mutta tänä vuonna en oikeastaan jaksanut enää välittää.

Otin joulun vastaan sellaisena kuin se tuli. Koristelin joulukuusta, ihastelin suvun pienintä joulutonttua, söin joulupuuroa ja nautin joulusaunan löylyistä. Mitään sen suurempaa joulun tunnelmaa en tavoittanut, mutta ainakin sain olla minulle rakkaiden ihmisten ympäröimänä. Sinällään olo oli hyvä ja turvallinen. 

Enkä oikeastaan edes haluaisi sen enempää pyytääkään.

Ajatuksia joulukuulta

Kasvoilla joulukuun aurinko,
ympärillä kasvavat ikiaikaiset männyt,
seisovat vahvoina,
juuret tukevasti maassa,
aivan kuten minäkin.

Aurinko leikkii mäntyjen latvoissa,

kurottelee valoaan metsän läpi,

siivilöityy lävitseni,

tuhansina pieninä onnen hippusina.

Ylläni pilvetön taivas,

vain pieniä ohuita pilviä siellä täällä,

ja tuulen mukana nekin jatkavat matkaansa,

lipuvat eteenpäin.

Siinä mieleni maisema,

ja muistan taas mitä on sisäinen rauha.

Rauhaisa joulunaika

Palautin juuri viimeisen koulutehtävän, jonka olin sopinut itseni kanssa tekeväni ennen kuin jään joululoman viettoon. Olo on aika tyhjä, mutta samalla ylpeä. En todella syyskuussa uskonut, että jäisin joululomalle tällaisessa tilanteessa. Arvelin, että en saa koko syksynä mitään aikaan, koska kontaktiopetusta ei ole. 

Tämä on ollut aikamoinen vuosi ja aikamoisen vuoden aikamoinen syksy. Olen luonut itselleni uudenlaiset omat rutiinit. Ja niiden avulla olen jopa alkanut nauttia tästä, päivittäisestä yksin kotona puurtamisesta. Aamuisin ei tarvitse kiirehtiä työpaikalle. Hommat voi aloittaa kotona sitten, kun on ensin joogannut ja lempeästi saanut itsensä hereille. 

Nyt hiljennyn joululoman viettoon, mitä se sitten ikinä tässä elämässä tarkoittaakaan. Blogi on ollut hiljainen koko syksyn. Ehkä löydän lomalla kirjoitusintoa, uutta luovuutta, jotakin. Ehkä tänä jouluna saan nauttia siitä sisäisestä rauhasta, jota jo viime joululta kovasti toivoin.