Muistan, kun halusin kasvattaa ala-asteella otsatukan pois.
Yhtälailla muistan, kun vanhojentanssien jälkeen leikkasin sen takaisin.
Olen löytänyt nykyisen hiustyylini kymmenen vuotta sitten,
ja edelleen pidän siitä.
Tuntuu hurjalle, että vanhojentansseista on kymmenen vuotta.
Ylipäätään tuntuu hurjalle ajatella omaa ikäänsä, yhä ja edelleen.
Vaikka olenkin todennut, että ikäkriisi on kriiseistä viheliäisin.
Jos ikäänsä kriiseilee, saa kriiseillä loputtomiin.
Pidän siitä, miten otsatukka kehystää kasvojani.
Pidän hiusteni ruskeasta väristä ja siitä miten ne kiiltävät auringossa.
Pidän siitä, että otsatukasta on tullut osa minua.
Ja koska pidän siitä niin kovin, niin täytyihän se ikuistaa jälleen yhteen kuvaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti