Hidastaa haluaisin paluuta maailmaan

Ajan kulumisen huomaa väriä vaihtavista kynsistä, sammaloituvista rakennuksista,

taas silmille asti kasvaneesta otsiksesta.

 

Jos ajan voisi pysäyttää,

pysäyttäisin hetkeen kun on hyvä olla toisen lähellä,

pysäyttäisin Popin turkin tuoksuun ja pehmoisuuteen,

pysäyttäisin siihen kun on koko perhe koolla ja hyvä olla.

 

 

Jos ajassa voisi palata takaisin,

minä palaisin hetkeen kun oli vielä mummola,

kun oli ukki ja mummo.

Iltapäivän kahvihetkeen ukin kanssa,

mummon lettujen tuoksuun ja makuun.

 

Pysäyttäisin ja palaisin,

vaan tässä minä elän,

tässä.

Kaunis pieni ihminen, sä olet ainutlaatuinen

Me sanomme yllättävän helposti, joskus jopa aika heppoisin perustein rakastavamme milloin mitäkin. On helppo sanoa rakastavansa häntä, elämää, kaikkea keltaista, hotelleja ja lakattuja kynsiä. Minäkin toistan useasti blogissani kuinka olen rakastanut, kuinka rakastan sitä toista ihmistä siinä vierellä. Ja onhan se tärkeää, mutta voisiko olla niin ettei kuitenkaan kaikkein tärkeintä.

Harvoin, jos koskaan, olen nähnyt tai kuullut kenenkään sanovan "rakastan itseäni". Sillä lailla hyvällä tavalla, ei itserakkaasti, vaan oikeasti itseään kunnioittaen. Ja kun asiaa miettii, onko mitään sen tärkeämpää rakastettavaa olemassakaan? Kaikki lähtee itsensä hyväksymisestä, jos ei osaa rakastaa itseään miten voi rakastaa ketään muutakaan? 

Kannustan teitä, elämää rakastavat yksilöt, kertokaa joskus myös itsellenne kuinka rakkaita olettekaan. Rakasta eniten sitä ihmistä, jonka kanssa vietät kokonaisen elämän ja enemmän. Kohtele häntä hyvin, kerro kuinka kaunis hän on ja anna positiivista palautetta.

Ainut ihminen, joka ei koskaan jätä sinua yksin, olet sinä itse.

Aika vei meiltä sen, mummolan, lapsuuden

Pelottaa,

että täytyy vain katsoa vierestä 

kun pieni ja pehmoinen elämäni tärkein joutuu kärsimään.

Itkettää,

koska minulla ei ole enää mummolaa,

ei ole enää sellaista yhteyttä lapsuuteen,

vaikka joillain on.

Surettaa,

koska minulla kuitenkin on vielä mummo,

joka ei kuitenkaan enää yhtään ole,

enkä tiedä miten suhtautua.

Minulla on mummo,

joka kyselee minulta olemmeko siskoksia,

tai että olenko hänen äitinsä.

Milloin lapsuus loppuu, 

silloinko kun joutuu olemaan vahva ihan yksin?

Elämä täynnä unenomaisia hetkiä

Aloitin keväällä unipäiväkirjan pitämisen. Eli käytännössä muistivihko ja lyijykynä löytyy sängyn läheisyydestä, että ensimmäinen asia aamulla voisi olla unien muistelu ja ylös kirjottaminen. Alussa ihan ahkerasti muistinkin aamulla ensimmäisenä miettiä mitä unta näin ja onhan niitä jokunen nyt tuolla muistissa. Mutta niin se oli silloin kun oli kesäloma ja ei tarvinnut nousta aikaisin ja olla ajoissa yhtään missään.
Yllättäen en ole pitkään aikaan kirjoittanut ylös yhtäkään unta. Tänään muistin useampaankin otteeseen kyllä kertoneeni millaisia unia on tullut nähtyä, mutta tuonne vihkoon niistä ei ole päätynyt yksikään. Suurimmaksi osaksi siksi että olin oikeastaan unohtanut koko unipäiväkirjan olemassa olon. Mutta myös siksi, että usein aamut ovat aikaisia ja täytyy nopeasti vain saada itsensä liikkeelle. Suurena osana aamuista myös ensimmäinen asia jonka herättyäni näen on sydämen sulattava hymy, joten mahdolliset yön aikana pyörineet filmit ei jostain syystä välttämättä jää ollenkaan mieleen.

Unipäiväkirjani sivujen väliin ei siis ole päätynyt yhtäkään niistä toistuvista ahdistavista unista, joissa yhtäkkiä olen lukittuna todella pieneen tilaan enkä pääse ulos ja herään huutaen apua. Viimeisimmän näistä näin Düsseldorfissa, joten siinä mielessä olen nyt saanut olla rauhassa niiltä. Sinne ei myöskään ole päätynyt yhtäkään niistä hämmentävistä unista, jotka yritän vain unohtaa. Vaikka samalla mietinkin miksi ihmeessä näen sellaisia unia ja että pitäisikö niiden nyt sitten merkitä jotakin, että yrittääkö alitajuntani kertoa minulle jotakin maailman luokan oivallusta.

Sinänsä en usko suuremmin unien tulkintoihin. Mielestäni unet ovat enimmäkseen alitajunnan tapa käsitellä elämässä tapahtuvia asioita ja prosessoida päivän tapahtumia, eikä niitä pitäisi sen kummemmin rueta tulkitsemaan. Mutta kirjoittamalla uniaan muistiin voi ehkä oppia itsestään jotain uutta, tai ainakin voi oppia huomaamaan miten stressi tai muut asiat vaikuttavat uniin ja unen laatuun.
Jos kirjoittaminen yhtään on oma juttu, kannattaa kirjoitella uniaan muistiin! Kai niitä voi myös piirtää, jos se tuntuu omemmalta. Toivottavasti muistaisin nyt itsekin useammin kirjoittaa oikeasti muistiin nähtyjä unia, siitäkin huolimatta että herätyskello soi ennen seitsemää tai että vierestä herää yksi suloisuus.

You make me feel like I am whole again

Olen pelännyt kaiken loppuvan,

niin kuin elämälle käy kun se on jatkunut oman rajallisen aikansa.

 Olen ollut pohjattoman onnellinen,

rakastanut sillä lailla täysin ehdoitta.

Olen hymyillyt elämälle,

kiittänyt kyyneleet silmäkulmissani.

Olen joka hetki lähempänä valmista,

kohta valmis ei yhtään mihinkään.

Tämä on syksy,

ja minä olen edelleen rakastunut.

Onni on päätöksestä kii

Välillä en tiedä miten itseeni ja päätään nostavaan lapselliseen mökötykseen suhtautuisin. Mielestäni ei ole olemassa mitään niin tyhmää kuin mököttäminen, se kun ei ollenkaan auta asioiden selviämistä. Mutta silti, kun asiat eivät mene niin kuin haluaisin minussa herää mököttäjä.
Olen tiedostanut tämän ennenkin, osaan olla naurettavan lapsellinen. Jos minua käsketään tekemään jotakin, kuten siivoamaan, alkaa mieleni kapinoimaan "en varmasti tee kun käsket". Harmittavan usein teen elämästäni aivan turhaan hankalampaa ja ikävämpää kuin olisi tarpeen.

Toisaalta johtuen syksystä ja kuukauden tietystä ajasta voi olla, että reaktioni tässäkin asiassa ovat vahvemmat. Kuinka mukavaa olisikaan vain velloa koko päivä hyvin alkaneessa mökötyksessä ja olla näkemättä yhtäkään hyvää puolta yhtään missään. 
Olisihan se, vaan ei kuitenkaan kovin kehittävää.

Kasvukipuilu elämän ja itseni suhteen näköjään jatkuu yhä. Onneksi tietoisuus itsestä ja ongelmista antaa valtavat mahdollisuudet kehittyä kohti "parempaa minua".

Yksin minä en ole, yksin en koskaan jää

Viimeisien hetkien tuntu;

viileys iholla,

silmänurkissa takaisin pakotetut kyyneleet,

hymykuoppiin hyytynyt hymy.

 

Kyyneleet jäävät usein luvattomina itkemättä,

etukäteen turhaa,

jälkeenpäin hämmentävää,

tapahtumahetkellä tyhjyys.

 

Hiljaa minä pyydän;

pidäthän huolen omistasi,

suojelet tuskilta,

annat levon sitä tarvitseville.