torstai 28. maaliskuuta 2019

Puoltakaan en sun kivustas voi tietää

Se on vaihtelua hyvästä huonoon ja huonosta takaisin hyvään.
Aina en tiedä kumpi niistä oloista on todellisuutta ja kumpi huijausta.

Eilen itkin olohuoneen lattialla, kun Sanni lauloi "puoltakaan en sun kivustas voi tietää, sanat kaikki vailla voimaa ilmaan jää, mut joku aamu mä tiedän sen, sä heräät huomaamaan, sinä selvisit ja kelpaat kelle vaan."
Siitä minä voimaannuin niin, että seuraavassa hetkessä löysin itseni punaisin ja turvonnein silmin hissistä matkalla kauppaan.

Koitan uskoa siihen, että hyvät hetket ovat oikeita. Että ne ovat todellisuus ja huonot vain mieleni kehittelemiä harhoja. En ole varma, että onko asia todella niin, mutta koitan silti saada mieleni uskomaan. 

Riittääkö se? Riittääkö usko?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti