Voin istua olohuoneen lattialla ja nähdä auringonlaskevan.
Voin lähettää ja saan vastaanottaa sydämiä pussailevia emojeita.
Voin kuitenkin olla, kaikesta huolimatta, ihan onnellinen.
Kehoni tuntuu olevan solmussa, fyysisesti ja henkisesti.
Kuuntelen sen kolotuksia, huolestun niistä ajoittain, useimmiten.
Pitäisi varmaan kuunnella uudelleen Auta Antti-podcastin kuolema jakso.
Kohta olisi taas vuosipäivä, neljäs sellainen.
Se tuntuu hurjalle ja sitten kuitenkaan ei.
Oikeastaan se tuntuu vain ihan äärettömän hyvälle, että olemme edelleen me.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti