tiistai 7. heinäkuuta 2020

Tarve tulla kohdatuksi

Meissä jokaisessa asuu tarve tulla kohdatuksi. Polttava tarve siihen, että meidät nähtäisiin ja hyväksyttäisiin juuri sellaisina kuin olemme. Kaipaamme hetkiä, jolloin toinen olisi täysin läsnä ja olisi herkistynyt kuulemaan pienimmänkin huutomme.

Mutta mitä on tapahtunut maailmalle, kun sellaiset hetket tuntuvat olevan aika harvassa. Meillä on niin kiire olla koko ajan osa jotakin, olla tavoitettavissa, että pysähtyminen toistemme äärelle unohtuu helposti. Kohtaamme ihmisiä internetissä, mutta kohtaammeko sitä, jonka vieressä istumme kotisohvalla?

Osa ihmisistä on jopa valmiita maksamaan siitä, että saa hetken ajan jonkun toisen jakamattoman huomion. Rosen-terapiassa voit ostaa itsellesi tunnin ajaksi kosketusta, läheisyyttä ja vain ainoastaan sinua varten olevat korvat. Voit sanoa mitä vain, eikä sinua tuomita. Saat olla juuri sellainen kuin olet. Kaikki tunteet ja tuntemukset on sallittuja. Kuinka usein sitä itse muistaa kohdata toiset ihmiset yhtä sallivasti? Tai edes itsensä.

Mutta silti. Pitäisi muistaa ja uskaltaa kohdata paljon useammin se ihminen siinä vierellä syvemmällä tasolla. Kukapa meistä ei kaipaisi hyväksyntää, toivoisi tulevansa kuulluksi. Tämän haluaisin muistaa, kun kohtaan ihmisiä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti