Olen oppinut miltä se tuntuu, kun omassa ulkonäössä on jotakin sellaista, että peiliin katsominen masentaa. Olen oppinut inhoamaan hampaiden pesua ja pelkäämään, että hammastahna on veren punaiseksi värjäämää.
Itkin lauantaina turvonnutta poskea ja Evelinan keikalle lähtöä. Mietin, että mitä minäkin tässä nyt oikein vetistelen, eihän minuun edes satu.
Olin enemmän kuin kiitollinen siitä, että ruoaksi oli riisivelliä. Ja että poikaystävä sanoi kauniiksi ja hyvännäköiseksi, vaikka tuntui kuin poskessani olisi ollut tennispallo. Yritin peitellä poskeani hiusten taakse, vaikka ei sitä turvotusta kuulemma edes huomannut.
Tiedän, että kaikki tämä on vain väliaikaista. Eikä se edes ole jatkunut kuin neljä päivää. Silti se on vetänyt mielen matalaksi. Nämä ovat kai niitä hetkiä, kun osaa arvostaa sitä tavallista elämäänsä ihan eri tavalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti