Seisoin eilen kauppakeskuksessa keskellä ihmisvilinää ja yritin ymmärtää ympärilläni pyörivien ihmisten päällä olevia vaatteita.
Enkä minä kyennyt siihen.
Oli korkeita vyötäröitä ja leveitä lahkeita. Bomber-takkeja ja lenkkareita. Paljaita nilkkoja ja korkeita kauluksia.
Siinä kaiken keskellä minä farkkuleggingseissäni, tennarit jalassa, villatakki päällä. Ei paljaita nilkkoja, leveitä lahkeita tai bomber-takkia.
Tältäkö se tuntuu, kun ei enää jaksa pysyä mukana niissä uusimmissa muoti-ilmiöissä?
keskiviikko 16. elokuuta 2017
maanantai 14. elokuuta 2017
Nyt on elokuu, ja minusta näkee sen
Sormet mustikan sinisinä,
otsassa tulevan syksyn ja pimeyden aiheuttama huoliryppy,
ajatukset uudesta koulusta aaltoina vatsanpohjalla.
Ja minä tanssin ja laulan, kuin tämä kesä ei koskaan loppuisi.
Tanssin ja laulan, kohti uutta.
lauantai 12. elokuuta 2017
Matkailun avartama maailma
Miten helposti sitä sokeutuukaan sille, mikä meillä suomessa on ihan äärimmäisen hyvin. Tai sitten huomaa, että asiat, jotka eivät kaikille olekaan itsestäänselvyyksiä ovat omassa elämässä juuri sellaisia.
Italia oli toki ihan siisti maa matkustaa. Liikenneyhteydet toimii ja tiet oli todella hyväkuntoisia, pankkikortilla maksaminen toimii (lähes kaikkialla) ja vesijohtovesikin on juomakelpoista.
Silti Suomeen takaisin tultua liikenne soljui eteenpäin tasaisesti eikä tarvinnut koko ajan olla niin valppaana ja tarkkailla milloin joku mahdollisesti vaihtaa kaistaa käyttämättä vilkkua sun muuta. Huoltoaseman vessa oli puhdas ja viihtyisä. Siellä tuoksui raikkaalle. Vähän nauratti, kun mietin mielessäni suomessa riehunutta imetyskeskustelua ja raivoa siitä, että miksi vauvat laitetaan syömään vessassa. Italialaisten julkisten vessojen jälkeen olisin voinut vaikka itse syödä ruokani siellä suomalaisen huoltoaseman vessassa.
Kahvia saa muualtakin kuin pelkästä automaatista, eli pannusta kuppiin kaatamalla. Vessanpönttö löytyy varmasti jokaisesta vessasta, italialaisen ravintolan vessassa se voi olla korvattu vain reiällä lattiassa, ainakin miesten puolella.
Reissussa oli kivaa, mutta sen jälkeen on taas mukavaa olla ihan vaan kotona.

perjantai 11. elokuuta 2017
Italia oli
Italia oli monia tilattuja cappuccinoja, Milanon metrolippuja, hotellissa nukuttuja öitä ja erilaisia hotelliaamupaloja. Se oli autossa istuttuja kilometrejä, kokonaan uusia maisemia, auringosta nautittuja hetkiä ja rusketusrajat piirtyneenä ihoon.
En edes muista milloin viimeksi olisi kylmä kokis maistunut niin hyvälle, kuin Italian auringon alla. Tai milloin viimeksi olisin ollut yhtä iloinen hyvästä ilmastoinnista.
Ja Suomeen päästyä en voinut kuin rakastaa huolto-aseman vessaa, jossa tuoksui raikkaalle.

sunnuntai 30. heinäkuuta 2017
Itkettää liian syvään uurtuneet rusketusrajat
Itkettää viereisessä pöydässä istuvan naisen juuri ostettu maahan pudonnut kääretorttupala,
itkettää ajatus tulevaisuudesta jossa porukoiden jääkaappi saattaa tulla olemaan yksi sekasotku,
itkettää ajatus reissuun lähdöstä ja niistä monista kilometreistä joiden päässä on äiti,
itkettää tulevaisuus jossa kaikki vanhenee ja ajat muuttuu.
Ja sitten itkettää puhelimeen saapunut sydämiä pussaileva hymiö.

Mitä tehdä niinä päivinä kun itkettää kaikki?
keskiviikko 26. heinäkuuta 2017
Odotan sinua kesälomareissu
Meidän kesälomareissu on ihan kohta täällä. Varattiin eilen hotelli sekä Milanosta että Venetsiasta, ja matkakuume nousi parilla asteella.
Venetsialta odotan varmasti eniten ihan vain sen yleisilmettä. Onhan se yksi sellaisista kaupungeista, että toista samanlaista on vaikea löytää. Varmasti siis mieleenpainuva elämys. Ja kun kotosuomessa on ilma jo muuttunut melkoisen syksyä enteileväksi, näyttää Italiaan aurinkoa lupaileva sääennustekin aika kivalle.
Luulen, että reissu tekee meidän parisuhteellekin hyvää. Ainakin aiempina vuosina ollaan onnistuttu reissaamaan ilman sen suurempia riitoja tai erimielisyyksiä. Toivotaan, että niin on tänäkin vuonna.
Reissusta palattua voikin sitten rueta pohdiskelemaan koulun alkua ja kaikkea siihen liittyvää uutta. Kovin hurjaa ja myös mukavaa on elämä.

maanantai 24. heinäkuuta 2017
5 x outo minä
1. En koskaan kutsu ihmisiä heidän etunimillään. En tiedä miksi, mutta se tuntuu jotenkin tosi vieraalle ja omaan suuhun epäsopivalle. Onhan se toki hankalaa, jos pitäisi herättää tietyn ihmisen huomio ja sitten vain huidot ja huutelet että "hei sinä!!".
2. En ole enää moneen vuoteen lyhentänyt sormien kynsiä leikkaamalla. Revin ne tasaisin väliajoin, ja parasta onkin aina se hetki kun huomaa että kynnet on kasvaneet sopivan pitkiksi.
3. Kun otan vettä hanasta, juon lasia harvoin tyhjäksi. Viimeinen kulaus täytyy aina kaataa viemäriin. En tosiaankaan tiedä miksi, mutta jostain syystä sen juominen ei houkuttele.
4. Minulla on pakkomielle kääntää ihmisten niskassa sojottavat laput piiloon sinne paidan alle. En tiedä onko se muista ärsyttävää, mutta pystyn harvoin hillitsemään itseni. (Ja tätä siis tapahtuu ihan vain kotona, ei julkisilla paikoilla vieraiden ihmisten lappujen kanssa. Ehkä hyvä niin.)
5. Kun yleensä ryhmäliikuntatunneilla jokainen haluaa sen takarivin paikan, jään minä suosiolla eturiviin. Spinning-tunnilla en nähnyt miten paljon porukkaa huoneessa oli, koska lähes kaikki jäivät jonnekkin taakseni. Tanssitunneilla taas tuijotin vain peilistä omaa kuvaani ja näin myös opettajan paremmin, kun kukaan ei ollut edessä. Vaan jonkun kai se on siinä eturivissäkin oltava. Ei takariviä ilman eturiviä.
Kertokaa nyt ihmeessä, jos teillä on samanlaisia tapoja niin voin olla tuntematta itseäni oudoksi. Tai jotain omasta mielestänne outoja tapoja.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)