Henkiset ja näkymättömät rajat

Pitäisi siis määritellä itselleen rajat, henkiset ja näkymättömät. Pitäisi määrittää ne itselleen, asettaa ne mieleensä ja sitten vielä puolustaa niitä, jos jonku tuntuu ylittävän ne. Kuulostaa aika isolle ja vaivalloiselle projektille. Toki myos palkitsevalle. 

Lähinnä olen ajatellut rajoja vain ääriviivojen muodossa. Sen minä kai suunnilleen tiedän, että missä menevät ääriviivani. Vaikka oikeastaan välillä en sitäkään. Miten voi siis tietää näkymättömät rajat, jos ei aina tiedä niitäkään jotka myös muille näkyvät. 

Käytännössä olen oikeasti aivan täysin rajaton. Minun rajani ovat häilyvät, täysin ylikäveltävissä ja rikottavissa. Niin se vain on. En osaa vaatia itselleni mitään. En, jospa muut vaikka loukkaantuvat. Siis siitä, että puolustan itseäni ja omia rajojani. Onhan se kurjaa, jos muut loukkaantuvat, kun minä sanon että hei älä tee noin, se ei tunnu minusta kivalle. Parempi vain kärsiä ja kestää ikävät tunteet, ettei kukaan muu vain loukkaannu. Tämä on ajatusmaailmani, ihan oikeasti. 

Tässä lienee ihan ensimmäinen ongelmakohta, joka täytyy muuttaa. Pitää muuttaa ajatusmaailmaa niin, että minulla on oikeus puolustaa omia rajojani. Minulla on oikeus asettaa rajoja. Jos myöntäminen on ensimmäinen askel muutokseen, niin ainakin se on nyt tehty. 

Ja minun selaimeni tämän kuukauden googletetuimmat: "miten asettaa omat rajat", "miten oppia tunnistamaan omat rajat", "miten rajat määritellään ja miten niistä pidetään kiinni".