Jos voisin virkata elämäni, se varmaan koostuisi pylväistä

Tällä hetkellä elämääni onnea tuovat;

kuntosali, 
keskiviikolle varattu eka spinning-tunti, 
isoäidinneliöiden virkkaus ja pylväät, 
huomenna kuntosalista kipeät lihakset, 
aamut jolloin pyörä vie verstaalle puolet nopeammin, 
päivän ensimmäinen kupillinen kahvia, 
viestit jotka alkavat tai päättyvät sanaan pus.

Kun olet poissa ja makaan yksin verenkohinaa kuunnellen

Kun erossa oltuja viikkoja on kertynyt useampi putkeen, alkaa ajatus seuraavista painaa. "Onko sinun pakko mennä?" tekisi mieli kysyä, vaikka tietää vastauksen kysymättäkin. Sitä haluaisi vain pitää entistäkin tiukemmin kiinni. En voi toki kiistää etteikö viikon erossa olon jälkeen olisikin aivan mahtavaa päästä taas toisen viereen, mutta olisihan se välillä kiva ettei joka maanantai tarkoittaisi hyvästejä.

Onneksi erossa ei sentään tarvitse olla montaa kuukautta putkeen, ainakaan vielä. Ja onneksi, aina lopulta, se toinen on taas ihan siinä lähellä.

Sinulla on sitkeä sydän, joka lyö

Olen nähnyt eläviä unia, jättänyt ne suosiolla vaille sen kummempaa tulkintaa. 

Olen tuntenut musiikin kehossani vahvemmin, ja siksi kuunnellut enemmän merkityksellisiä lauluja. 

Eteen on tullut paljon asioita, jotka vievät hetkessä takaisin menneeseen. Venytykset korvissa, radiossa se laulu jossa lauletaan "fairytales don't always have a happy ending, do they?", mielessä lause "rajulle riemulle koittaa raju loppu, loistonsa hetkellä se tuhoutuu, kuin tuli ja ruuti toisiaan suudellessaan". Ja sitähän se elämä silloin oli, rajua riemua ja sen jälkeen sitäkin rajumpaa inhoa itseä kohtaan.


Mutta nyt on nyt.
On helliä suudelmia ja kaipaavia puheluita. Ällösöpöjä tekstiviestejä ja hymyjä. Nyt on kaikki paremmin kuin hyvin. Nyt on sydämen sopukoissa ikuinen muisto siitä, milloin sanottiin ensimmäisen kerran ne kolme sanaa. Ja sen muiston tahdon tosiaan säilyttää.

Minä ja tulevaisuus

Minua pyydettiin miettimään tulevaisuuttani, kirjoittamaan paperille asioita mitä toivoisin elämässäni tapahtuvan.

Hyviä hääpäiviä olisi; 18.8.2018, 19.9.2019, 21.8.2021

Sellainen on minulle kovin vaikeaa, yrittää nähdä elämäänsä monta vuotta eteenpäin. En aina oikein jaksa nähdä edes huomiseen, tai ensi viikkoon.

Mahdollinen unelmakoti; talo, jossa olisi leveät ikkunalaudat joilla istuskellessaan voisi lukea, kirjoittaa, ja juoda kahvia.

En laske ajatuksiani tulevasta unelmiksi, vaan ennemminkin sellaisiksi hassuiksi ohimeneviksi ajatuksiksi joista ei ehkä koskaan synny mitään sen suurempaa.

Matkakohteita käytynä; Venetsia, Rooma, Times Square.

Minä vain luotan siihen, että elämä kantaa. Että kaikki meistä päätyy jonnekkin. Että jonain päivänä minä vain tiedän olevani perillä. 

Mieluisia lasten nimiä olisi; Pihla Inkeri ja Niilo Antero.

Luotan siihen, että löydän paikkani maailmassa. Ompa se nyt sitten lopulta minkälainen tahansa, kunhan vain on minunnäköiseni.

Ääriviivat murtuu

Häilyy,

rajamailla.

Yksi sana,

silmissä kyyneleet.

Sydän hakkaa tietään ulos rinnasta,

haparoivia sanoja,

sellaisia jotka on pakko saada ulos.

Siltä se tuntuu kun ei jaksa kantaa enempää,

kun on kasannut sisälleen liian kauan synkkää sykkyrää.

Joskus täytyy ääriviivojen murtua.

Kaiken tarkoitus

Minä sanon itselleni, että kaikella on tarkoitus.
Sillä, että joka aamu nousen sängystä miettien miksi edes teen niin.
Sillä, että media-ala vetää minua puoleensa kuin jääkaapinovi magneettia.

Joku tarkoitus on oltava sillä, että haastan tänään itseni kaikista peloista huolimatta.
En oikeastaan usko itseeni, mutta ehkä joku toinen tekee niin ja saa minutkin uskomaan.

Kaikella on oltava tarkoitus.
Sillä, että jokaisella meistä on oma aikansa.
Sillä, että joku toinen ei kiinnostu meistä ollenkaan ja jollekkin voimme olla ainut ihminen maailmassa.

Haluan uskoa tarkoitukseen, juuri nyt tuntuu että muuta ei oikeastaan ole.

Uskallan myöntää, olen rikki

Eilen myönsin itselleni ettei minulla taida juuri tällä hetkellä mennä niin kovin hyvin.
Tänään kävelin ulos kuntosalin ovesta mukanani elämäni ensimmäinen kuntosalijäsenyys. 

Kuolemanpelko ei ole niin vallitseva kuin mitä se oli kolme vuotta sitten, mutta silti se on ruvennut tekemään paluuta elämääni. Aivoni kiihtyvät sillä saralla taas ennästys nopeasti nollasta sataan, olipa kyseessä sitten kipu päässä tai jossakin muussa kohdassa kehoa.

Viimeksi muistan saaneeni apua ja helpotusta tanssista. Oli liikettä, oli musiikkia, oli edes kerran viikossa yksi sellainen tunti elämässä kun ei ollut aikaa pelkästään murehtia ja pelätä kuolevansa. Niinpä tällä kertaa etsin kuntosalin, josta etsin sitä samaa helpotuksen tunnetta. Sitä sellaista paikkaa, jossa ei olisi aikaa tai tarvetta pelätä. Että olisi vain liike ja minä.

Hajanaista

Lähikaupan kassalla se nuori poika ei koskaan kysy henkkareita.

Saunan jälkeen limelonkeroa ja lauteilla hiuksista valunutta pinkkiä vettä.

Ei kysy henkkareita, enkä tiedä pitäisikö siitä tuntea iloa vai surua.

Illalla pätkivä yhteys maailmaan ja sinun puspus oli pelkkä pss.

Elämän suuria kysymyksiä

Kysyttiin olenko koira- vai kissaihminen.

Vähän kuin kysyisi mikä minusta tulee isona tai että pidänkö enemmän kahvista vai teestä.
Ei ole olemassakaan yhtä oikeaa vastausta, sellaista jonka voisi tuosta vain spontaanisti heittää ilmoille. 
Että tykkäänkö blondeista vai bruneteista, pitkistä vai lyhyistä. Siniset vai ruskeat silmät, tennarit vai nahkakengät. Että täytyykö olla tietyn ikäinen sopiakseen ja milloin on liian vanha. 
Laitanko ketsuppia perunavelliin ja käytänkö sinappia hernekeitossa. Uskonko kohtaloon tai johonkin muuhun korkeampaan voimaan.
Tykkäänkö uida ja täytyykö uimahallissa käyttää uimapukua bikinien sijaan. Mikä on lempimusiikkiani ja millaisista elokuvista pidän. 

Hetken pohdinnan jälkeen vastasin olevani ennemminkin oikeastaan kani-ihminen.

Oletko minun, vaikka hajoan?

Mahdatko tietää, kuinka monesti olen iltaisin viereesi nukahtaessani kiittänyt juuri sinusta?

Tiedätkö sitä, miten sydämeni hymyilee, kun sanot, että tulisit luokseni vaikka sitten sinne Ouluun?

Enkä minä sitä pelkää, että me ei kestettäisi sitä kaikkea.

Enemmän pelkään ihan vain, että minä en kestä.

Että minä hajoan, ja jos minä hajoan, kestätkö sinä.

Miten paljon kestää, kuinka paljon taipuu, ennen kuin katkeaa?

Tässä hetkessä, kokonainen elämä

Tuntuu kuin en olisi läsnä.

Näen ihmisiä, kosketan ihmisiä, silti he ovat niin kaukana. 

Herään aamulla, vaellan läpi päivän, 

seuraavana päivänä en osaa enää kertoa mitä oikein eilen tein.

Tiedän eläneeni, kokeneeni ja olleeni.

Silti en ole läsnä.

Olen jossakin tulevassa,

olen vieraan kaupungin kaduilla,

yksin oudossa asunnossa,

kaukana kotoa.

Mietin onko kouluun pitkä matka, 

onko minulla siellä pyörä,

missä on lähikauppa.

Yritän nähdä sellaista, mitä ei ole vielä olemassakaan.

Ja kun mieleni vaeltaa tulevassa,

en ole läsnä tässä hetkessä.

Ajan erilainen rytmi

Tammikuussa ajalla on aina ihan omanlaisensa rytmi. 
Sitä luulee eläneensä tätä vuotta ainakin kuukauden ja seuraavassa hetkessä ymmärtää ettei takana ole vielä edes ensimmäistä viikkoa. Viime vuoden puolella tapahtuneet asiat tuntuvat niin kovin kaukaisilta, vaikka oikeasti ne tapahtuivat vasta viikko sitten.
Haluaisin ajatella ettei vuoden vaihtuminen ole niin kovin iso asia, koska eihän se todellisuudessa ole. 
Silti koko maailma tuntuu hidastavan vauhtiaan, aivan kuin pysähtyvän hetkeksi.
Sitten se taas jatkaa hurjaa eteenpäin juoksuaan heti helmikuussa.

2017

Kuinka paljon voi oikein ehtiä kolmessa päivässä?

Elämäni on vilistänyt silmien edessä jo ensi syksyyn ja seuraaviin neljään vuoteen.

Olen nähnyt mielessäni muutoksen, joka lienee väistämättä edessä.

Olo on tuntunut kuin vastarakastuneelle, ja silmäni vuosivat suolaista vettä kun mietittiin elämän muutoksia.

Olen hissin sijasta käyttänyt rappusia, lankuttanut vähän, syönyt suklaata ja laittanut ruuaksi uunilenkkiä.

Alkavan vuoden kalenteriin on raapustettu muistiin päivämäärä jos toinenkin.

Lisäksi mustekynäni on käynyt kirjoittelemassa jokaisesta päivästä ainakin kolme hyvää asiaa.

Kai nämä taas on niitä sellaisia jonkinlaisia uuden vuoden hullutuksia, mutta toisaalta toivon mukaan ihan myös pysyviä käytäntöjä.

Katsotaan mihin tämä vuosi oikein vie.