Piileekö sumussa pelko vai lohtu?

Onko ulkona kaiken ympärilleen kietonut tiukka sumu lohdullinen vai pelottava?

Antaako se suojan katseilta vai tuoko se mukanaan tunteen hukkumisesta.

Kun ei näe kunnolla, eikä sumua voi huitoa pois tahdonvoimalla.

Täytyy vain odottaa sen hälvenemistä. 

Mutta voisiko se tuoda myös mukanaan suojaa?

Voisiko sen seassa huoletta olla sellainen kuin on, kadota katseilta sen kaiken harmauden keskellä. 

Keskittyä vain itseensä, kun maailma ympärillä ei ole näkyvissä.

Kääntyä hieman sisään ja kuunnella ihan vain itseään.

Sielua rauhoittava tyyni

Niin tyyni veden pinta, kuulaana aamuna.

Heijastuksissa ylösalaisin olevat puut, kaunis kaupunkimme.

Ihmiset matkalla kuka minnekin.

Sillalla pyöräiljä, joka piirtää rintaansa ristinmerkin ennen sillan ylitystä.

Ehkä avautuva silta, liikenteen pysähdys.

Joen uomassa, tyyntä pintaa rikkova, lipuu vene. 

Onko mitään sielua rauhoittavampaa,

levotonta mieltä tyynnyttävämpää,

kuin peilityyni vesi,

josta heijastuu ylösalaisin oleva maailma.

Muista katsoa,

pysähtyä,

ihmetellä.

Kaikki näyttää niin erilaiselta,

ylösalaisin.

Paremmat päivät

Olen jo melkein unohtanut miltä tuntuu se kaiken lamauttava ahdistus.

Joudun enää harvoin kovinkaan syvälle sen syövereihin.

Nykyään minulla on keinoni pysyä pinnalla.

Kukapa sitä olisi silloin uskonut, kun jokainen kerta tuntui vetävän jonnekin syvyyksiin.

Vuoden vaihteessa toivoin tältä vuodelta, että uskaltaisin vielä joskus lähteä reissuun ja ehkä käydä ravintolassa. Nyt ollaan vasta syyskuussa, ja olen jo saavuttanut noista toiveista molemmat.

Ihan oikeasti,

minä pysyn pinnalla,

minä voin hengittää.

Varsinaisesti ahdistukseni ei ole poistunut tai kadonnut mihinkään. Olen vain oppinut tulemaan sen kanssa toimeen. Suhtautumaan siihen eri tavalla ja ottamaan tarvittaessa aikalisän.

Hyvä niin, ja kiitollisena huomiseen.

Syksyn huminaa

Syksy on saapunut, ja kesä mennyt. 

Ulkona humisee, syksyn ääni.

Aamuissa on koleutta ja tuulessa syksyn tuoksu.

Ennen ahdistuin syksystä. 

Se tuntui niin pimeälle ja ankealle.

Kaikki valo ja voima tuntui katoavan.

Nyt tervehdin syksyä ilolla.

Pimeyttä ja viileitä iltoja.

Kynttilöitä, kausivaloja, villasukkia. 

Syksy ei pakota sinkoilemaan sinne tänne pää kolmantena jalkana.

Syksy antaa mahdollisuuden pysähtyä ja ihan vain jäädä sohvan nurkkaan.

Ehkä ensimmäistä kertaa koskaan,

syksy tuntuu oikeasti hyvälle.