Ajattelin, että tällä lomaviikolla voisin kokeilla tehdä uusia ruokia, ehkä leipoakin jotain. Että lomalla olisi sellaiseen aikaa, kun koulun jälkeen sitä harvoin jaksaa. Mutta entäs sitten, kun ei jaksa lomallakaan?
Epäonnistunut olo, mihin on mennyt kaikki se aika, joka piti vapautua asioiden tekemiseen kun koulua ei ole. En tosiaan tiedä, mutta ainakaan en ole tehnyt niitä asioita joita ajattelin ja nyt on jo torstai.
Olen yrittänyt lukea tenttiin, ja aivoihin sattuu. Erehdyin katsomaan loman jälkeistä kouluelämää ja voin kertoa, että eipä olisi tosiaan kannattanut. Nyt sattuu niihin aivoihin vieläkin enemmän.
Kävinhän minä tällä viikolla elokuvissa katsomassa Mielensäpahoittajan ja tänään siskon kanssa synttärikahveilla. Ei kai sitä kokkaamista ja leipomistakaan kannata väkisin tehdä, jos se ei tunnu juuri tällä hetkellä sitten kuitenkaan juuri sille oikealle. Ehkä vielä joskus jaksan tehdä niitäkin asioita.
Olen vaipunut jonkinlaiseen syksyn harmauden vaippaan, enkä tiedä miten tämän kuplan voisi puhkaista. Miten jaksaisi saada ajatukset konkreettiseksi toiminnaksi, niin ettei kaikki suunnitelmat jäisi vain ilmaan leijuviksi ajatuksiksi? En tiedä, mutta jos te tiedätte, niin kertokaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti