Tuleva vuosi, väistämättä vaihtuu

Elämä tuntuu, yhä ja edelleen, olevan jonkinlaista pyristelyä, eteenpäin räpiköintiä. Sen voisi nähdä huonona asiana, tuntea jotenkin epäonnistuneensa, kun ei elämä vieläkään ole sen tasaisempaa. Mutta ehkä se vain kuuluu asiaan, ehkä se vain on osa kasvua. 

Tänäkään vuonna en aio tehdä vuoden vaihtumisesta sen suurempaa. Siinähän se vaihtuu missä ne kaikki aiemmatkin, ja tälläkin kertaa toivottavasti suutelen tervetulleeksi vaihtuvan vuoden. 

Uskon, että räpiköinnistä huolimatta, elämä kantaa.

Ilmastoahdistus

Tänä vuonna se aiheutti huonoa omaatuntoa joululahjojen toivomisesta, enhän minä mitään materiaa halua tai tarvitse. Silti toivoin uusia kuulokkeita, vaikka sekin tuntui kyllä rikolliselle ja väärälle. Ajattelin, että jos ensi vuonna sanoisi haluavansa vain aineettomia lahjoja ja yrittäisi itsekin hankkia enemmän sellaisia. 

En oikeastaan tykkää enää ostaa vaatteita tai muutakaan ihan vain ostamisen ilosta. Halppisketjujen vaatteet aiheuttavat huonoa oloa, jos toppi maksaa kolme euroa, ei se voi mitenkään olla kovin kulutusta kestävä. Ensi vuonna olisi jännä pitää kirjaa kaikista ostamistaan vaatteista, voisi sitten katsoa vuoden lopusta minkä verran niitä tuli osteltua.

Tuntuu myös väärältä jakaa postia autolla. Vaikka eihän se viikossa kovin montaa kilometriä tee, mutta paras kai olisi jos ei tekisi yhtään. Kyllähän minä silti käytän autoa liikkumiseen ihan todella vähän. Kaupungissa luotan mieluummin omiin jalkoihin.

Olen miettinyt, että jos alkaisi pestä hiukset palasaippualla. Ostaisi seuraavan deodorantin ecoteekista. Käyttäisi vähän enemmän rahaa, mutta vähentäisikö se sellaista kaikenlaista ahdistusta. Tuntisiko sitä elävänsä enemmän oikein.

Kyllä minä jollain lailla haluaisin vaikuttaa, muuttaa omia elintapojani, vaikka ei se taidakaan paljoa painaa että syönkö lihaa vai en, kun jossain intiassa uusia lentokoneita on tulossa yli kaksituhatta.

Normaalin ja epänormaalin välissä

Välipäivien kummallinen olotila on täällä taas. Asiat tuntuvat epätodellisilta, normaalielämä jotenkin kaukaiselta. Velloin koko yön unissanikin siinä tunteessa, eikä se hellitä vieläkään.

En ole ollenkaan pohtinut mitä aion joululomallani tehdä, sitä kun on kuitenkin vielä kokonainen viikko jäljellä. 

Tänään ehkä tyydyn vain välipäivien elämään ja katson päivän sarjoja. Ehtiihän sitä sitten myöhemminkin palata takaisin normaalielämään.

Joulun taikaa

Tänä jouluna olen koristellut jo kaksi kuusta, syönyt joulupuuroa kahdesti ja saanut yhden mantelin sekä avannut kaksi, tai oikeastaan kolme, joululahjaa. Ja jouluaatto on kuitenkin vasta huomenna.

Tämä joulu on tuntunut hurjasti paremmalle kuin viime vuotinen, vaikka tänä vuonna asiat menevät kaikkea muuta kuin perinteen mukaan. Ja oikeastaan se tuntuu helpottavalle, sille että kaikella on aikansa ja paikkansa, että asioiden kuuluisikin hiukan muuttua. 

Ihanaa joulua jokaiselle!

Joulun läheisyys iloja

Miksi maailma herää iloon vain joulun aikaan? Miksi ei ole valoja, koristeita ja tunnelmallisia lauluja koko pimeän ajan? Tai onhan niitä, jollain tasolla, mutta kumpa vain voisi lokakuun loskassakin löytää sellaisen samanlaisen rauhan ja ilon kuin näinä joulunalus päivinä.

Ostin uudet jouluvalot, tai koristevalot, leivoin pipareita ja taustalla soi joululaulut. Paketoin lahjoja ja vastaanotin joulukortteja.

Niin, että miksi ei ihmisellä voisi olla sellaista samanlaista rauhan tunnetta muulloinkin, kun vain sen muutaman viikon ajan joulun aikaan? Syksyt olisivat jotenkin paljon helpompia kestää. 

Ulkona lumisade

Menin ostamaan joululahjoja, päädyin ostamaan itselleni kuudenkymmenen euron takin. Se on hyvä pitää asiat tasapainossa ja olla unohtamatta itseään.

Lumisateessa on yhä ja edelleen jotakin äärimmäisen rauhoittavaa. Tuijottelin postia jakaessani maahan leijailevia lumihiutaleita. Ne tekevät äärimmäisen iloiseksi, varsinkin kun joulu tosiaan on jo ihan kohta ovella. Mustaa joulua en toivoisi edelleenkään. 

Mainosten lajittelu on kuivattanut käteni niin kuiviksi korpuiksi, että rasvan laittaminen saa ne kirvelemään.  Tässä kuussa olen lajitellut ja jakanut enemmän mainoksia kuin missään muussa. Ja sehän tietää vain sitä, että tammikuisena palkkapäivänä toivottavasti hymyilyttää kaiken sen edestä.

Toivottavasti ainakin.

Ilmainen viini virtasi

Eilen juhlittiin tämä lukukausi pakettiin. Oli ilmaista viiniä ja paljon kaikkea muuta.

Minä mietin miten se ilmainen viini saa ihmisen tekemään ihmeitä. Söin pitsaa, jossa oli ainoastaan täytteitä joista en pidä. Oliiveja, sieniä, sipulia. Mutta kun oli pohjalla muutama muovimukillinen viiniä, sitä pystyi syömään ihan mitä vain oli tarjolla.

Kävin myös radiossa höpisemässä, lauloin siellä Juice Leskisen Sikaa. Sain secret santa paketista Antti Holman Kauheimmat Joululaulut kirjan. Ehkä minä nyt sitten tosiaan ehtisin joululomalla lukemaan muutakin kuin koulujuttuja. Ja voisin kertoa lukeneeni viimeksi jotain muuta kuin Visuaalista kulttuuria. 

Tänään kirjoitan loput koulujutut valmiiksi ja teen piparitaikinan. Tästä se alkaa, hetkeksi toisenlainen elämä. Enkä ole edes sairastunut, vielä.

Ihan pian, loma

Kannattaa haastaa itsensä kirjoittamaan joka päivä juuri siihen kiireisimpään aikaan. Kun pitäisi saada syksyn lukukausi pakettiin, muistaa ostaa joululahjat ja vielä muistaa toivoakin jotain joululahjaksi (kyllä. tämäkin voi olla hemmetinmoinen työmaa, tai ainakin minulle voi).

Pikkuhiljaa olen alkanut luovuttaa, hellätä kehoni stressiä. Olen mielestäni tehnyt tarpeeksi, suorittanut riittävän hyvin. Ja nyt jos se ei sitten riitä, niin en jaksa enää välittää. Ne on sitten ensi vuoden ongelmia ne.

Keskiviikkoon mennessä tämä vuosi on toivottavasti koulun osalta paketissa ja sitten voin keskittyä joululahjoihin ja muuhun sellaiseen. Enää muutama päivä, kyllä minä vielä sen jaksan.

Kuiskaamme pimeään

Kuiskaamme pimeään,

sanoja siitä,

miten sinä et luota.

Voiko tulevaa ylipäätään nähdä,

voiko siihen luottaa,

voiko uskoa?

Minä koitan rakastaa ehjäksi,

rakastaa luottamusta epäluottamuksesi tilalle,

ei siihen yksin rakkauteni riitä.

Koitan kuiskata pimeään,

toisenlaisia sanoja,

jos ne tekisivät ihmeitä.

Minä vs. traktorit

Mies on taas maailmalla, skypeteltiin eilen illalla, tosin ihan niin kuin muinakin iltoina teemme. Aikansa juteltuaan se totesi, että traktoripörssi polttelee nyt niin kovin, että täytyy lopettaa puhelu. Totesin, että kylläkyllä aivan ja lopetettiin puhelu. Jäin kakkoseksi traktoreille.

Olen logannut tältä päivältä tunteja aivan liikaa, mikä on toki hyvä asia, mutta päässäni vilisevät vain ne kaikki tunnit. Riittävätkö, loppuvatko, ovatko.

Onneksi huomenna on sentään perjantai, ja ehkä se luo hetken illuusion siitä, että elämässä on muutakin kuin se kaikki mitä olen viime päivät elämässäni nähnyt.

Palasina

Kuka sä oikein oot sanomaan,

et mä oon rikki,

hei mä en oo rikki,

vaan vähän kulunut.

Onks sullakin niitä päivii, 

kun tavallaan on irti maasta,

hieman irti.

Tiiäthän sä mistä puhun?

Pysähtymistä

Joulu tai ainakin joululoma tuntuu tulevan aina liian nopeasti. Olen tehnyt asioita ihan vain siksi, että niitä kuuluu tehdä. Kuunnellut äänikirjaa tukehduksiin asti saadakseni tunteja, ehtiäkseni kuuntelemaan sen ennen kuin ilmaiset kaksi viikkoa loppuvat. Kellottanut whatsapp keskusteluihin kuluneita tunteja ja toivonut kouluhommien kestävän ikuisuuksia. 

Kaikki on kuitenkin lähes tulkoon tasapainossa. Olen päättänyt ehtiä tehdä kaiken oleellisen, joten siksipä myös ehdin. Pian on joulu, eikä minulla ole aavistustakaan joululahjoista tai muusta sellaisesta, joka on joulussa tärkeää. 

Joululomalta odotan pysähtymistä. Toivotaan, että maailma antaa siihen mahdollisuuden.

Tänään tuntuu maanantaille

Huomenna vaihdamme maisemaa, Joensuun kadut Helsinkiin.
Olen lakannut kynsiä, valmistanut itseäni huomiseen juhlaan, todennut että tämäkin taitaa taas vähän lähteä hallinnasta. Tietyissä asioissa täydellisyyden tavoitteluni meinaa läikkyä yli ymmärryksen, jopa omani.

Ulkona on liukasta ja pimeää. Pitäisi varmaan aloittaa joululaulujen kuuntelu, että se joskus tuntuisi tulevan. Eilen leivottiin pipareita, mutta ei sekään oikein tuonut joulumieltä. 

Eilen oli torstai ja tänään tuntuu maanantaille. Mutta onko sen niin väliä, kunhan vain muistaa että huomenna ei ole viikon päivällä mitään väliä. Huomenna täytyy vain imeä itseensä uusia kokemuksia ja nauttia.

Jälkiä lumella

Mieltä rauhoittavaa, iloa tuottavaa,
koiran tassuista koskemattomaan lumeen jäävät jäljet.

Jos voisi itsekin jättää sellaisia jälkiä, yhtä viattomia,
ja yhtä hellyyttäviä. 

Väsymystä

Juuri nyt olen aika poikki.
Yhteen päivään on mahtunut niin paljon etten edes tiedä onko tosiaan voinut mennä vasta yksi päivä.
On kuvattu videoita, keskusteltu elämästä, lajiteltu mainoksia.

Huomenna minä lepään, ehkä. Tai ainakin ylihuomenna, viimeistään. 

Nykyajan ihminen ei kuule, ei näe

Tänä päivänä vaarallisin asia liikenteessä: puhelintaan tuijottavat, kuulokkeet korvilla, kävelevät ihmiset. Eivät huomaa, että kävelevät miten sattuu, esim. keskellä kävelytietä. Eivät huomaa, että tulet vastaan, joten eivät älyä väistää. Eivät kuule mitään, eivät näe mitään. Saattavat yhtäkkiä pysähtyä keskelle kävelytietä kirjoittamaan viestiä tai tekemään puhelimella jotakin muuta, joka vaatii kaiken keskittymisen. Takana tulevana et osaa ennakoida sellaista hämmentävää pysähdystä ja kolari on valmis.

Ihmiset, ette ole ainoita kansalaisia siellä liikenteessä. Ette edes silloin, kun olette sulkeneet koko muun maailman ihan täysin ulkopuolelle. Me muut ollaan silti edelleen täällä olemassa ja liikumme siinä samassa maailmassa. Joskus voisi olla ihan hyvä miettiä, että onko se puhelimen selaaminen juuri siinä hetkessä se tärkein asia. Että jos nyt edes kuulo- tai sitten näköaistin jättäisi ihan sitä varten, että tietää missä menee. 

Ehdotanpa vaan.

Kaksi päivää joulukuuta

Istuttiin eilen pimeän asunnon kylmässä saunassa, mittailtiin huonekaluille paikkoja, arvottiin huoneiden järjestystä. Tuntui kivalle. 
En ehtinyt kirjottaa, jäi yksi päivä väliin. Mutta ainakin käytin sen päivän hyvin, vietettiin niin sanottua parisuhdeaikaa. Eli tavallista elämää tavallisena lauantaina tavalliseen tapaan.

Tänään on ulkona satanut lunta. Kirjoitettiin joulukortteja ja avattiin joulukalenterista kerralla kaksi luukkua. Tuntuu hurjalle, että tämäkin vuosi on kohta ohi. Ja että yhä ja edelleen olemme tässä, katsomassa tulevaan vuoteen.