lauantai 23. tammikuuta 2016

Facebook, facebook

Asioita, jotka Facebookissa kummastuttavat, vihastuttavat tai muuten vain mietityttävät.

Mitä läheisemmän ihmisen kuvista ja päivityksistä on kyse, sen epätodennäköisempää on että painat tykkää-nappia tai kommentoit.
Tavallaan en käsitä tätä. En näe logiikkaa siinä että poikaystäväni ei tykkää minun profiilikuvistani, mutta kenen tahansa muun profiilikuvasta on ok tykätä. Silti kuitenkin kun luen pariskuntien keskusteluja toisen Facebook päivityksessä, tai äiti/tytär kommentointia profiilikuvissa olen todella iloinen ettei minun kuvani tai päivitykseni ole sellaisia.
Mutta silti, on siis helpompaa tykkäillä ja kommentoida puolituttujen julkaisuja kuin niiden päivityksiä joiden kanssa pidät oikeasti yhteyttä myös facen ulkopuolella?

Tykkäysten kalastelu
Lisäät ainakin omasta mielestäsi ihan huippuhienon kuvan faceen, ja siinä sivussa aika monta muuta huippuhienoa kuvaa. Kun tykkäyksiä ei kuulu mielestäsi kuvan arvon verran, alkaa kuvien jakaminen.
Kyllä olen nähnyt lisäämäsi kuvan uutisvirrassa, en ole painanut tykkäysnappia syystä tai toisesta. Mutta kun kuva ilmestyy uudelleen henkilön itsensä jakamana uutisvirtaani, en enää ainakaan halua tykätä siitä. Joidenkin mielestä tämä ei ehkä ole ärsyttävää, mutta itse koen sen jonkinlaisena itsensä tyrkyttämisenä. Ehkä kuva ei vain ole niin äärettömän hieno, deal with it.

Ällösöpöily facessa
Usein olen miettinyt olenko vain salaa kateellinen, koska näen punaista pariskuntien toistensa seinille kirjoittamien rakastan sinua päivitysten takia. Haluaisinko minäkin vain, että joku joskus kirjoittaisi seinälleni jotain yhtä söpöä?
Mutta ei, ei kiitos. Voin kertoa, että siitä ei ole kysymys. Jostain syystä kyseiset päivitykset aiheuttavat jonkinlaisen myötähäpeän tunteen. Ehkä niissä on sellainen pienen todistelun maku, että katsokaa kaikki nyt kun meillä tämä rakkaus kukoistaa vaikka todellisuus olisikin jotain ihan muuta. Joskus on ihan ok lisätä vaikka joku yhteiskuva, mutta jos ainoa elämä facessa koostuu kyseisistä ällösöpöilypäivityksistä on jossain pakko olla jotain vikaa. Onhan vaikka?

4 kommenttia:

  1. Toi eka kohta ei päde muhun, mut noi kaks jälkimmäistä. Oikeesti täyttä totta! Ärsyttää kyllä, ku ihmiset pistää samaa kuvaa uudestaan tai just vaan yrittää kalastella muuten niitä tykkäyksiä. Yks aika yleinen on, et laittaa kuvatekstiin näin -Tykkää, ni merkkaan sut kuvaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietinkin just, että mahtaakohan kukaan jakaa tuskaani tuon ekan kohdan kanssa :D Mutta siis äitikin tekee sitä, että tulee sit sanomaan miten hienon kuvan olin laittanu faceen mutta harvoin se niistä tykkäilee. Jotenkin kummallista :D

      Poista
  2. Tätä listaa vois jatkaa loputtomiin. Kai me saadaan facebook, facebook vol 2? :'D - Maikki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lupaan pitää mieleni avoinna ja jos Facebook aiheuttaa lisä avautumisen tarvetta niin teen sen täällä! :D Ja joo, tästä sais kyl sellasen romaanin ettei kukaan edes jaksais lukee jos laittas kaikki samaan :D

      Poista