Antaudun elämän vietäväksi

Olen taas pakannut elämäni matkalaukkuun. Huomenna aamusta starttaamme kohti Helsinkiä päämääränä Tallinna. Vietämme pari yötä Tallinnassa, jonka jälkeen palataan ottamaan uusi vuosi vastaan ihan suomen puolella.
En ole ikinä käynyt Tallinnassa, toivottavasti ehditään vierailla jossain kivassa kylpylässä ja päästään rentoutumaan.

Vuosi tulee siis juoksemaan kohti loppua sellaisella vauhdilla, että seuraavan kerran muistan olevani olemassa ensi vuoden puolella.
Toisaalta ehkei se ole ollenkaan huono asia, ihanaa että elämä on vihdoin alkanut viedä minua.

Ihanaa vuodenvaihdetta ihan jokaiselle!

Meidän kahden yhteinen maailma

Heräsin sälekaihdinten välistä kurkistaviin auringonsäteisiin,
heräsin hymyssä suin ja suutelin tuttua niskaa.

Hissi ei toiminut, kahdeksan kerrosta rappusia,
toivotimme huomenta vastaantuleville naapureille vaikka kello lähenteli jo kahta.

Nämä päivät sinun kanssasi,
ja hetket jotka muistan nähdä.

Sometimes it's hard to follow your heart

Kun riisumme pois kaiken ylimääräisen, niin mitä jää jäljelle?

Kun emme kysy kenen kanssa seurustelet tai ketä perheeseesi kuuluu.

Emme utele opiskeletko vai käytkö töissä, tai kysele menneistä työpaikoista.

Emme tahdo tietää mistä ostat vaatteesi tai kuka leikkaa hiuksesi.

 

Mitä jää jäljelle,

kun emme ollenkaan anna arvoa kotipaikkakunnalle,

emme ole kiinnostuneita pankkitilin lukemista,

tai luule näkevämme ihan vain katsomalla ulkoista olemusta ja kasvojen muotoa.

Mitä meille jää kun ainoa kysymys on, kuka sinä olet?

Me pääsimme jouluun, se takaako sen, että maailma kerran ois onnellinen?

Viime jouluna puin tonttulakkia pienen ja pehmoisen päähän, tänä jouluna taas kävelin kauppaan ja sanoin etsiväni joululahjaa poikaystävälle.

Kaikella on aikansa. Joidenkin asioiden täytyy päättyä, mutta onneksi se antaa tilaa uusille tulossa oleville jutuille.

Tämä vuosi on ottanut ja antanut paljon. Nyt minun on kuitenkin hyvä, joulun rauha on täällä ja siitä minä aion nauttia.

Hymyilet, jotta minäkin paljastaisin sinulle oman sieluni

Minä yhdistelin ihon pisteitä, piirsin sormella viivoja. 

Kolmen suora, kolmio, erilleen joutuneita yksinäisiä.

Jos yhdistäisin kaikki luomesi kuin pistetehtävän ja niihin näkymättömin viivoin myös omani, olisimmeko yhtä vahvemmin kuin ikinä ennen.

Olen koskettanut niin paljon, että ihoni muistaa sinut. 

Jos minä sokeutuisin ja en jonakin päivänä enää näkisi, ihoni muistaisi silti tarkalleen miltä sinä näytät.

Sormenpääni juoksisivat pitkin tuttua selkää, 

löytäisivät niskan ja uppoaisivat hiuksiisi.

Hellästi silittäisin poskeasi ja tietäsin että hymyilet.

Läsnäoloa ilman somea

Maailma ympärillä on niin kovin hektinen, ja huomaan koittavani kovasti pysyä sen vauhdissa mukana. Aivoni näkevät maailman instaan otettavina kuvina ja suunnittelevat loputtomasti uusia kuvausideoita. Haluaisin mieluummin oikeasti elää hetkessä, kokea asiat muunakin kuin instan tykkäyksinä.

Päätin ainakin joulun ajaksi vähentää somea. Joulu antaa mielestäni hyvän syyn pysäyttää puhelimen ja käden välille kasvavan siteen vahvistuminen.
Lisäsin eilen instaan viimeisen kuvan ennen joulua, en aio miettiä koko kyseistä sovellusta ainakaan kuvanlisäys mielessä. Harkitsen myös vahvasti facen sovelluksen poistamista puhelimesta, jotta sen avaaminen ei kävisi niin nopeasti ja helposti. 

Toivon, että tämän ansiosta osaisin olla enemmän läsnä. Enemmän siinä hetkessä. Kun maailma pyörii liikaa somessa, on aika pysäyttää sen kiihtyvä liike. 

Olkaa tekin enemmän läsnä, oikeasti. Ja nauttikaa joulun ajasta rakkaiden seurassa.

Todellinen rakkaus ei voi ketään hiljaa laittaa luopumaan haaveistaan, sillä täytyy uskaltaa elää vaikka rakastaa

Me ollaan aika erilaisia. Minä voisin olla loputtomasti vain paikallani, tekemättä oikeastaan mitään facen tai instan selailua kummempaa. Sinä taas kaipaat menoa ja meininkiä, mieluummin teet jotakin kuin vain olet.

En silti pidä erilaisuuttamme huonona asiana.

Sinä saat minutkin liikkeelle useammin, kanssasi olen kokenut sellaisia asioita joita en koskaan olisi yksin uskaltanut edes haaveilla kokevani. Minä taas olen opettanut sinulle ettei aina tarvitse olla niin kovassa liikkeessä, että joskus on ihanaa vain nauttia pitkistä aamuista siinä toisen kainalossa.

Ja kun sinä kerta toisensa jälkeen lähdet työreissuille, minä koitan muistaa sen kuinka tarvitset elämääsi liikettä. Kuinka minä taas nautin elämästäni kun saan ihan vain olla kotona. Kyllä sinä sieltä taas tulet takaisin kotiin ja pidät minua turvallisessa kainalossasi ja liikkeessä olon jälkeen jaksat rauhoittua viereeni ihan vain olemaan.