Huomaan istuvani ajatuksissani,
edessäni avonainen kirja,
jonka viimeiset kappaleet joudun kertaamaan uudelleen.
Sillälailla se on viime päivinä mieltäni vallannut,
yllättäen ja arvaamatta,
kiitollisuus.
Se hiipii hiljaa yllättäen,
valtaa mielen, täyttää sydämen,
ja kuin pakosta on sen äärelle hetkeksi pysähdyttävä.
Kuiskaan hiljaa mielessäni kiitos,
ja hymyilen.
En oikeastaan tiedä ketä kiitän,
ehkä elämää, Jumalaa, jotain suurempaa voimaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti