Eilen illalla totesin sen ensimmäistä kertaa, ei ole enää kesä. Minä katselin ikkunasta pimeyteen, näin kaupungin valot. Siitä kulmasta en tosin koskaan ennen ole nähnyt niiden heijastuvan jokeen.
Ilmassa on myös lähtemisen tuntu. Ihmiset lähtevät, kuka minnekin. Yksi Espanjaan ja toinen toiselle puolen Suomea. Minä en ole tänä syksynä lähtemässä ja se tuntuu hyvälle. Tai lähdenhän minä ihan pian, mutta vain viikoksi.
Pimeän pelko asuu minussa yhä, mutta enköhän minä sen selätä.
perjantai 31. heinäkuuta 2015
keskiviikko 29. heinäkuuta 2015
Take me to Paris, let's go there and never look back
En ole mikään maailmanmatkaaja, tai en ainakaan tähän päivään mennessä ole koskaan ajatellut niin. On helpompaa jäädä vain kotiin, ei tarvitse pelätä katoavansa suureen maailmaan tai stressata pakkaamisesta ja aikatauluista.
Ja nyt minä olen sitten lähdössä matkaamaan maailmalle, junailemaan pitkin Saksaa ja lopulta Pariisiin. Olen menossa, ihan oikeasti olen menossa. Näen paikkoja joissa en ole koskaan käynyt, koen jotain sellaista jota en ole koskaan ennen uskaltanut edes ajatella.
En silti ole kovinkaan kauhuissani, koska olen löytänyt ihmisen jonka vierellä minun on turvallista olla. Ei tarvitse pelätä katoavansa suureen maailmaan, ei tarvitse eksyä yksin uusille kaduille.
En ole enää yksin maailmaa vastaan, nyt meitä on kaksi.
Ja nyt minä olen sitten lähdössä matkaamaan maailmalle, junailemaan pitkin Saksaa ja lopulta Pariisiin. Olen menossa, ihan oikeasti olen menossa. Näen paikkoja joissa en ole koskaan käynyt, koen jotain sellaista jota en ole koskaan ennen uskaltanut edes ajatella.
En silti ole kovinkaan kauhuissani, koska olen löytänyt ihmisen jonka vierellä minun on turvallista olla. Ei tarvitse pelätä katoavansa suureen maailmaan, ei tarvitse eksyä yksin uusille kaduille.
En ole enää yksin maailmaa vastaan, nyt meitä on kaksi.
tiistai 28. heinäkuuta 2015
Vuoden päästä...
..minä olen oppinut tuntemaan sinut, tiedän mikä saa sinut vihastumaan ja mikä leppymään.
...olen nähnyt huonoja päiviä ja oppinut rakastamaan sinua myös silloin kun maailma on musta.
...meillä on takana monen monta yhteistä reissua.
...meillä on kaksi peittoa ja yhteinen osoite.
...käymme yhä kaupassa käsikädessä ja pussaamme kassajonossa.
Sellaista voisi olla elämä.
...olen nähnyt huonoja päiviä ja oppinut rakastamaan sinua myös silloin kun maailma on musta.
...meillä on takana monen monta yhteistä reissua.
...meillä on kaksi peittoa ja yhteinen osoite.
...käymme yhä kaupassa käsikädessä ja pussaamme kassajonossa.
Sellaista voisi olla elämä.
sunnuntai 26. heinäkuuta 2015
Metsä palaa rajan takana, minä vain nukun
"Pärjäätkö sinä?"
Ja minä nyökytin, pärjäänpärjään, samalla kun kyyneleet jo polttelivat silmissä. Sieltä ne sitten tulivatkin sillä sekunnilla kun ovi kolahti kiinni ja yrityksellinen hymy katosi kuin tuhka tuuleen.
Se on niin paljon helpompaa, kestää yksin kyyneleet joiden alkuperää ei edes osaisi selittää. Paljon helpompaa sanoa kaikki on okei, kuin tunnustaa miten tuntuu pahalle täysin käsittämättömistä syistä.
Mitä minä olisin voinut sanoa?
"Itken, koska en osaa olla iloinen ja kiukuttaa ja naamani on vääntynyt kestomurjotukseen seuraavaksi kolmeksi päiväksi. Itken tässä, koska meiltä kuoli syksyllä koira ja juuri nyt iski järjetön ikävä. Itken ihan vain koska elämä ja minua itkettää."
Kiitos naiseuteni tästä kerran kuussa eteen tulevasta sekasorrosta, jota en aina itsekään jaksa ymmärtää. Pitäisikö silti osata jakaa toisen kanssa siihen kuuluvat itkut, silläkin uhalla että niiden alkuperissä ei ole järjen hiventäkään?
Ja minä nyökytin, pärjäänpärjään, samalla kun kyyneleet jo polttelivat silmissä. Sieltä ne sitten tulivatkin sillä sekunnilla kun ovi kolahti kiinni ja yrityksellinen hymy katosi kuin tuhka tuuleen.
