Niin sinä sanot ja minun sieluni puhkeaa kiitolliseen hyrinään. Olen ajatellut, että kanssani ei ehkä ole ollut viime aikoina niin helppoa. Normaalit asiat ovat vaatineet enemmän, joihinkin asioihin en pysty vieläkään. Silloin olisi helppo uupua, sinunkin, nähdä asiat ja minut erilaisessa valossa. Ehkä enemmän taakkana, vaikeutena joka estää monenlaiset menot.
Mutta siinä sinä olet edelleen, vahvana ja vakaana. Otat kädestä kiinni, pussaat poskelle, kosketat hellästi. Siinä sinä olet ja sanot, ettei minussa ole mitään parannettavaa. Ja kun sinä sen sanot, on siihen helpompi uskoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti