maanantai 29. toukokuuta 2017

Vakaa ja vapaa

Millaista se on olla vakaa, valita päämääränsä ja pysyä siinä?
Millaista elämä silloin, jos ei koko ajan vaihda mieltään kuin tuuliviiri?
Jos valitsee jotakin, ja haluaa valita sen saman yhä aina uudelleen?

Minun elämässäni vakaita;
maa jalkojen alla, asuinpaikka, parisuhde.
Ihmiset, joiden silmistä peilaan itseäni.

Vakaa ja vapaa,
voi kai olla molempia?

perjantai 26. toukokuuta 2017

Vain elämää

Uskon, että asiat tapahtuvat tarkoituksella. On syy sille, että sain reissaavan miehen. Jokin tarkoitus sillä, että kuitenkin aikoinani päädyin amikseen aaveelle. Jotakin ajatusta siinä, että en oikein vieläkään tunnu tietävän mihin suuntaan minun pitäisi kulkea. 

Joku tarkoitus on sillä, että en saanut kutsua pääsykokeiden toiseen vaiheeseen. Ei ollut minun aikani lähteä Joensuusta, päätyä toiseen kaupunkiin. On jotakin muuta, jota kohti en vielä tiedä kulkevani.

Ajattelen, että tielleni tulee ei niin mieluisia asioita, jotta voisin kasvaa ihmisenä. Seuraavana ajatuksiin sitten pääsykokeet Joensuussa ja vähän kaikkea siinä välillä. 

torstai 25. toukokuuta 2017

Hetki

Saunan jälkeen paljuilua,
iholla suloisen lämpöinen vesi,
viileän kesäsateen pisarat kasvoilla,
raikkaalta tuoksuva luonto,
koivuissa hennon vihreät silmut,
maailma täynnä lintujen laulua.

Olihan se aika hyvä hetki.

tiistai 23. toukokuuta 2017

Jos asuisin Oulussa...

...pyöräilisin vauhdikkaasti pitkin sen katuja, enkä harhailisi epävarmana googlemapsia tuijottaen.
...tietäisin paikkojen nimet, parhaat jätskinsyöntipaikat ja nopeimmat oikotiet.
...minulla olisi lähikauppa ja avain asuntoon.
...olisi oululainen osoite ja postinumero ysillä alkava. 

Sitä en tiedä asunko koskaan, tai tulenko kutsumaan Oulua kodikseni edes väliaikaisesti. Sen suhteen en tämänkään reissun jälkeen ole vielä yhtään sen viisaampi.

perjantai 19. toukokuuta 2017

Kuormittuva herkkä mieli

Väsyttää, koska menin eilen linkalla kaupunkiin ja tulin tänään takaisin.
Väsyttää, koska huomenna pitäisi taas löytää tiensä takaisin kaupunkiin.
Sunnuntaina pitäisi siivota asunto ja leipoa jotakin.
Jossain välissä pitäisi ehtiä kauppaan, lähikauppa ei välttämättä riitä jos haluan leipoa jotakin mihin ei löydy aineksia kuin cittarista. 
Pitäisi muistaa ostaa myös eväät linja-autoon, joka lähtee maanantai aamuna kello yhdeksän.
Pitäisi istua seitsemän tuntia linkassa ja päätyä Ouluun. 
Stressaa, koska pitäisi löytää tiensä oikeaan osoitteeseen, eli koululle jossa pitäisi suorittaa pääsykoe niin hyvin että saisi kutsun vielä toiseenkin vaiheeseen.

Niin pieniä asioita, mutta silti niin hirmuisen kuormittavia.

keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Kuinka sanoa "kaipaan sinua" sanomatta oikeasti mitään?

Joskus elämä jättää niin monia avonaisia kysymyksiä, että mieli hämmentyy. 

Kuinka lähelle toista voi oikein päästä?
Voiko toisesta koskaan nähdä kaikkea, ja toisaalta tarvitseeko edes.


Meillä on kaksi eri elämää ja niille yhteinen uoma. Niihin turvallisiin uomiin on kaiken tämän keskellä niin helppoa ja vaivatonta palata.

tiistai 16. toukokuuta 2017

Elämäni seuraava luku

Se oli hyvä ajatus, silloin joskus. 
Silloin kun se oli vain sanoja tietokoneen näytöllä, kaukainen ajatus joskus monen kuukauden päässä olevista pääsykokeista.

Nyt se on muuttunut todeksi.
Nyt se on hotellin varaamista yhdeksi yöksi, bussimatka suuntaan ja toiseen.
Enää en tiedä, onko se ollenkaan hyvä ajatus. 

Mutta ensi viikolla minä matkaan Ouluun yhdeksi yöksi, kolmen tunnin pääsykokeen takia. 
Ja siinä aletaan kirjoittaa elämäni seuraavaa lukua. 
Siinä hetkessä, siellä.