Se on niin paljon helpompaa, kestää yksin kyyneleet joiden alkuperää ei edes osaisi selittää. Paljon helpompaa sanoa kaikki on okei, kuin tunnustaa miten tuntuu pahalle täysin käsittämättömistä syistä.
Mitä minä olisin voinut sanoa?
"Itken, koska en osaa olla iloinen ja kiukuttaa ja naamani on vääntynyt kestomurjotukseen seuraavaksi kolmeksi päiväksi. Itken tässä, koska meiltä kuoli syksyllä koira ja juuri nyt iski järjetön ikävä. Itken ihan vain koska elämä ja minua itkettää."
Kiitos naiseuteni tästä kerran kuussa eteen tulevasta sekasorrosta, jota en aina itsekään jaksa ymmärtää. Pitäisikö silti osata jakaa toisen kanssa siihen kuuluvat itkut, silläkin uhalla että niiden alkuperissä ei ole järjen hiventäkään?
perjantai 24. heinäkuuta 2015
Kesä, joka juoksee niin nopeaan
on saanut minut elämään varmuudessa,
sellaisessa tunteessa että minulla on hyvä olla,
on hyvä jäädä.
Minä rakastuin, varpaitani myöten.
Ei huono saavutus yhdelle kylmän sateiselle kesälle.
Olen elänyt huoletonta elämää,
olen vain rakastanut aurinkoa, lämpöä,
jäätelöä, sinua.
En minä sitä keväällä arvannut, että tästä tulisi elämäni kesä.
tiistai 21. heinäkuuta 2015
Perillä on tuolla edessämme jossain
Pidän siitä,
kun sadepisarat viilettävät pitkin auton ikkunaa,
nielemme kilometrejä ja määränpää lähenee,
ja radiossa soivat ne puhkikuluneet laulut jotka osaan etu- ja takaperin ulkoa.
kun sadepisarat viilettävät pitkin auton ikkunaa,
nielemme kilometrejä ja määränpää lähenee,
ja radiossa soivat ne puhkikuluneet laulut jotka osaan etu- ja takaperin ulkoa.
maanantai 20. heinäkuuta 2015
You make my dreams come true
On ihmisiä ja on unelmia, jokaisella omansa toteutettavanaan tai kannettavanaan.
Minä näen ihmisiä, minä kuulen toteutuvia ja sydämeen katkerana möykkynä hautautuneita unelmia.
Rakkauden hedelmiä, löytyneitä ikuisuuksia, matka-albumi täynnä kuvia.
Syntymättömiä lapsia, löytymättömiä rakkaita, toteutumattomia matkoja.
Minä olen unelmoinut, vuodesta toiseen, kuinka jonain päivänä haluan matkustaa Pariisiin.
En tiedä uskoinko minä koskaan sen unelman toteutuvan, uskoinko minä tosiaan jonakin päivänä näkeväni sen kaiken omin silmin. Käveleväni Pariisin katuja ja hengittäväni siellä olevaa ilmaa.
En ehkä uskonut, mutta nyt se kaikki on lähempänä toteutumistaan kuin vielä koskaan tähän mennessä.
Haluaisin nähdä ne kaikki siltaan ripustetut rakkauslukot ja mennä piknikille puistoon.
Haluaisin ottaa kuvan Eiffel-tornista ja jonain päivänä siitä kuvia nähdessäni muistella kuinka joskus olen itsekin sen juurella seisonut.
Tältäkö se tuntuu, kun unelmat eivät enää ole vain unelmia?
Minä näen ihmisiä, minä kuulen toteutuvia ja sydämeen katkerana möykkynä hautautuneita unelmia.
Rakkauden hedelmiä, löytyneitä ikuisuuksia, matka-albumi täynnä kuvia.
Syntymättömiä lapsia, löytymättömiä rakkaita, toteutumattomia matkoja.
Minä olen unelmoinut, vuodesta toiseen, kuinka jonain päivänä haluan matkustaa Pariisiin.
En tiedä uskoinko minä koskaan sen unelman toteutuvan, uskoinko minä tosiaan jonakin päivänä näkeväni sen kaiken omin silmin. Käveleväni Pariisin katuja ja hengittäväni siellä olevaa ilmaa.
En ehkä uskonut, mutta nyt se kaikki on lähempänä toteutumistaan kuin vielä koskaan tähän mennessä.
Haluaisin nähdä ne kaikki siltaan ripustetut rakkauslukot ja mennä piknikille puistoon.
Haluaisin ottaa kuvan Eiffel-tornista ja jonain päivänä siitä kuvia nähdessäni muistella kuinka joskus olen itsekin sen juurella seisonut.
Tältäkö se tuntuu, kun unelmat eivät enää ole vain unelmia?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)