Kiitollinen mieli

Asiat, jotka eivät välillä todellakaan olleet elämässäni itsestäänselvyyksiä, alkavat hiljalleen sulautua taas osaksi normaalia.

Voin ajatella meneväni ravintolaan ilman, että vatsani tuntuu kääntyvän ympäri.

Voin sopia näkeväni ystäviäni, eikä se aiheuta ahdistavia tuntemuksia tai pelkoa. 

Enää en edes muista olla niistä erikseen kiitollinen, koska ne ovat niin luonnollisia ja oikeita. Niin ei kuitenkaan ole aina ollut ja siksi en haluaisi nähdä niitä itsestäänselvyyksinä.

Kiitollinen mielenterveydestä, pääsääntöisestä rauhasta, turvallisuuden tunteesta. Kiitollinen siitä, että olen saanut normaalin elämäni takaisin.

Ajatuksia joulusta

Olen oppinut, että en ole kovin hyvä muutoksissa.

Olen oppinut myös, että elämässä ei mikään ole niin varmaa kuin muutos.

Sitä miten tällaisen yhdistelmän kanssa eletään en tiedä.

En enää odota tulevani valmiiksi,

tai tietäväni yhtäkkisen maagisesti että kuka oikein olen.

Se on elämän pituinen prosessi,

ja aina voi oppia itsestään lisää.

Yritän opetella elämään hetkessä,

että tässä ja nyt olisi ainut hetki jolla on väliä.

Tulevasta ei tiedä 

ja menneessä roikkuminen tekee olon niin pohjattoman melankoliseksi.

Haluaisin ajatella, että joulu olisi juuri oikeanlainen,

siinä hetkessä ja niiden ihmisten seurassa.

Että joulun tekisi tunnelma ja ihmiset,

eikä se että asiat ovat juuri niin kuin ne ovat aina olleet.

Ja että voisin hyväksyä myös sen,

vaikka joulu tuntuisikin myös vähän pahalle.

Koska muutokset ja asioiden erilaisuus,

niiden kanssa minä en oikein tule toimeen.