Lumen jälkeen tulee pöly

Ulkona maailma herää kevääseen. 
On niin aurinkoista, että mielessä siintää jo lukuhetket joenvarren penkillä, vaikka tuuli tekeekin ilmasta vielä turhan viileän.
On katupölyä enemmän kuin lunta ja kaduilla enää talven hiekotushiekat jäljellä.

On niin kevät, että mielessä jo lupaus kesästä.

Kovin paljon on myös itsestäs kiinni, miten tämänkin kuvan värität

Mietin niitä jotka kaatuvat ja sitä ohuenohutta säiettä, joka erottaa minut heistä. Miten lähellä reunaa sitä toisina päivinä käykään, tuntee pudotuksen mutta tahtoo silti pitää viimeiseen asti kiinni ymmärryksestään.

Olen elänyt sekavia päiviä, itkenyt auton ratissa ja amfiteatterin kylmällä kivetyksellä. Tuntenut suunnatonta pelkoa siitä miten väärältä tunnun tähän elämään. Että jos en vain koskaan sovi siihen yhteiskunnan haluamaan muottiin, niin mitä minusta silloin oikein jää jäljelle?

Olen ajatellut, että ei tästä tule mitään. Elämästä. Sitten taas miettinyt mitä kaikkea hyvää on, ja tyytynyt siihen ajatukseen. Sellaista vuoristorataa se on, ja aion pitää kiinni pysyäkseni kyydissä.

Kevät on täällä

Kun et jaksa mennä lääkäriin ihan vain siksi, että saisit allergialääkereseptin uusittua...

...tuskailet tukkoisen nenän ja vuotavien silmien kanssa.
...heräät aamuyöstä laittamaan nenäsuihketta, kun henki ei enää kulje.
...ostat apteekista erilaisia allergialääkkeitä, ja mietit miten ne vaan ei toimi niin hyvin kuin ne reseptilääkkeet aikoinaan.

Eilen löysin kuitenkin melko hyvän nenäsuihkeen, joka on helpottanut tukkoisuutta. Nyt enää ongelmana kutiavat silmät, ja voihan se olla että ne on vain täynnä katupölyäkin. 

Voi kuinka rakastankaan sinua, kevät.

Voisin totisesti

Voisin kyllä ottaa, 

miehen jo maailmalta kotiin, elämän ilman viisaudenhampaita, loistoidean ennakkotehtävään.

Voisin ja voisin,

mutta minä se vaan loruilen.

Sisäistä voimaa

Varasin itselleni ajan hammaslääkäriin, ihan vain tarkastukseen. Viime kerrasta taitaa olla liian kauan aikaa, koska nyt vain kysyn itseltäni että miksi ihmeessä oikein tein sen, miksi haluan vapaaehtoisesti kiduttaa itseäni sellaisella asialla. Ihan kuin se olisi jotenkin valittavissa, että haluaako käydä hammaslääkärissä vai ei.

Aamuni ovat nykyään unisia, päiväni aika yksinäisiä. Mietin sitä eilen illalla, ja saattaa olla että ainoat sanani eilen olivat myyjälle, joka kysyi kaupassa tarvitsenko apua. Sellaista voisi pahimmassa tapauksessa elämä olla, joka päivä. Toki soitin illalla äidille ja lähettelin whatsapp viestejä vähän joka suuntaan. Eihän se täydellistä yksinäisyyttä onneksi ole. Mutta hiljaisuutta ja omaa rauhaa, sitä on ainakin tarpeeksi.

Nyt pitäisi löytää jostain sisäistä voimaa selvitäkseen hammaslääkärikäynnistä, ja sitten kun se on ohi voikin palkita itsensä jollain kivalla. 

Runo, josta kovasti tykkäsin

Eivät nämä sanat

niin tärkeitä.

Eivät runoni.

Tärkeintä on

ettei ketään jätetä pimeään yöhön.

Että rakkautta yhä on

välittämistä.

Ja että se löytää perille

tarttuu vapisevaan käteen,

jäisiin pimeisiin aaltoihin

uppoavaan. Ajoissa.

Että on joku.

Maaria Leinonen

Ja päässäni soi, kun jäljellä on sata kilometriä Ouluun

Olen tehnyt haut kouluihin ja laittanut ensimmäiseksi vaihtoehdoksi Oulun amkin visuaalisen viestinnän linjan. On siis täysin mahdollista, että syksyllä on edessä muutto Ouluun. Ja millaisia ajatuksia se sitten oikein todellisuudessa herättää.

Oulussa oleva koulutus kuulostaa kaikkein eniten omalta vaihtoehdolta, ja siksi olisin ehkä jopa aika innoissani koulupaikasta. 

Mutta...

...entäs sitten kun on niin kamalan kaukana kotoa?
...entäs sitten kun ei joka viikonloppu jaksa/ehdi siirtää itseään Joensuuhun ja poikaystävä jää kuitenkin tänne?
...entäs sitten kun sieltä ei tunne ketään ja olisi vähän niin kuin pakko löytää uusia kavereita?

...entäs sitten kun kaikki tuttu ja turvallinen jää tänne, ja edessä on vain paljon arvoituksia ja uusia asioita?

Edelleen kaiken tämän ajatteleminen tuntuu kaukaiselta, vaikka onhan se nyt jo paljon enemmän totta kuin vaikka joskus tammikuussa. Olen valinnut Oulun ensimmäiseksi vaihtoehdoksi, olen siis valinnut että jos pääsen Ouluun en voi enää edes valita toiseksi laittamaani Joensuuta.

Toisaalta myös rakastan ajatusta siitä, että saisin muuttaa omaan kämppään. Olisi oma kirjahylly ja ihan omat seinät, joille voisin laittaa mitä haluan. 
Voisihan se olla aikaa ihan vain itselle, ja voisihan olla että se tulisi parhaaseen mahdolliseen saumaan.