Life is easier when you have someone who shares it with you

Olen kotikotona, täällä tosiaan voi sanoa pimeyden olevan vallitseva. Yritän tuoda valoa ja ripustin ikkunaan punaiset sydänvalot.

Joskus silti mietin, miten tyhjältä tämän talon täytyy tuntua kun me lapset olemme lentäneet pesästä. Miten ne pärjäävät täällä aivan keskenään, tämän pimeyden ja hiljaisuuden keskellä. Eikö niitä koskaan ahdista ajatus siitä miten kaikki on muuttunut, eikä mikään enää ole koskaan kuin ennen.

Itsekin olen nykyään enemmän muualla, tuntuu paremmalta siellä missä on hän ja enemmän valoa. Eikä minun kuuluisi tuntea huonoa omaatuntoa siitä, että olen itsenäistynyt ja löytänyt oman elämän. Se vain on jokaisen vanhemman osa, hyväksyä lapsien kasvaminen aikuisiksi. Silti kannan huolta, joskus niin että sydän pakahtuu ja itkettää.

Vaan kai ne pärjäävät, ovathan ne pärjänneet ennen meidän syntymääkin ihan vain kahdestaan.

Ei oo kuin aikaa, joka parantaa

Kohta, ihan kohta jo marraskuu. 
Maa valkoisen kuuran peitossa ja yöt pakkasen kylmentämiä. 
Tai ainakin toivoisin että olisi ja että pian valkoinen rauha voisi laskeutua pimeyden ylle.

Vaan tässä hetkessä kynteni ovat syntisen punaiset, 
silmäkulmissani välähtävät välillä kyyneleet kun mieleen muistuu pieni ja pehmoinen,
tulevaisuus on suuri ja tuntematon.

Aikoihin en ole nähnyt maailmaa niin kuin ennen,
en ole nähnyt asioita joita ei nää jos ei nosta katsettaan älypuhelimestaan,
jos ei osaa irrottautua instasta ja facebookista.

Haluan taas nähdä enemmän.

Nyt olet lempeä tuuli kasvoillani

Nyt sinuun ei enää satu,

ei ole kipua,

ei särkyä,

ei tuskaa.

 

Nyt sinun on hyvä,

ja minun ikäväni laantuu kyllä,

ajan kanssa minulle jää vain onnelliset muistot.

 

 

Popi

2003-2015

Sydän hymyilee

Kun huomaan, että vierelläni on ihminen jonka suurimpiin pelkoihin kuuluu menettämiseni.

Kun sydämeni täyttyy rakkaudesta, hänen kasvoillaan loistaa huolen sijasta onnellinen hymy.

Kun saa vain olla toisen lähellä ja todeta "olen niin onnellinen".

Rakastatko mua vielä silloin, kun yö painaa sydäntäni?

Suurin syy miksi ajatus syksystä aiheuttaa minussa pelkoa on tämä viime päivinäkin elämääni hallinnut ääretön väsymyksen tunne. Kun kaikesta tulee niin kauhean raskasta ja normaalitkin asiat vaativat niin paljon energiaa että turha kuvitellakaan sitä jäävän mihinkään ylimääräiseen. Jaksan aamulla nousta sängystä ja touhuilla päivän omia juttujani, mutta se että yrittäisin sopia esim. tapaamisia kavereiden kanssa tai järjestellä aikatauluja tai keksiä menoja tuntuu aivan ylivoimaiselta ajatukselta. Siksi syyslomaviikkokin meni enimmäkseen omissa oloissa. En nähnyt viikon aikana kuin parasta ystävääni, mutta hänen seuransa on onneksi tuttua ja turvallista eikä vaadi niin hurjasti tsemppaamista.

Eniten pelkäsin kai, että hän jota jaksoin kesän hymyillen rakastaa, luiskahtaisi nyt syksyn tullen tahtomattani niiden ylimääräisten asioiden seuraan joihin energiani ei vain riitä. Että väsyn yhteisen ajan löytämiseen, tai kahden kodin välillä asumiseen. Tai että hän kavahtaa hymyttömiä aikojani ja vierelläni pysyminen alkaa tuntua liian raskaalta.

Pelkäsin turhaan. Huomasin jo aiemmin, kuinka huonostakin päivästä voi vielä tulla hyvä kun saan olla hänen lähellään. Kuinka hymy palaa kasvoilleni ja ilo sydämeeni. Hän ei tosiaankaan kuulu niihin asioihin elämässäni, joille minulla ei riitä energiaa ja aikaa.
Onneksi väsymys ei ole koko ajan läsnä elämässäni, vaan kerran kuussa se tulee kuin varkain ja viipyy muutaman päivän pahempana kuin muina aikoina.

Ja minä yritän muistaa olla armollinen itseäni kohtaan niinä päivinä kun makaan sängyllä kattoa tuijottaen ja melankoliset sävelet täyttävät huoneen.

Anna Puu - Superkuu

Minä oon sinun superkuu,

sinä oot minun superaurinko.

Minä tuon sulle tähtivyön,

sinulta saan aamun, päivän ja yöttömän yön.

 

 

Me ollaan kuningatar ja kuningas,

me ollaan viileää ja polttavaa.

 

 

Minä saan sinut paisumaan,

sinä minut oranssina hehkumaan.

Ollaan lähempänä kuin milloinkaan,

ei oo olemassa mitään meitä suurempaa.

 

 

Sinä maalaat taivaan ja menet nukkumaan,

hämärä kulkee ja pimeys valloittaa,

mutta minä en jätä sua milloinkaan.

Älä pelkää, sinä et pääse putoamaan

Minä olen sillä lailla rikki,

peukalossa juustohöylän tekemä viilto,

sydämessä kanin mentävä aukko.

 

Minä hymyilen tuntematta kipua,

koska sellainen on minulle syntymässä annettu,

taito hymyillä.

 

En tiedä onko väsymys oikea syy,

mutta sitä minä olen viime päivinä ollut,

äärettömän väsynyt.

Älä lähde vielä pois, pysy vielä hetki siinä

Olen viime päivät luopunut ja hyvästellyt, silittänyt pientä ja pehmoista päätä, tuntenut sen puskevan vasten kämmentäni niin kuin ei koskaan ennen. Ehkä hyvästely on molemminpuolista, ehkä vaisto kertoo että pian on aika mennä.

Vaikka täytyykin luopua pehmoisesta elämäni miehestä, onneksi minulle jää vielä se toinen ihana. Sellainen jota voin halata kun maailma on musta, sellainen jonka katseleminen saa minut onnelliseksi ja jonka seurassa oleminen saa hymyn palaamaan kasvoilleni.

Silitän pientä ja pehmoista päätä, kerron ettei mitään hätää, ettei tarvitse olla yksin, minä olen vierellä. Ehkä se toinen ihana sitten voisi silittää vähän minun päätäni, kertoa ettei mitään hätää, että minä en ole yksin koska hän on siinä minun vierelläni.

Koskaan ei voi olla täysin valmis

Sain viikolla suoritettua viimeisen työssäoppimisjaksoni hyväksytysti loppuun saakka. Olen siis yhtä viimeistä tenttiä vaille valmis media-assistentti. Olisinko uskonut tätä muutama vuosi sitten, tai edes viime keväänä kun kävin juttelemassa opolle mahdollisista lopettamisaikeista. Vaan en lopettanut kaikesta huolimatta ja tässä sitä ollaan kovaa vauhtia matkalla kohti valmistumista. 

Vaan ihminen kun ei koskaan osaa pysähtyä. Mieli juoksee jo tulevissa haasteissa ja mahdollisissa työpaikoissa. Jotainhan sitä pitää valmistumisen jälkeenkin tehdä, ei voi vain jäädä paikoilleen. Ei voi hyvällä omallatunnolla vain olla iloinen saavutuksistaan, jos ei ole tulevaisuuden suunnitelmat heti tiedossa. Miten voi valmistua ns. tyhjän päälle, jos ei heti ole kerrottavan mihin sitä aikoo seuraavaksi suunnata.

Oikeasti minulla on vain sumuisia kuvia tulevasta, monia pieniä ideoita siitä mihin sitä voisi suunnata. Ei selkeätä päämäärää, ei yhtä ainutta suurta suunnitelmaa jota kohti kulkea. En tiedä mistä itseni ensi kuussa löydän, mutta en anna sen haitata. Elämä saa kuljettaa minua ja ehkä jo huomenna mielessäni itää jotakin josta voisi kasvaa jotain suurta.

Tänään meillä on hyviä uutisia, ei enää valtaisia katastrofeja

Iltalehden höpöhöpöuutisten lukeminen oli pitkään tylsien hetkieni viihdettä, kunnes tajusin kuinka negatiivisessa ilmapiirissä sen takia oikein elän. Vaikka luinkin eniten kevyitä viihdeuutisia, siellä olivat murhat, raiskaukset ja rasismi kepeiden uutisten seassa kuin huomaamatta myrkyttämässä mielen.  Tein tietoisen päätöksen lopettaa kyseisen lehden nettisivuilla vierailun. 

En ole siis ainakaan kahteen viikkoon lukenut ainuttakaan iltalehden uutista kokonaisuudessaan. Facebookin uutisvirrassa vilahtelee linkkejä, mutta en ole avannut niitä. En jaksa provosoitua, enkä ymmärrä miksi täytyy uutisoida siitä miten pakolaisille ei maistunut ohrapuuro. Miksi täytyy lietsoa vihaa jo muutenkin pakolaisista sekaisin menneiden suomalaisten keskuudessa?

Mielestäni nykymaailman ongelma on se, että meidät tehdään liiankin tietoisiksi kaikesta siitä mitä maailmassa tapahtuu.  Paraneeko maailman ongelmat tai poistuuko pahuus sillä, että otsikoissa revitellään murhaajien tarinoilla ja kerrotaan kouluampujista ne pienimmätkin yksityiskohdat? Ei pitäisi antaa turhaan julkisuutta niille, jotka tuovat maailmaan pahuutta. 

Kuka sitten määrittelee sen mikä on uutisoimisen arvoista? Me, ihmiset. Se millaisia uutisia luemme määrittää myös tulevaisuutemme uutisvirran. Minua ei haittaisi, jos siitä jollakin tapaa saisi edes hieman positiivisemman.

Huomaatko musta sen, miten ihan huomaamatta, jatkuvasti hymyilen

Olen tuntenut tänään niin aitoa ja suurta onnentunnetta, että sitä on melkein mahdoton sanoin kuvailla. Minä vain tiesin olevani äärettömän onnellinen, koska minulla on hänet elämässäni. Minulla on paikka, jonne tunnen kuuluvani eikä minun enää tarvitse itkeä koska en tiedä mihin kuulun. Olen onnellinen, koska osaan hymyillä vaikka hyvästelimme toisemme tänään aikaisin aamulla neljän päivän ajaksi. Minä tiedän selviäväni näistä päivistä, koska tiedän että hän ajattelee minua siellä jossakin.

Minä odotan täällä kun hän palaa, ja voin tuntea vielä tätäkin syvempää onnea saadessani hänet taas lähelleni.

Vierelläsi minun on hyvä

Päässä hurja pyörremyrsky, mieleni säntäilee jokaiseen suuntaan.

Muistettavaa, hoidettavaa, huolehdittavaa.

Kaiken keskellä muistan hymyillä, sydämeni hymyilee kun näen kasvot joiden ihon olen tuntenut poskeani vasten. 

Kaiken tämän sekasotkun keskellä yksi on varmaa, yhden minä tiedän.

En halua päästää irti, sydämelläni ei ole aikomustakaan lakata rakastamasta.

Pahimpia on aamut, joiden päättymistä ei näy

En liiemmin nauti muutoksista, ne saavat minut helposti ylireagoimaan, tekevät hieman hysteeriseksi. Mieluummin tiedän kuin kohtaan uuden ja tuntemattoman.
Väistämättä kuitenkin elämässä tapahtuu muutoksia. Olen todennut ennenkin, että ne eivät ole minua varten. Silti en vieläkään tiedä kuinka voisin auttaa itseäni niin että niiden kohtaaminen olisi helpompaa.

Tänä viikonloppuna lähdettiin viihteelle ja tehtiin roadtrip Savonlinnaan.

 

Huomenna menen parturiin ja uudistun häviävän vähän, mutta maksan silti itseni kipeäksi. Sillä tavalla se yhteiskunta pyörii.

Näihin aamuihin en tarvitse karttaa

En oikeastaan pidä aikaisista aamuista, ne kun tuppaavat aina tulemaan liian pian ja vievät hänet mennessään.
Pidän kuitenkin siitä, miten aamut seuraavat omaa tuttua kaavaansa.
Hän nousee, suukottaa, kysyy juonko kahvia, laittaa kahvin tippumaan, menee suihkuun.
Minä makoilen vielä hetken silmät kiinni, kunnes kuulen suihkun kohinan lakkaavan ja nousen.

Tai ehkä pidän näistä nykyisistä aamuista siksi, että minulla ei varsinaisesti ole kiire. Voin rauhassa syödä sitä yhtä leipäpalasta ihan niin kauan kuin se nyt kyseisenä aamuna on tarpeen.

Kaikkein eniten minä pidän siitä, että saan herätä hänen vierestään. Olipa sitten kyseessä aikainen aamu tai ihana kiireetön aamu.