Juhlahumua

Tänä viikonloppuna juhlitaan rakkautta, todistetaan hetkeä kun kaksi onnellista sanovat toisilleen tahdon. Lauletaan, nauretaan, nautitaan elämästä ja toivottavasti myös hyvästä säästä.

Tämä viikonloppu tulee olemaan ikimuistoinen.

P.s. Kaason/pikkusiskon silmät on kyynelissä jo nyt, 
täytynee varata useampi nenäliina mukaan huomiseen juhlahumuun.

Juosta lujaa kaatosateessa

Taivaalta satoi kaatamalla vettä, suuria pisaroita. Minä valmistauduin tekemään matkan kirjastolta autoon, tietenkin toiveissa kastua mahdollisimman vähän. Otin auton avaimen valmiiksi käteen, astuin ovesta ulos ja sitten...

...sitten minä juoksin niin kovaa kuin vain ikinä pääsin.

Ja se oli ihan hurjan hieno tunne, yksi maailman parhaista.

Juosta lujaa kaatosateessa.

Merkki maailmankaikkeudelta

Jos etsisin merkkejä, uskoisin niihin ja antaisin niiden ohjata elämääni, olisi joensuun pääsykoe todellakin yksi niistä. Odotin piirtämistehtävää, koska aina siellä on sellainen ollut. Ihan jokaisella (eli niillä kahdella aiemmalla) kerralla, kun olen siellä käynyt. Mutta tällä kertaa, juuri tänä vuonna kun taas monen vuoden jälkeen päätin hakea, siellä olikin kirjoitustehtävä. Olihan siitä pakko olla aika iloinen, koska jos minä jotain osaan niin kirjoittaa. 

Ajattelin myös, että jos tänä vuonna en kaikesta tästä huolimatta pääse kouluun, on minun todellakin vain aika vaihtaa alaa. Koska silloin sitä ei yksinkertaisesti ole tarkoitettu minun paikakseni. Sen verran vahvalta merkiltä se kirjoitustehtävä tuntui. 

Ja niinhän se maailmankaikkeus sitten vastasi näihin merkkipohdintoihini. Ei voi kuin hämmästellä millaista johdatusta elämä toisinaan onkaan. Miten sitä onnistuu olemaan juuri oikeassa paikassa siihen oikeaan aikaan. 

Kirjoitustehtävä oli merkki siitä, että media-alalla on minulle vielä jotakin annettavana.

Yhtäkkiä

Yhtäkkiä,

näissä aamuissa on jotakin uutta.

Väriseviä sieluja, kaikennäkeviä sydämiä.

Yhtäkkiä,

meillä ei enää ole nimiä.

Ei alkuja tai loppuja, vain alati jatkuva elo.

Yhtäkkiä,

eikä sen enempää koskaan tarvittu.

Sitkeä sydän

Sinulla on sitkeä sydän, joka lyö.

Se on totta, kaikessa tavallisuudessaan, niin itkettävän totta.

Lohdullista.

Kadonnut rytmi

Kun olo toisinaan on epätodellinen, ja sitten se jää toistamaan itseään.
Sitä alkaa epäillä ihan kaikkea, omaa mielenterveyttään, parisuhdettaan, elämän suuntaviivoja.
Sitä kyselee itseltään "miksi olen tässä", "mitä ihmettä oikein teen elämälläni", ja oikeasti tietää ettei se oma elämä edes ole niin kovin hullua. 
Oikeasti se on melkoisen normaalia, tavallisesti eteenpäin soljuvaa, ongelmatonta.


Olen kadottanut rytmin salilla käyntiin, aikaisiin aamuihin, yhteiskuntakelpoisuuteen. 
Sen sijaan hyvässä hallussa on netflixin katselu, kuppi hyvää kahvia ja loppumaton jaksojen jono.

Edelleen tässä, lähekkäin

Kaksi vuotta on tultu elämää eteenpäin siitä, kun löysimme toisemme täältä monien ihmisten sekamelskasta. Kaksi vuotta käsikädessä käveltyjä lenkkejä, vierekkäin katsottuja elokuvia, yhdessä nukuttuja öitä.

Kiitollisuus näistä hetkistä on suuri, ja kiitollisuus juuri tästä olemassaolevasta hetkestä. Että meillä on toisemme, on puhelimeen tallennettuna numero johon voi aina soittaa. Tulevista vuosista ei kai kellään ole minkäänlaista varmuutta, mutta uskon ja toivon vuodenkin päässä olevan yhdessä elettyä elämää. Niitä käsikädessä käveltyjä lenkkejä ja onnellisia hetkiä.

Mä olen tässä edelleen, ihan niin kuin vuosi sitten lupasin.

Pienenpieni toivo

Oli pääsykokeet.

Oli piirtämistehtävän sijaan kirjoitustehtävä.

Heräsi pienenpieni toivo, entä jos sittenkin...

Sen pienenpienen toivon kanssa pitäisi nyt sitten elää tämän kuun loppuun asti.

Sen, joka saattaa matkanvarrella hyvinkin muuttua suureksi epätoivoksi.

Sen, joka saattaa loppujen lopuksi olla vain pettymys.

Mene ja tiedä,

mutta vastausta täytyy nyt vain odottaa.

Elämässä eksyneet, kaikkein ehjimpiä

Kun pitäisi olla jo jotain, valmis.

Ja sitten on vain puoliksi, vain vähän.

On odotuksia ja vaatimuksia, ei vastauksia.

Ei pitäisi vaatia niin paljoa, juuri nyt.

On annettava aikaa tulla valmiiksi, eksyä ensin.

Sirpaleista kasatut,

elämässä eksyneet,

kaikkein ehjimpiä.

Kärsivällinen odotus

Olen käyttänyt elämästäni varmasti lukemattomia tunteja odottamiseen. Milloin minkäkin, joskus kärsivällisemmin ja joskus taas ei yhtään niin kärsivällisesti.
Olen odottanut miestä maailmalta kotiin, tosin ensin odottanut että edes löytäisin sen miehen.
Olen odottanut kyytiä, että pääsisi kotiin. Olen odottanut bussia, lentokonetta, junaa. Odottanut kaupan avautumista, lääkäriajan alkamista, odotellut työkkärissä ihan muuten vain.

Millaista kärsivällisyyttä tarvitsisin, kun odotan elämäni valaistumista? Millaisia asioita tehdä, että elämä ei olisi pelkkää odottamista? Pitäisi osata elää samalla kun odottaa, ettei kärsivällisyys loppuisi kesken. Koetteleehan se, jos ei muuta tee kuin odottaa.

Painetaan pauselle tää paska maailma

Tämä päivä on ollut kyyneleitä, autolla ajettuja sumeita kilometrejä, lumihiutaleita kesäkuussa. 

Oli yhden valmistuneen ylioppilaan juhlat, kirppispaikan tyhjennystä, buranan voimalla eteenpäin matkaamista.

Ja sitten katsoin uuden kasvua kameran linssin läpi, pausetin hetkeksi paskan maailman. 
Siihen hetkeen, hetkeksi kaikenlaiset päässä pyörineet ajatukset, 
pause.