Sitten naurahdan ääneen, koska minun normaalini on karannut niin kauas jonnekin, että se on nykyään ihan oma määritelmänsä.
Normaalilla tarkoitan kai tähän viikkoon peilaten sitä, että en ole tuntenut olevani jossakin sumun takana. Olen ollut enemmän kiinni elämässä.
Samalla olen kuitenkin ottanut buranan päänsärkyyn ja pelännyt, että se ei silti lopu. Olen herännyt hikisenä aamuun ja unessa nähnyt jonkun kuolleen epämääräiseen pattiin nielussa. Olen nieleskellyt palaa kurkusta ja pohtinut, että onko se vain ahdistusta vai jotain muuta. Olen pelännyt sydänkohtausta ja tunnustelut vasemman käteni mahdollista puutumista.
Mutta hei, onneksi oloni on tänään kuitenkin ollut lähes normaali.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti