Oltiin viikonloppuna juhlimassa tämän kesän toisia häitä. Tällä kertaa ne oli kuitenkin sillä tavalla erilaiset, että morsian oli ystäväni ala-aste ajoilta asti. Se teki tilanteesta vielä jotenkin hienomman, ja ymmärsin miten suuri kunnia oli saada tuollainen kutsu. Saimme olla mukana todistamassa ikimuistoista ja onnellista päivää. Se herättää suurta kiitollisuutta.
Siellä me juhlimme hääparin onnea. Vieraiden joukossa oli sellaisia naamoja joita en ole nähnyt vuosiin, mutta jotka kuitenkin herättivät sellaista tuttuuden ja turvallisuuden tunnetta, että en sellaista osannut etukäteen odottaa.
Ei sitä ehkä silloin ala-asteella, liikuntatuntien hiihtoreissuilla, osattu ajatella että joskus edessä olisi tällaisiakin päiviä. Että joku päivä tanssittaisiin toistemme häitä, yli kymmenen vuoden jälkeen. Ja se kai on elämässä parasta, että aina se osaa yllättää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti