Vuodenajoilla ei tunnu enää olevan juuri merkitystä.
Valon ja lämmön määrä vaihtelee edelleen niiden mukana,
minun mieleni ei niinkään.
Olenko väsyneempi kun tulee pimeää?
Ehkä.
Tuntuuko aurinkoiset päivät vaativan enemmän ulkoilua ja säästä nauttimista?
Ehkä.
Mutta mieleni ei ole päässyt kiinni ajatukseen kesästä,
vaikka eletään jo heinäkuun puoliväliä.
On vain päiviä, jotka sulautuvat toisiinsa.
On vain ajanjakso, jossa yritän päästä kiinni työelämään.
Etsin ja koetan löytää jotakin, johon tarttua.
Ehkä on helpompaa, että ei tarraudu ajatukseen kesästä tai syksystä.
Että ei voi tuntea tuskaa kesän loppumisesta, kun ei ole oikeastaan rekisteröinyt sen edes alkaneen.
Että jossain vaiheessa vain illat taas pimenevät,
ilmat viilenevät,
ja minun mieleni vyöryy eteenpäin,
tarttumatta sen kummemmin yhtään mihinkään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti