Meidän suhteen alku ei ollut mitenkään ruusuinen, olenhan tunnetusti hieman hitaasti lämpiävä. Mutta kun alun vaikeudet saatiin selätettyä avautui edessä tuhansien mahdollisuuksien maailma. Kaikki oli uutta ja ennen kokematonta. Oli helppoa nähdä hyviä hetkiä, niitä tuntui olevan loputtomiin. Sitä halusi mennä joka paikkaan toisen kanssa, joskus se toinen oli mukana silloinkin kun ei edes erityisemmin olisi ollut tarve. Alkuhuuma oli ilmeistä.
Mutta nyt, useamman vuoden jälkeen kaikki alkaa olla nähty. On vaikeata löytää mitään uutta näkökulmaa tai tapaa. Kaikki tuntuu olevan jo kertaalleen läpi käytyä, ja ei sitä toista aina edes jaksa viedä mukanaan joka paikkaan. Yritinhän minä keväällä piristää tätä suhdetta uusilla hankinnoilla. Ja auttoihan se, ainakin hetkeksi.
Minun ja kamerani, minun ja valokuvauksen suhde, on tullut kolmen vuoden kriisiin. Tänään oli mitä ihanin sää, aurinko paistoi ja taivas oli sinisempi kuin aikoihin. Silti minä hautauduin peiton alle katsomaan Gilmoren tyttöjä, kun kuitenkin olen sen kaiken jo kertaalleen kuvannut ja oli niin pirun kylmäkin että kuka hullu nyt sellaiseen säähän lähtee sormiaan palelluttamaan.
Kuvausideat tuntuvat olevan todella vähissä ja niitä pitäisi nykyään keksimällä keksiä. Makron ja jäätyneiden saippuakuplien yhdistelmää odotan tällä hetkellä kovasti, mutta saa nähdä koska saan aikaan toteuttaa sen.
Ehkä täytyy vain olla hetki tauolla, mennä ulos ilman sitä toista, tehdä juttuja ilman kameraa. Jospa se intohimo sieltä taas löytyy, kun aikansa jaksaa odottaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti