Huomaan ettei tuntemukset enää rönsyile yli ääriviivojen.
Tunnen kuinka sydän hakkaa rinnassa, tuhatta ja sataa, mutta ei poukkoile yli äyräidensä.
Vatsassa kipristää, mutta antaa vain kipristää, se pysyy rajojensa sisällä.
Hartioissa kihelmöi, mutta se ei muutu holtittomaksi tärinäksi tai vapinaksi.
Se vain kihelmöi, väreilee.
Ehkä en sittenkään tarvitse enää pelätä niin paljon tuntemista.
Tuntemukset pysyivät oman kokoisinaan, eivät kasvaneet järjettömiin mittoihin.
ja hengitin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti